torstai 18. helmikuuta 2010

Juhlapuku

Aikaa on vierähtänyt ompelupuuhissa... Olen ommellut morsiusneidon mekon lisäksi itselleni uuden juhlapuvun. Katselin kauan netissä erilaisia malleja juhlapuvuista ja mielessäni alkoi muodostua millaisen haluan itselleni. Pikainen piirros paperille ja sitten vaan miettimään, millaiset kaavat siihen pitäisi tehdä. Otin valmiin kaavan  käsityölehdestä, jonka muokkasin itselleni ja malliin sopivaksi. Onneksi löysin suunnitelmaan sopivat kankaat ilman suurempia ehtimisiä. Usein mulle käy niin, että valmis suunnitelma on päässä, mutta sitten ei löydy siihen sopivia kankaita...sitten vaan tulee ostettua jokin mieluinen kangas ja siitä muodostuukin uusi suunnitelma. ;)

On aika haastavaa sovittaa itselleen pukua ja yrittää neuloilla merkata muutoksia. Laskostaminen ei kuitenkaan itseltäni onnistunut, kun se on pakko tehdä niin että puku on päällä. Siskoni oli minulle siinä apuna ja samalla katsoi muutenkin tarkemmin, vieläkö tarvitsee muutoksia. Mulla on kuusi siskoa ja meistä on toisillemme paljon apua juhlien valmisteluissa. :)

Pukua kohentaakseni muokkasin alushameen vanhasta, siitä joka mulla oli aikoinaan hääpuvun alla.


Koristeeksi tein ohuesta satiininauhasta kukkia ja lisäsin vielä kaulakorusta otettuja helmiä. Kuvien laatu ei ole parasta mahdollista, kun lapset kuvasivat. :)

Puvusta tuli juuri sellainen kuin suunnittelin.  Nyt on mukavaa lähteä juhlimaan toiseksi nuorimman siskon ja hänen sulhasensa häitä.

Vaikka vielä on puuhaa ennen sitä...Aamulla vanhojenpäiväkampauksen teko, illalla kukka-asetelmien tekoa ja muita häävalmisteluja. Lauantaina valmistelemme siskoni kanssa kolme morsiustyttöä ja sitten pitäisi meillekin saada jonkinlaiset kampaukset... On ihanaa tehdä kaikkea kaunista ja valmistella häitä!

Vierailen sitten kun tämä tohina rauhottuu, teidänkin blogeissanne. Kiitos kun olette jättäneet minulle piristäviä viestejä!

Lämpimin terveisin Sanna

12 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Ihanan kutkuttavia juhlavalmisteluja tiedossa... kiirettä ja tohinaa. Kivan näköisen juhlamekon oot tehnyt, tosi istuvan näköinen. Tuo miehustan poimutus on hyvä muuten yksinkertaiseen pukuun. Wau!

Suvikummun Marja kirjoitti...

ooh, olen lähes sanaton. Niin tavattoman kaunis puku ja siististi tehty! Sinä se osaat näköjään mitä vaan, juhlapukuja, kampauksia, kukka-asetelmia...
Ei voi kuin ihailla!
Oikein ihanaa hääjuhlaa toivottelen sinulle ja hääväelle sekä tietysti morsiusparille onnea!

LeenaJohanna kirjoitti...

Oi miten kaunis olet ja tuo puku on kaunis päälläsi.
Aivan ihana!!!
Hienoa kun osaat ommella ja tehdä vaikka mitä.
Morsiusparille paljon onnea ja ihanaa hääjuhlaa!

Olivieno kirjoitti...

Upea puku! Hauskoja juhlia!

Eija kirjoitti...

Aivan loistava minunkin mielestäni, niis istuva ja pidän tuosta väristä. Kaunis ! Oikein paljon puhtia kaikille valmisteluille :)

Elisa kirjoitti...

Oletpa kyllä taitava, puku on upea! Kaunista, sekä puku että kantajansa.

Sanna-Mari kirjoitti...

Oon tismalleen samaa mieltä mitä edelliset! :) Puvun väri on tosi kaunis.

Amalia kirjoitti...

Vau! kaunis puku ja toi yksityiskohta on todella upea. Mikä tuossa vaatteessa on juhliessa.

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

Upea puku kerrassaan!! Aivan ihania yksityiskohtia ja väri on kaunis, tykkään tosi paljon :)
P.S. U:n kans ollaan eilen värkätty tuntikausia hääkakkua sinne häihin, tänään jatketaan ;)

sanna kirjoitti...

Kiitokset kaikille yhteisesti niin ylistävistä viesteistä! Olen ihmeissäni... Ihanaa kuulla että muutkin pitävät puvusta, joka on itselle mieluinen. :)

Hannele: Tais olla vähän haastavampi kakkumalli, kun siinä menee niin kauan. Odotan sen näkemistä! Varmaan saatte jotain aivan upeaa aikaseksi. :)

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

Me ollaan keskitytty vasta sisustaan ;D

Viipula kirjoitti...

Kerrassaan upea puku!