maanantai 15. kesäkuuta 2009

Kukka-asetelmia ja köynnöstuki


Viime viikonloppuna tein häihin kukka-asetelmat minulle jo niin tutuiksi käyneisiin kukkapylväisiin. Mieheni on tehnyt ne meidän häihin 12 vuotta sitten ja sen jälkeen niitä on käytetty useissa häissä vuosien varrella. Eipä sitä silloin tiennyt, kun niitä meidän häihin valmistettiin. :) Metallimies teki pylväät tietenkin metallista, oman suunnitelman mukaan ja maalasi valkoisella. Olen edelleenkin tyytyväinen niihin. Asetelmia olen tehnyt useamman kerran noihin pylväisiin, jos löydän kuvia tekeleistäni, voin laittaa niitä tänne joskus.

Nyt mulla oli kukkana upeita gladioluksia, joiden kanssa hääpari oli suunnitellut vuorenkilven lehtiä, koiranputkea ja heinää. Käytin lisäksi myös muutaman norjanangervon oksan. Myöhemmin vielä tein heinästä ja kultaisesta rautalangasta sydämet asetelmiin risusydämen tyylillä ja laitoin ne vielä koristeeksi tuohon eteen koiranputkien lomaan. Ne ei näy kuvissa, koska mulla ei ole nyt ollenkaan omaa kameraa kun Toukokallion Eemeli (2v) oli vauhdissa eräs ilta ja sai rikottua sen. Olen lainannut näihin kuviin siskolta kameraa.

Mustasilmäsusannan tueksi olen tehnyt köynnöstuen liotetusta pajusta. Tehdessäni vanha saviruukku halkesi ja suunnittelinkin upottavani sen maahan niin että vähän reunaa näkyy, kun en enää viitsi alkaa vaihtamaan ruukkua.

Lasten riemua on riittänyt uima-altaalla. Sinne juostaan pitkiäkin matkoja pihalta, otetaan kunnolla vauhtia ja hypätään vaikka pää edellä. Sää ei ole vielä kovin paljon lämmittänyt vettä, eikä lapset tarkene pitkiä aikoja altaassa riehakoida. Mutta eiköhän lämmintä vielä tule tälle kesälle. Altaasta saan hyvää kasteluvettä kukille ja kasvihuoneeseen, joka on ihan altaan lähellä.

Tänään siivoilimme lasten kanssa asuntovaunua, kun olemme lähdössä juhannuksen ajaksi reissuun Pelloon. Innokkaana lapset olisivat heti alkaneet pakkaamaan tavaroitaan mukaan, taisi muutama pussukka jo vaunuun mennäkin, vaikka yritin niitä rauhoitella, kun siivous oli vielä kesken. Huomenna sitten pääsee pakkaamaan...

Ihanaa ja aurinkoista Juhannuksen aikaa!

8 kommenttia:

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Siis aivan uskomattoman kauniit asetelmat olet taiteillut.
Jotenkin se tausta viela kruunaa kaiken.
Tunnelma on tosiaankin kesäinen.
Toivotan koko perheellesi mukavaa juhannusmatkaa ja nautitaan.
Kaisa ystäväisesi

Amalia kirjoitti...

Risusydämen kautta hyppäsin tänne. Täältähän löytyi uskomattoman kauniit kukkaasetelmat. Tuollaiset huolisin meillekin juhannusta juhlistamaan.

Suvikummun Marja kirjoitti...

Todella upeat asetelmat (:
Oikein ihanaa ja rentouttavaa juhannusaikaa Toukokallion väelle (:
Risusydämeltä

Tiina kirjoitti...

Hei,

Ihanat blogi sinulla.Löysin tänne Pajupirtin Kaisan sivujen kautta.
Upeita asetelmia olet tehnyt.

Tiina

Hannele kirjoitti...

Nättejä.

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

Tosi kauniit asetelmat! Ois kyllä tosi ihana tällaisella ilmalla oma uima-allas mutta en rohkene haaveillakaan kun pitäis sitten ehtiä vahtimaan ettei lapset sinne omin päin mene :)

malla kirjoitti...

ihanat kukkapylväät ja asetelmat!

Marge kirjoitti...

Hei!

Olen pitkästä aikaa jälleen täälllä blogimailmassa. Aivan iiihanat nuo miehesi taitavasti tekemät kukkapylväät ja sinä osaat tehdä niihin aivan upeat asetelmat!!

Tuo aima-allas leikki on varmasti hauskaa, kiva, että se on riittävän syvä, jotta sinne voi pää edellä hypätä:)

Toivotan sinulle ja perheellesi oikein ihanaa kesää!!!!:))