tiistai 28. syyskuuta 2010

Naulakko

Vihdoin viimein sain mieleisen naulakon kuistille!
Monenlaisia olen vuosien varrella sinne suunnitellut, 
kaikki jostain syystä on jäänyt toteuttamatta...
Puutavaraa kun nyt on,
niin jemmasin kasasta sopivan palasen naulakolle
ja hioin sen sileäksi ja pyöristin kulmat.
Ohennettua valkoista maalia sitten muutama kerros...
Koukut on ostettu Indiskasta ja kulmaraudat Kärkkäiseltä.



Pelastin ulkoa pakkasen alta kukkalaatikon,
kun kukkivat vielä niin kauniisti 
ja valkoinen pelargonia on tarkoitus saada menestyyn talven yli.
Hyvä paikka löytyikin naulakon päästä,
eikä pikkupuutarhurikaan tuonne yllä hoitelemaan kukkia.

Isot lyhdyt odottelee parempaa paikkaa tuossa, 
ehkä toinen menee kukkien kuihduttua naulakon päälle...

Vanhojen lyhtyjen lasit ovat menneet rikki ulkona
ja niinpä uudistin niitä maalaamalla spray-maalilla.
Sisäkäytössä ei haittaa vaikka laseja ei olekaan. :)

Vaaleanpunainen belargonia kukkii vielä ihanasti 
ja kesä jatkuukin kuistillamme jonkin aikaa.

Iloa kukista on riittänyt koko kesän ajaksi.
Nautitaan vielä viimeiset rippeet, kun pihakukat ovat jo paleltuneet, kaikki.
Siistimistä siellä nyt sitten riittääkin, joten ei ku pihalle! :)

Terveisin Sanna

14 kommenttia:

Mirka kirjoitti...

Tulipas siitä kaunis naulakko :) Mä pelastin terassilta punaisen pelargonian viime viikolla sisälle ja sehän heti innostu kukkimaan :)

jenni kirjoitti...

Aivan ihana naulakko. Kukat tuovat varmasti piristystä kuistille. Kunpa minäkin jo pääsisin sisustamaan omaa kotia...

A-L kirjoitti...

Kaunis hylly ja kauniit lyhdyt. Tuollaisia hyllykoukkuja minäkin olen etsiskellyt.

Mukavia syyspäiviä!

Pauliina kirjoitti...

Wau, mikä hylly! Tuollaisia koukkuja olen minäkin ettinyt :) Hieno!

-T kirjoitti...

WAUDE!!!! Sanonpa vaan!!! Hieno naulakko ja upeasti olet toteuttanut ja laittanut kerrassaan kauniiksi koko naulakon :) On onni ripustaa tuonne nuttunsa :)
Sinulle näpsäkkäkätiselle paljon iloa syyspäiviisi!! toivottelee -T :)

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Kivahan siitä tulikin.
Vai on kukat jo paleltuneet. Meillä ei vielä yöpakkasia ole ollut. Tomput pelastin kasvihuoneesta kun siellä oli melkein nollassa aamulla.
On se vaan alistuttava talven vietäväksi.
Ei hätää onhan kaikkea kivaa tekemistä vaikka millä mitalla. Mulla on kolme projektia työn alla. Tuntuu siltä, että kaikkea ei edes ehdi aloittaa kun jo uusi paahtaa päälle kohinalla. Onkohan tämä jotain syyshulluutta;) Tiedät varmaan tunteen.
Huuruisia hönkäyksiä sinne sinulle.
Kaisa

sanna kirjoitti...

Koukkuja saa siis Indiskasta, nuo on ostettu Helsingistä ja Tampereellaki niitä oli, ainaki kesällä. :)
Kaisa: Tiedän tunteen... ;D
Koetetaan pysyä suunnitelmiemme mukana!

Eva-Liisa kirjoitti...

Tuo naulakko on huippu!!

SariHanne kirjoitti...

Kivalta näyttää tuo naulakko ja lyhdyt sopii siihen tosi hyvin :)

Irma kirjoitti...

Kauniin naulakon sait aikaiseksi, oot sinä etevä!
kauniisti kukat ja lyhdyt siihen sopii!
Aurinkoisia syyspäiviä sinulle!

LeenaJohanna kirjoitti...

Kaunis naulakko.
Tahdon tuommoisen kans , ihana!
Koitan kans pitää Pelakuut talven hengissä. Saas nähdä miten onnistuu.
Ainakin vielä tykkäävät olostaan keittiön ikkunalaudalla.
Aurinkoisia päiviä sinulle!

Marge kirjoitti...

Oi, siitä tuli kaunis! Mitä muuta siitä voisi tullakaan sinun taitavissa käsissäsi!:)

Tytti kirjoitti...

Hyvännäköinen hylly ,kauniisti olet siihen lyhdyt ym.laittanut sitä saa kun osaa (:

Ainosofia kirjoitti...

Hei Sanna :)
Tulin hakemaan tunnustusta ja hih - täällä oli vähän samantyylinen postaus kuin minullakin.

Eli naulakkojuttuja.

Kauniilta näyttää naulakkosi. Lyhdyt antavat mukavasti ilmettä myös.
Kivaa torstai-illan jatkoa <3