maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kasvun ihmeitä kasvimaalla


Kottikärryissä kompostinmullan päällä on tomaatteja, "varkaita".
 Taimet on saanut alkunsa siitä, kun ostin puutarhalta valmiita tomaatintaimia kasvihuoneeseen
 ja niissä kasvoi isoja varkaita.
Napsin varkaat irti, tökkäsin ruukkuihin multaan 
ja hoidin niitä muutaman viikon kasvihuoneessa.
 Alkoivat kukkimaan aika pian.
Niistä kasvoi oikein hyviä taimia kasvimaalle!



Keskelle rakennettiin vähän isompi laatikko.
Halutessani voin rakentaa siihen pystypylväitä ja laittaa siihen muovikatoksen, 
siis minikasvihuone.
Tomaatteja istuttaessa porkkana, sipulit, salaatit, retiisi kasvoivat jo hyvin.





Tähän laatikkoon laitoin hiekan sekaan kompostia, siis tuonne syvemmälle.
Haluan kokeilla erilaisia maa-aineksia, miten kukin kasvi niissä oikein menestyy.


Kasvimaan reunalla kiertää lankku.
Se kehystää kivasti ja helpottaa ruohonleikkuuta takapihalla.


Portin rakensin itse. Pystyttämisessä tarvitsin toisten apua.
 Siinä köynnöstää pavut ja koristekurpitsa.



Kasvimaa on valmistunut kivasti. 
Kaksi laatikkoa puuttuu vielä, niihin ei enää tänä kesänä ehdi laittaa mitään kasvamaan.
Käytäville kuskataan lisää hiekkaa ja ehkä ne rakennetaan laudasta tasaisiksi tai sitten laitan haketta.

Hiekkaviljelyn helppous on jo nyt nähtävissä.
Aikaisemmin multamaalla tähän aikaan on se kasvimaan tympein vaihe menossa: 
Rikkakuohojen kitkeminen!

Nyt saan nautiskella siististä kasvimaasta ja kitkemistä on ollut ehkä viiden vesiheinän verran.
Tuntuu uskomattoman hyvältä ja helpolta. 
Kokemusta mulla on hiekkaviljelystä usealta vuodelta kasvihuoneessa, 
enkä millään enää haluaisi viljellä pelkästään mullassa.
Vähemmän työtä, kevyempää työtä, siistimpää kasvatusta.
Perustaminen on kyllä vaatinut enemmän työtä, kuin multakasvimaa.

Löytyykö täältä blogimaailmasta muita hiekkaviljelijöitä?
Olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia.

Satoa odotellessa...
Nautitaan tästä hetkestä!

-Sanna-

3 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

Onpa kivan säntillisen näköinen ryytimaa! Itse nakkailen tomaattien varkaat kompostoitumaan, muutenkin tuntuu olevan ylimääräisiä tomaattien taimia :). Mutta hyvä tietää, että ne lähtevät noin helposti kasvuun.

Päärynäpuun varjossa kirjoitti...

Hyvä vinkki laittaa tomaatin varkaat kasvamaan omaan ruukkuunsa.
Luin hiekkaviljelystä yhdestä toisestakin blogista, olisko sen nimi Hirvivaaran kartano tms., täytyy tarkistaa.

Päärynäpuun varjossa kirjoitti...

Hiekkaviljelystä on kerrottu ainakin blogissa Puutarhasta keittiöön.