keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Takan maalausta


Jonkin aikaa olen suunnitellut takan valkaisua. 
Viime viikolla sain sen sitten tehtyä. :)
Vedellä ohennetulla maalilla vetelin pensselillä kaks kerrosta,
niin että väri ei ole ihan tasainen, tarkoituksella vanha väri kuultaa joissain kohti alta.


Vanha väri takassa ja uunissa oli siis keltainen. 
Tähän asti olen tykännyt siitä, mutta nyt kaipaan vähän valoisampaa ilmettä tupaan.
Keltainen väri antaa sellaisen vaikutelman kuin se tulisi lähemmäksi...
siis takkakin näyttää paljon isommalta.


Valkoisella saatiin valoisuutta ja avaruutta. 
Koko takka/uuni-yhdistelmä näyttää nyt pienemmältä.


Viimeiset gladiolukset pelastin paleltumiselta viikonloppuna, ennen yöpakkasta.
Kurkut ja kurpitsat paleltuivat...niitä en muistanut peitellä.


Leivinuuni on yleensä koko talven ahkerassa käytössä.
Harvoin leivon siinä, mutta lämmityksessä käytämme sitä jatkuvasti.
Keskellä taloa olevat tulisijat jakavat lämpöä talvella koko alakertaan.


Viimeiset marjat keräsin pois pensaista, karviaisia ja aronioita.
Jälleen linnut ehtivät ennen minua aronian marjojen hyödyntämiseen...muutaman litran sain hilloa varten.
Ja pari oksaa maljakkoon. 
Ehkä ens vuonna jo muistan laittaa pensaisiin verkot! :)

Akillesjänteen katkeamisesta tulee tänään  neljä kuukautta.
Tiivis liikuntaohjelma minulla on nyt menneillään, jotta saan jalan hyvin kuntoutettua.
Lähes joka päivä teen jotakin...jumppaa, kuntopyöräilyä, kävelyä, vesijuoksua, venyttelyä
ja pilates alkaa ensi viikolla.
Maanantaina kävin kokeilemassa kuinka lentopallo pysyy käsissä ja
ilokseni huomasin että kädet edelleen toimii! ;) 
Vähän tuntumaa jo palloon... vaikka vasta kahden kuukauden päästä voin aloitella pelaamista.
Siellä toisten peliä seuratessa tuli tunnemuistina se hetki kun jänne katkesi.
Pahoinvointi aalto meni läpi kehon ja sellainen iljettävä tunne, kun jänne napsahti.
Ehkä sitä tarvii tällaista "siedätyshoitoa", jotta sitten aikanaan voi palata pelaamaan, 
eikä pelkäisi liikaa jänteen uudelleen katkeamista.
Pitkä työ on vielä edessä saada jalka kuntoon, mutta motivaatiota riittää, onneksi.
Koska, mä HALUAN vielä pelata ja juosta joskus! :)
Tavoite on siis selvä, sitä kohti mennään.
Tänään lihasten vahvistaminen jatkuu vesijuoksulla.
Se on kivaa muutaman ystävän kanssa.
Ystävien tuki onkin ollut tarpeen viime aikoina, 
koska olen elänyt todella haastavaa aikaa elämässäni.
Olen kaikille heille todella kiitollinen! <3

Kiitos myös kaikille teille, jotka vierailette täällä!
On piristävää lukea viestejänne. <3

Lämpimin terveisin Sanna

15 kommenttia:

Irma kirjoitti...

Takasta tuli kaunis!
Meillä on ollut samanmoiset ajatukset maalata tai rapata punatiilinen takkamme valkoiseksi. Katsotaan nyt.
On se pitkäaikainen projekti saada jalka kuntoon, hienoa että sinulla riittää motivaatiota ja on ystäviä tukemassa! En osaa edes kuvitella miten tuskallista tuollainen jänteen katkeaminen on.
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja tsemppiä kuntoutukseen Sanna!
Kiitos vierailuista ja kommenteista blogissani!♥

sanna kirjoitti...

Kiitos kannustuksesta, Irma! <3

Johanna kirjoitti...

No jopas tuli komea takka leivinuuni, kaunis koti muutenkin!

Anonyymi kirjoitti...

Beautiful and sumptuous fireplace, I like in the white!
Very nice autumn decorations and gladiolas are wonderful.

Have a nice day, kisses:)

Saila kirjoitti...

Kun kuvailit tuon pahanolontunteen mikä tuli tunnemuistista, tuli melkein pahanolonaalto täälläkin. Vaikka minulla ei ole jänne katkennut, mutta sen voi kuvitella miten se tunne tulee ja pelko myös.
Mulla tuli pitkään yksi pyöräkolari sillä tavalla mieleen häiriköimään, ja siinä oikein rupesi ajattelemaan mitä olisi voinut sattua. Mutta vähitellen ne ajatukset menivät eivätkä enää vaivaa evätkä tule ollenkaan esiin kun pyöräilen. Samoin varmaan sinullakin, omaat reippaan mielen ja taistelutahtoa, ja kun vähitellen alkaa kertyä yhä enemmän kokemuksia peleistä ilman onnettomuuksia, jäävät ne päällimmäisiksi ja onnettomuus painuu kauas taakse.
Tulipa takasta kaunis!

Saikku Valkoista ja Kiekuraa kirjoitti...

Tuo on niin nätin näkönen tuo takka! :) Tykkään niin palio kyllä, se niin avartaa ja luo jotain ihan uutta vaikutelmaa koko tilaan.

Tsemppiä eelleen siskoseni pitkässä taistelussa jalan kanssa. Oot ennen ku huomaatkaa niin pelaamassa lentistä ja juoksemassa lenkkejä. :) Sisua sulta ainakin löytyy aimo annos, kun jaksat niin reippaasti reenata kaikesta muusta huolimatta! :)

Ainosofia kirjoitti...

Hei Sanna <3

Kyllä kannatti maalata. Tuli kaunis!

K kirjoitti...

Kaunis tuli takasta, varmasti erilailla valosampi tupa nyt!

Oispa mullaki joskus takka. ;)

Aurinkoa syksyyn!

Arja kirjoitti...

Kaunis tuli takasta<3
Minäkin taistelen akillesjänteen ongelman kanssa..1,5 vuotta on toisen jalan akillesjänne vihoitellut, lenkkeily on jäänyt nollaan:-((( Kortisonia on pistetty pitkin vuotta ja nyt kokeillaan kuurina 1kertaa/viikko. Toivon todellakin et se kuntoutuis, että pääsisin liikkumaan. Toivon samaa sinullekkin<3


Sadeterveisin Arja

Johanna kirjoitti...

Ihana on takka ja kauniisti tulevat kukkien värit esille valkoista taustaa vasten.
Mäki haluan, että sä palaat pian pelikentälle, että sinnillä vaan nyt eteenpäin <3

Johanna kirjoitti...

Ihana on takka ja kauniisti tulevat kukkien värit esille valkoista taustaa vasten.
Mäki haluan, että sä palaat pian pelikentälle, että sinnillä vaan nyt eteenpäin <3

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Arvaa vaan kuinka olen suunnitellut oman takkamme retusointia. Tämä sun kertomus antaa uutta puhtia suunnitelmille. Mikään ei siis ole mahdotonta. Maalilla on tietysti väliä, ilmeisesti jotain vesiliukoista kun lantrailit?
Rautalankaväännöt on täällä meneillään, tulet aina mieleen silloin, miksiköhän.Ihania töitäsi ihaillen ja sateetonta viikonloppua toivoen , halauksia Kaisalta

Anonyymi kirjoitti...

Tulipas viimeisen päälle kaunis takka! valkoinen on aina yhtä tyylikäs ja valoisa.

Paljon tsemppiä jalan kuntoukseen, sua kentälle kovasti odotetaan!:)Ei voi olla kyllä ihailematta sun sinnikästä ja elämänmyönteistä asennetta, mahtavaa!

-hk.

pike kirjoitti...

Niin kaunis siisti ja herkullinen blogi, pitäisi lähteä etsimään metsästä materiaalia askarteluihin, itselläni on luonto blogi, vaikka askartelen,bloginini on luonto blogi pääasiallisesti, mutta muutakin olen laittanut, ehkä askartelu postauksen laitan joulun lähestyessä. Tervetuloa luonto blogiini !

Anonyymi kirjoitti...

millä maalilla maalasit takan?
ihan super hieno takka:)
itse olen kans suunnitellut takkani maalausta.