tiistai 25. kesäkuuta 2013

Lauttasaunalla ihastelen luonnon kauneutta


Kerroin kauan sitten perheemme lauttasauna-projektista.
Sauna on nyt ollut vuoden verran käytössä ja selvinnyt jäiden seassa yhden talven yli.
Vielä siellä on kesken moni kohta, mutta se ei enää lomailua ja saunomista hidasta.

Väliaikaisen laiturin koristelin koivunoksilla juhannukseksi.
Toivottaen tervetulleeksi uusia tulijoita keskikesän juhlan viettoon.



Lautan katolla on kiva istuskella  tai makoilla vaan. Oleskella.
Se on tärkeää. Että osaa olla läsnä, 
hiljentyä ja kuunnella tuulen huminaa, lintujen laulua ja aaltojen liplatusta.


Saunavihtat tein kaiteelle odottamaan  aattoillan saunojia.
Kun on paljon porukkaa, lapset saavat saunoa päivällä,
 itseasiassa koko päivä niillä vierähtää saunassa, uimassa, kumiveneellä leikkiessä.



Ilta-aurinkoa vasten näkyy hyvin lautan katolla olleet juhannuskoivut. 


Tyyni sää houkutteli minut veneellä soutelemaan järvelle.



Rauhallisuutta, hiljaisuutta, kauneutta.
Voiko ihminen enempää kaivata?
Siitä syntyy levollinen mieli.
 On hyvä olla.
Tunnen kaiken olevan hyvin. 


Lapsuudesta asti tuttuja maisemia...
Ihmeellistä rauhaa sain tuntea yksin soutaessa.

Tunnen tarvitsevani tällaisia hetkiä.
Silloin olen läsnä itselleni, voin kuunnella sisäistä ääntä.
 Sydäntäni.
Niin usein arjen hälinän keskellä unohtuu kysymys:
Mitä minulle kuuluu?


Tunnen olevani etsijä.
Matkalla kulkija.
Elämäni tiellä.
Hitaasti matkaten.
Ei ole kiirettä minnekään. 

Usein pysähdyn.
Tahdon olla kosketuksissa läsnäolevaan hetkeen.
Kosketuksissa itseeni.
Sieltä, sydämestäni löydän tarvittavat vastaukset kysymyksiini.
Löydän levollisuuden, joka saattaa joskus kadota arjen melskeisiin.

Toisessa hetkessä tunnen valtavaa kiitollisuutta koko elämääni kohtaan.
Kaikkia vaikeuksia ja kärsimyksiäkin kohtaan.
Olo on ihmeellinen,  luonnon kauneus saa pysähtymään ja kysymään:
Miten voin nähdä kaiken näin kauniina, 
tarkoituksenmukaisena, ihmeenä ja lahjana?
Minä, juuri minä saan kokea näin. 
Kiitollisuus valtaa koko kehon, tunnen elämän virran ravistelevan minua.


Toisenlaisella hetkellä, kun murheet ja menneisyyden taakka painaa,
 virkistävä sade herättää minut.
Olen unohtanut. 
Levollisuuden, kiitollisuuden ja rauhan.
Tämän hetken ilon.
Tässä hetkessä, läsnäolevassa hetkessä kaikki on aina hyvin.
Minua rakastetaan  ja kannetaan.

Niin sinuakin. Jokainen hetki.

Luonto kutsuu pysähtymään.
Kuuntelemaan hiljaisuutta.
Mitä sinulle kuuluu?

Lämpimin ajatuksin 
Sanna

3 kommenttia:

Mummeli kirjoitti...

Kiitos ihanista, puhuttelevista sanoista. Luonto on kerrassaan upea ja sellanen pyhäkkö missä voi hiljetyä ja ladata akkuaan, sielun ja mielen elämää.
Siunausta elämääsi.
terv. Maru

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Voi miten viehättävä ja tunnelmantäyteinen saunomispaikka. Tunnen koivuvihdan tuoksun laiturin kaiteella. Aistittavissa on se rauha jota kuuntelet siellä istuskellessa.
Karrassaan kaunista katseltavaa ja luettavaa.
Kesähalaukset Kaisalta

Henkkumaaria kirjoitti...

Tämä postauksesi herätti todellakin miettimään. Onpa hienoja kuvia ja kauniita sanoja, ajatuksia. Mietin samoja kysymyksiä ja koen mielenrauhaa luonnon keskellä. Ääretöntä kiitollisuutta läheisistäni ja tunnen, kuinka minua kannatellaan. Kiitos näistä ajatuksista, jotka olet niin hienosti osannut pukea sanoiksi!