lauantai 6. marraskuuta 2010

Pyhäinpäivän ajatuksia


Kirjoitan siitä mikä koskettaa minua tänä pyhäinpäivänä.
Yli vuosi sitten tein kukka-asetelman enkelilapsellemme, jota ei koskaan haudattu.
 Keskustelu ystäväni kanssa herätti ajattelemaan jälleen myös itseäni koskettavaa aihetta...
Eilen illalla kävin lenkillä ja poikkesin samalla hautausmaalle.
Siellä oli jo paljon kynttilöitä ja niin kauniin, rauhallisen näköistä.
Ajatuksiini tulee usein hautausmaalla käydessäni, että siellä ei ole yksi minulle tärkeimmistä.
Enkelilapsi, joka kuoli rv.15, v.1997 joulun alla.
Silloin kun surin enkelilastamme, jota ei voinut haudata mihinkään,
kävin toisten pienokaisten haudoilla ja se helpotti suremista.

Sellaisia enkelilapsia on paljon, joita ei ole haudattu,
mutta silti ovat yhtä tärkeitä vanhempien sydämissä  kuin haudattujenkin.
Suuren surun kohtaavat ne jotka menettävät pienen keskenmenon kautta.
Silti sellainen voi joutua kohtaamaan monenlaisia ymmärtämättömiä kommentteja.
Kaikki ei ymmärrä että suru voi olla yhtä suuri kuin muissakin menetyksissä.
Voi joutua kohtaamaan vähättelyä ja mitätöintiä...
Sä oot nuori...voithan sä vielä saada uusia...näin tää nyt vaan on tarkoitettu...jne.
silloin ei kyetä kohtaamaan toisen surua, joka on keskenmenon saaneelle todellinen.

Keskenmenon myötä jouduin kohtaamaan monenlaisia tunteita, 
joita on todella vaikea sietää yksin.
Silloin tarvitsee ymmärtäväisiä ihmisiä ympärilleen ja toisten ihmisten tukea.
Enkelisuvuilta voi lukea monen muun keskenmenon kohdanneen  kokemuksia.
Niitä lukiessa huomaa ettei ole tämän asian kanssa yksin. <3



Tiedän, että sinäkin halusit
olla osa meitä.
Olla rakastettu, pieni ja avuton.
Minäkin halusin sinua rakastaa, pitää pientä.
Ikuisesti, rakkaudesta tullut ihmisen taimi.
Keneksi olisit kasvanut,
keneksi minut muuttanut?

En saanut sinua pitää, en käsissäni.
Mielessäni sinut pidän; siellä sinä elät vieläkin.

Yritän unohtaa ja lähetän mietteeni ylös,
suoraan sinun haituvapeitteellesi.
Mutta vartaloni tietää sen tuskan yhä;
luopumisen tuskan, surun syvän.


Runo on lainattu enkelisivuilta.
Tämä kirjoitukseni on muistona kaikille niille pienokaisille
jotka eivät ehtineet kasvaa niin isoksi, että heidät olisi haudattu.
Ne kaikkein pienimmätkin ovat meidän rakkaitamme, enkelilapsiamme.

 Rauhallista pyhäinpäivää!
-Sanna-

20 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Kauniita ajatuksia ja erittäin koskettava kirjoitus. <3 Oikein lämmin rutistus sinulle <3

sanna kirjoitti...

Kiitos Johanna! <3

Hanna kirjoitti...

Kiitos kirjoituksestasi. :') Tämä suru on itselleni tuttua, 12rv v.2007 itsekin ensimmäisen menettäneenä. Itselle pikkuinen oli jo selvä mielikuva vaikkei viikkoja vielä niin paljon, eikä tätä surua ymmärrä kuin saman kokeneet. Itselle taas tuotti suurta tuskaa nähdä pienten hautoja, olin silloin kesätöissä hautausmaalla, ja masennus kesti pitkään vielä esikoistakin odottaessa.
Mielessä ja sydämessä. ♥

Rauhallista Pyhäinpäivää! ♥

Wilhelmiina kirjoitti...

Kaunis kirjoitus ja voimia pyhäinpäivään <3 Minä en saa enää lapsia joten usein mietin miten onnellinen saa olla kahdesta lapsesta.
Voimia teille ja hautuumaa on aina hiljaisen kaunis paikka selvitellä ajatuksiaan <3

Kirsikka... kirjoitti...

Voi miten kauniisti kirjoitit...kyyneleet silmissä minäkin, kauan kaivattu, kauan odotettu,rakastettu, pienen pieni Herneemme...koimme keskenmenon kesällä.
On ollut niin paljon vastoinkäymisiä koko tänä vuonna että välillä ei tahdo todeksi uskoa, mutta jaksamme edelleen uskoa ihmeisiin...ehkä ensi vuonna on jo meidän vuoro!
Oikein rauhaisaa pyhää!!! <3

sanna kirjoitti...

Kiitos kun kerrotte kokemuksianne ja jaatte kanssani!<3 Tottakai on iloa niistä lapsista joita on saanut ja jotka elävät. Heidän arvonsa sydämessäni on mittaamaton. Ilo ja kiitollisuus on myös sitä lasta kohtaan, jota sai hetken pitää lähellä. Silti suru menetyksestä monella säilyy, joko siitä ettei koskaan saa lapsia tai sitten siitä että menettää pienen.
Kirsikka: Sinulla kohtaamasi suru on noin lähellä, ei ihme jos kirjoitukseni koskettaa.Toivon sulle voimia uskomaan että vielä tekin saisitte pienokaisenne. Ihmeitä tapahtuu ja yleensä silloin kun sitä vähiten odottaa, aivan yllättäen.

Eva-Liisa kirjoitti...

Kaunis ja liikuttava kirjoitus!
Voimia tähän Pyhäinpäivään!!

Linda kirjoitti...

Raskas asia, josta kauniisti kirjoitit. Toivon Sinulle voimia tähän päivään ja rohkeutta surra kaunista pientä enkelilasta, jota et koskaan saanut syliisi. Itku helpottaa, mutta suru jää ja sen kanssa oppii elämään.

Rauhallista pyhäinpäivää.

Possumamma kirjoitti...

Kauniisti kirjoitettu.

Halit!

Nina kirjoitti...

Kaunis postaus!

Rauhaisaa Pyhäinpäivää! :)

tinttarus kirjoitti...

KOskettavan kauniisti jaksoit jakaa suuren surusi. Kiitos sinulle siitä.
Hyvän ystävän keskenmeno on lähimenneisyydestä käsinkosketeltavana vielä läsnä. Yhteisten rukousten jälkeen yhdessä jo kiitimme Taivaan Isää lapsesta, jota ei sittenkään äitinsä ikinä saanut pitää sylissään. Ajatus siitä, että nämä pienenpienet enkelilapset odottavat siellä jossain, on sellainen mihin haluaisin tarttua. Ehkäpä vielä joskus saa tavata hänet, jota ei ikinä nähnyt .....
Pyhäinpäivä tuo monen kipeät muistot pintaan. Voimia ja siunausta sinulle. Halauksin.

Sesse kirjoitti...

Kiitos kun olit poikennut blogissani! Tulethan toistekkin :)
Varmasti keskenmeno on vaikea asia sen kokevalle. Kaunis runo!
Siunausta viikonloppuusi!

Marie Elisabeth kirjoitti...

Vähättelyt on surullinen asia. Siihen ei totu koskaan. Jokaisella meistä on oma tapa surra ja käsitellä surua ja ikävää, juuri meille oikeanlainen tapa.
Halaus viikonloppuusi <3

heini kirjoitti...

Kaunis ja koskettava postus, kyneleltä ei voi välttyä...
Voimia ja jaksamista sinulle! <3
Itse vien pyhäinpäivänä kynttilän oman isosiskoni haudalle, joka kuoli 14-vuotta sitten ja haudattiin pyhäinpäivänä...

-Heini-

Irma kirjoitti...

Kiitos kun rohkenit jakaa surusi kanssamme, voimia sinulle ja halauksia!
Kauniisti kirjoitit asiasta!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kommentistasi blogissani! Sinulla on ihana blogi, paljon hienoja kädentöitä, kirjoituksia ja kuvia! Tulen toistekin vierailulle. Mukavaa alkavaa viikkoa!:)

Anonyymi kirjoitti...

Beautiful, I lake it!!!

Kisses from Croatia.

Maaka kirjoitti...

Sanaton halausrutistus sinulle!

Pyhäinpäivänaatto illalla mä kävin, tällä kertaa ihan yksin, viemässä kynttilän meidän enkelivauvan Oskarin haudalle...
Myöhäinen keskenmeno 17+6 rv.
Sairaalassa kätilö kysyi halutaanko haudata itse vai jätetäänkö sairaalaan, eettisesti haudattavaksi. Kysymys oli jotenkin sellainen että lausuttiin heti että itte! Kaunis on sairaalankin toimintatapa, sikiöitä tuhkataan useamman kerralla ja sitten tuhkat haudataan uurnalehtoon jossa on kaunis enkelipatsas, jonka juurelle voi viedä kynttilän.
Mies kävi sitten kirkkoherranvirastossa kyselemässä asiasta eikä siellä kyselty viikkoja eikä mitään... samat vaihtoehdot kuin kaikilla muillakin. Joten meillä on hautapaikka ja kirjoissakin merkintä poikavauva, vaikka sairaalan papereihin sitä ei ollut vie kirjoitettu.

En oo mikään ahkera haudalla kävijä, mulle ja meille Oskari elää meidän sydämissämme ja Taivaan Isän luona enkelten hoidossa :)

Onko se hiljaisuus ja kuunteleminen meille ihmisille vain niin kovin vaikeaa.... sitten sitä sanoo typeriä latteuksia ja vaikka olis itse asian kohdannutkin niin ei enää muista niitä kipuja ja suruja vaan tuo sen oman ajatuksensa, vastauksensa omiin miksi kysymyksiinsä.... Että se oma suru ja menetys on aina kuitenkin suurempia kuin toisen... Surun keskelläkin pitää korottaa itseään? :S

Noilla enkelisivuilla mäkin oon käynyt ja siellä on hyvät neuvot kuinka kohdata keskemenon kohdannut, mutta eipä siellä taida kukaan läheinen/ystävä käydä!

Elisa kirjoitti...

Kaunis kirjoitus, halaus sinulle ♥ Meidän paikkakunnalla on hautausmaalla muistomerkki juuri tällaisille enkelivauvoille, joita ei ole haudattu. Voisin viedä puolestasi jouluna sinne kynttilän jos tahdot niin?

sanna kirjoitti...

Kiitos Elisa! Sanasi lämmittää mieltä! Voit viedä kynttilän.