sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Joulukonsertissa

 
 Lämmin tervehdys kaikille!

Tänään istuin pehmeällä tuolilla, sisko vieressäni. Muita läheisiä lähelläni.
Olimme joulukonsertissa.
Kuuntelimme kauniita lauluja, erilaisia, rauhallisia, nopeampaa,
nuoren miehen tunteikasta laulua, naisten puhdasta laulua,
vanhemman miehen vahvaa laulua,
nuoren tytön heleää laulua.

Kuulostelin tuntemuksia lauluja kuunnellessa.
Äänen vaikutusta kehoon.
Tunteisiin ja ajatuksiin.
Tietoisesti keskityin kuuntelemaan kehon tuntemuksia.
Väreitä, jotka kulkivat jaloissa, polvista sääriin, reisiin säteillen.
Kihelmöintiä käsivarsissa, keskuksena kyynärpäät, josta säteili sormiin ja olkapäihin.
Annoin väreiden vaikuttaa tunteisiini, tarkkailin tunteita.
Rinnassa kupli iloa ja kiitollisuutta, että saan olla tässä, kuunnella kaunista laulua ja kokea kaiken sen mitä siinä hetkessä on.
Se sai kyyneleet tirahtamaan silmiini.
Räpyttelin ripsiä ja ajattelin, ”ei haittaa vaikka liikutun”.
Saan tuntea, se saa näkyä.
Huomasin silti jotenkin rajoittavani tunnetta ja kurkkuun muodostui pieni möykky. Hengitin kurkun alueelle, möykyn ympärille, hyväksyin sen olemassa olevaksi. Tiedostin möykyn muodostuneen ajatuksistani ja tunteistani.
Ne olivat kuin varastoituneena pienelle alueelle kehossa ja
halusivat tulla nähdyksi ja kuulluksi.

Oma kaipuuni laulamiseen.
Oma tarve ilmaista ja jakaa tunteita laulamalla.
Tarve avata tunteita laululla.
Unelma oppia laulamaan enemmän, unelma kehittää itseäni laulajana.
Muisto lapsuuden haaveesta laulaa.
Muisto siitä, kuinka olen lapsena iloiten ja jännittäen laulanut.
Nauttinut esiintymisestä.

Tiedostaen nämä ajatukset saivat tulla ja olla.
Hyväksyen niitä katselin vähän itseäni etäällä.
Ajatusvirta kulkee...

Lähestyvä joulu.
Ajatus yksinkertaisuudesta ja rakkauden tärkeydestä.
Tietoisesti tahdon keskittyä olennaiseen.
Oivallan sen löytyvän tästä hetkestä. Läsnäolosta.
Rakkauden toteutumisessa minussa.

”On jouluyö, sen syvä rauha leijuu sisimpään
Kuin oisin osa suurta kaikkeutta.
Vain kynttilät ja kultanauhat loistaa hämärään,
Vaan mieleni on täynnä kirkkautta. ”

Keskityn jälleen kuuntelemaan, entisen luokkakaverini laulua.
Kuulen äänessä enemmän syvyyttä ja pehmeyttä kuin ennen.
Mieli kysyy, onko elämä hänessä vaikuttanut jotenkin parantavasti.
Tunnen iloa hänen puolestaan.
On hienoa huomata ihmisten kypsymistä, kuulla se äänestä.
Tiedostan tarpeen jakaa pitkäaikaisten tuttujen kanssa elämänkokemuksia.

Keskityn suoraan kokemiseen.
Tunnen musiikin virran kehossa.
Olen yhtä musiikin kanssa.
Tunteiden virrassa.
Läsnäolossa.
Ajatukset etääntyvät kauas.
On vain kaunis sävel, kaunis ääni,
ihmisten keskittynyt läsnäolo.
Minun on hyvä olla tässä.
Kaikki on mennyt hyvin ja oikein tänäänkin.
Kaikki on nyt hyvin.
Levollisena ja kiitollisena Minä Olen. Tässä.
Opiskelen Hyvinvoinnin valmennusta tämän talven aikana. Tämä kirjoitus liittyy siihen, eli me harjoittelemme tietoista läsnäoloa, sitä kuinka elää elämää Tässä ja Nyt. Elämä tapahtuu nyt. Sen oivaltaminen tuo levollisuuden myös näin joulun alla.

Rauhallista alkavaa viikkoa teille!
-Sanna-

perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyydestä ja vapaudesta


Tänään, vietämme 96. Itsenäisyyspäivää.
Se saa minut pohtimaan vapautta.
Ruohonjuuritasolla.

Vapauden vuoksi meidän isovanhemmat taistelivat.
Vapauden puolesta haavoittuivat, osa antoi henkensä.
Vapauden perintöä me seuraavat sukupolvet saamme kantaa.
Meillä on oma osuutemme, 
oma vastuumme maamme vapauden säilymisestä.
Huolehtia maastamme tänä päivänä  mahdollisimman hyvin.
Rakentaa hyvinvoivaa yhteiskuntaa, omilla valinnoilla.
Kaikki isot valinnat lähtee ihmisestä.
Ihmisten muodostamista ryhmistä.
Siksi jokaisella on vastuu itsestä, omista valinnoista.
 Miten valitsen tässä hetkessä? 
Mitä sanon tällä hetkellä?
Toiminko arvojeni mukaisesti?
Toiminko niin, että kunnioitan itsenäisyyttä ja vapautta?



Millaista mallia annan lapsilleni?
Annanko heille vapauden valita?
(Sellaisissa asioissa mihin kypsyystason mukaan pystyy.)
Näytänkö heille kunnioituksestani maatamme kohtaan?
Luontoa kohtaan?

Vapaudella on aina kaveri mukana.
Vastuu.
Vapautta ei ole ilman vastuuta.

Minulla on vapaus valita.
Mitä teen.
Mitä ajattelen.
Minne menen.
Missä asun.
Mihin ryhmään kuulun.
Kenen kanssa olen.
...
 Kaikessa voin valita!
Samalla hetkellä kun valitsen, olen vastuussa valinnan seurauksista.
En ehkä tekohetkellä ymmärrä mitä siitä seuraa, 
mutta kokemuksista voi oppia.

Kuinka usein  sanotaankaan, että ihminen lyö päätään seinään.
Silloin kun tuntuu siltä, silloin valitsee saman toimintatavan kuin ennenkin 
ja se ei ole toiminut.
Jatkossa, voi valita toisin. Tehdä toisin.
Kokeilla jotain muuta, toimisiko se.

Sukupolvien ketjussa kulkee samat toimintamallit, 
käyttäytymismallit, elämäntapa, tunneilmasto,
asenteet, arvot...
Ne kulkee mukana niin kauan, ennen kuin tiedostaa niiden olemassaolon.
Tiedostamalla saa vapauden valita.
Toistanko historiaa vai valitsenko toisin?
Olenko itsenäinen?
Ja valitsenko sen, mikä itselle on parasta?
Valitsenko niin, että annan lapsilleni hyvän mallin elää?
Mitä arvoja on valintojen takana?
Kunnioitanko ja arvostanko erilaisuutta? 
Sitä, ettei kaikkien kuulu valita samaa?



Ihminen ei ole olosuhteidensa uhri, 
vaan aina voi itsenäisesti valita toisin.

Vapaus tuo ilon elämään.
Ilo, pulppuaa sydämestä, 
saa heittäytymään elämän virtaan.
Luottamaan.
Kiljumaan riemusta, nauramaan, hyppelehtimään.
Ihmettelemään. Hymyilemään.
Se näkyy ihmisestä päälle päin. Iloitseeko hän, elääkö vapaasti.
Sellaisen ihmisen seurassa on piristävää olla. 
Joskus hämmentävääkin, jos oma ilo on jäänyt jonkin alle piiloon. 
 Silloin kysyn, miksi minun on tällä hetkellä vaikea iloita?
Löydän vastauksen itsestäni. 
Kuulostelemalla ajatuksiani ja tunteitani.
Jälleen saan tilaisuuden valita toisin.
Vapaus antaa sydämelle tilan rakastaa.
Vapaus tulee rakkaudesta.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!
-Sanna-