maanantai 25. elokuuta 2014

Kohti Hyvää Elämää



Lämmin tervehdys Teille kaikille lukijoille!

Olette uskollisesti pysyneet täällä lukijoina, vaikka en ole ehtinyt kirjoitella
pitkään aikaan mitään. Kiitos siitä!

Toukokalliolla tapahtuu, ja paljon. Muutoksia.
Päällisin puolin ei juuri mitään näkyvää,
vaan sisäistä muutosta ja siten käytännössä valtavasti muutosta.
Mitä se tarkoittaa?
Kirjoittelin tänne viime syksynä, että aloitin opiskelun Hyvinvointivalmentajaksi.
Koulutus on kuljettanut minut mielenkiintoiselle matkalle,
joka on vienyt kohti omaa elämääni ja hyvinvointia.
Viime syksynä kääntyi uusi vaihe elämässäni,
kun en enää tarkastellut itseäni pahoinvoinnista käsin
, vaan aloin katsomaan Mitä Hyvinvointi on minun elämässäni.
Lueskelin viime syksyn postauksia ja siellä kirjoitin myös häpeästä.
Se ahdistava, kätkevä tunne, joka on saanut minut itsenäni piiloon toisilta ihmisiltä. 

Koulutuksen jatkuessa häpeäverho alkoi väistyä.
Se on aivan ihanaa, kun löytää todella itsensä,
uskaltaa tulla näkyväksi ja elää itsensä näköistä elämää.
Olen saanut kuin uudet silmät, jolla nähdä asiat ja kokemukset toisin, selkeämmin.





Kuljen kohti Hyvää elämää, Hyvinvointia.
Olen löytänyt itsestäni omia tunteita, tarpeita ja arvoja.
Oppinut sanoittamaan, kohtaamaan ja kunnioittamaan niitä.
Löytänyt todellisen itseni, oman näköisen elämän.
Olen saanut käyttöön oman parhaan mahdollisen potentiaalin
ja elinvoiman tässä hetkessä.
Matkalaukkuuni olen saanut työkaluja erilaisten tilanteiden kohtaamiseen.
Matkaseurana minulla kulkee Hyväksyvä tietoinen läsnäolo.
Näen selkeästi sen mikä nyt on ja tunnen olevani vapaa.
Haaveeni ja unelmani saavat mahdollisuuden toteutumiseen.
Oivallusten polulla kulkiessa tunnen, kuinka elämä kantaa.
Kuljen sitä kohti, mitä olen etsinyt.
Löydän elämän rikkauden ja valon.
Tunnen olevani perillä.
Tässä hetkessä.

Kirjoitin tuon yllä olevan tekstin viime maaliskuussa.
Sen jälkeen ihmeellisellä tavalla elämääni tuli sellaisia asioita ja tapahtumia,
joista olen vuosia haaveillut.
Unelmat alkoivat käydä toteen. Palat loksahtelemaan paikoilleen.
Olen sydämestäni kiitollinen, että itse löysin mitä olen etsinyt, vuosia.
Enkä koskaan aikaisemmin olisi uskonut, että yhden koulutuksen kautta
löydän sen sateenkaaren pään.
Lopulta, aarre löytyi itsestäni, ei mistään ulkoisesta.
Tarvitsin kyllä ulkoista apua sen löytämiseen.
Ihania kanssakulkijoita rinnalle. Ihmisiä, jotka myös ovat etsineet.





Jos sinua kiinnostaa alkaa opiskelemaan Hyvinvointivalmentajaksi, niin siihen on vielä
tänä syksynä  mahdollisuus. Hakuaika elokuun loppuun, eli tämän viikon ajan. :)
Laitan tähän loppuun linkin.Jos tämä on jotain sellaista mitä olet etsinyt.

"Se mitä sinä etsit, etsii sinua"

Valoisaa ja läsnäolevaa viikkoa sinulle!
-Sanna-
 
Vielä mahtuu mukaan JEDUn järjestämään viikonloppukoulutukseen 2014-15!
Kalajoella valmistutaan Hyvinvointivalmentajiksi!

Koulutus on tarkoitettu henkilöille, joita Tietoisuustaidot (Mindfulness), Hyväksymis- ja omistautumisterapia (HOT), sekä kokonaisvaltainen hyvinvointi, ja sen valmentaminen ja johtaminen kiinnostavat.

Koulutus sopii myös hyvinvointiin liittyvien asioista parissa työskenteleville tai heille, jotka haluaisivat tulevaisuudessa työskennellä hyvinvoinnin parissa.

Hyvinvointiosaamista kasvattamalla itsetuntemus ja kokonaisvaltainen hyvinvointi kasvavat. Sisäinen johtajuus vahvistuu. Vastuunotto omasta elämästä lisääntyy.
Tavoitteet ja toimintatavat kirkastuvat. Motivaatio, elämän ja elämäntapojen hallinta paranevat. Hyvän elämän kokeminen, merkityksellisyys ja tasapaino lisääntyvät. Tietoisuustaidot kasvavat, stressaantuminen vähenee, sekä hyväksyä ja myönteinen asenne elämää kohtaan lisääntyvät.

Vastaavana kouluttajana Leena Vainio.

Ilmoittaudu mukaan tutkimusmatkalle sisäiseen johtajuuteen!

http://wilma.jedu.fi/browsecourses?school-id=6
Ilmoittautuminen koulutukseen - Wilma - Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä
wilma.jedu.fi

 
Kuva: Vielä mahtuu mukaan JEDUn järjestämään viikonloppukoulutukseen 2014-15! 
Kalajoella valmistutaan Hyvinvointivalmentajiksi! 

Koulutus on tarkoitettu henkilöille, joita Tietoisuustaidot (Mindfulness), Hyväksymis- ja omistautumisterapia (HOT), sekä kokonaisvaltainen hyvinvointi, ja sen valmentaminen ja johtaminen kiinnostavat. 

Koulutus sopii myös hyvinvointiin liittyvien asioista parissa työskenteleville tai heille, jotka haluaisivat tulevaisuudessa työskennellä hyvinvoinnin parissa.

Hyvinvointiosaamista kasvattamalla itsetuntemus ja kokonaisvaltainen hyvinvointi kasvavat. Sisäinen johtajuus vahvistuu. Vastuunotto omasta elämästä lisääntyy. 
Tavoitteet ja toimintatavat kirkastuvat. Motivaatio, elämän ja elämäntapojen hallinta paranevat. Hyvän elämän kokeminen, merkityksellisyys ja tasapaino lisääntyvät. Tietoisuustaidot kasvavat, stressaantuminen vähenee, sekä hyväksyä ja myönteinen asenne elämää kohtaan lisääntyvät.

Vastaavana kouluttajana Leena Vainio.

Ilmoittaudu mukaan tutkimusmatkalle sisäiseen johtajuuteen!

http://wilma.jedu.fi/browsecourses?school-id=6
Ilmoittautuminen koulutukseen - Wilma - Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä
wilma.jedu.fi
Koulutus tapahtuu meren ja joen läheisyydessä. Todella kauniissa ympäristössä.



13 kommenttia:

Tytti kirjoitti...

Hei olet varmaan samassa koulutuksessa kuin ystäväni Jaana hänkin käy siellä Kalajoella ja nyt syksyllä opinnot jatkuvat kerropa terveisiä ehkä tapaatte siellä :)

Mira kirjoitti...

Ihania asioita, ihanaa tekstiä! Koulutus kiinnostaisi tosi paljon ja olisi varmasti huikea matka itseensä, ja jos vielä sielläpäin asuisin niin heti tarttuisin tuohon tilaisuuteen! Samantyyppistä kirjallisuutta olen kyllä lukenut, mutta enempikin voisi perehtyä. Ihana kuvakin sinusta! <3

sanna kirjoitti...

Tytti: Kerron terveisiä! Opiskelut tosiaan jatkuu vielä, Transformatiivinen valmennus- koulutuksen merkeissä. :)

Mira: Ihana kuulla sinusta! <3 Ehkäpä vastaava koulutus tulee joskus lähemmäksi sinua. ;)Mahdollisuus koulutukseen kuitenkin on pidemmänkin matkan päästä, koska lähiopetusta on vain yksi vkl kuukaudessa. Myös monelle työssä käyvälle on mahdollista, koska lähiopetus tapahtuu aina viikonloppuisin.

Jorma "Jomppe" Ronkainen kirjoitti...

Hieno ja koskettava kirjoitus, kiitos Sanna! Sinun ansiostasi kuulin tästä koulutuksesta viime talvena - parin viikon kuluttua se alkaa :-)

mustakissa kirjoitti...

Hienoa, olet löytänyt etsimäsi ja autat muita tekemään sen myös:)

mustakissa kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
sanna kirjoitti...

Kiitos Jorma ja mustakissa viesteistä! :) Elämä kuljettaa ihmeellisellä tavalla ihmiset sinne paikkaan johon on tarkoituskin mennä. On se sitten koulutus tai jokin aivan muu. Kuten aiemmin kirjoitin, että "se mitä sinä etsit, etsii sinua".

suvi kirjoitti...

Upeaa! Oon kuullut tuosta koulutuksesta minäkin,ja nostan hattua,kun siellä olet :) Sinunlaisiasi tarvitaan...

sanna kirjoitti...

Suvi, Lämpimät kiitokset sanoistasi! :)

Unknown kirjoitti...

Upeaa Sanna. Tuntuu niin sydämeni pohjassa asti, näin minäkin tunnen. Ja olen siitä onnellinen että olen löytänyt kauan kaivatun minäni. Kuvailet niin kauniisti että sielun sopukasta asti kutittaa.

Olen elämässäni niin onnellinen että olen saanut tutustua sinuun Sanna ihanainen. Olisin huomattavasti köyhempi ilman että olisin tavannu sinut. Sinä oletkin yksi ihmisistä mikä on saanut minun silmäni ja sydämeni auki ja kanavoimaan sen kaiken voiman ja elämän ilon sekä rakkauden tulemaan ulos, enään ei tarvitse pidätellä sitä sisällä. Saan olla minä.
Kiitos Sanna että olet osa minun elämääni. Olen myös iloinen että yhteinen matka jatkuu. Nähdään opiskelun merkeissä.

Murri kirjoitti...

Kiemuran kautta löysin tänne, tuntuu ,että sillä oli tarkoitus ;)
lukijaksi-kyllä!

sanna kirjoitti...

Kiitos Sari ihanista, mieltä lämmittävistä sanoista. Olen kaivannut sinua. <3 Onneksi pian nähdään!

Maria: Lämmin kiitokseni. Elämällä on ihmeellinen vaikutus kuljettaa ihmisiä sellaisten ihmisten ja asioiden luokse jotka pystyvät antamaan jotain sellaista mitä sillä hetkellä tarvitsee. Puolin ja toisin. Tervetuloa lukijaksi! :)

Päärynäpuun varjossa kirjoitti...

Sinulla on täällä ihania, kannustavia, mielenkiintoisia kirjoituksia :)