keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Prinsessalle oma pesä


 Tämä pieni huone oli alunperin suunniteltu vaatehuoneeksi, jossa on vain yksi pieni ikkuna. Tyttö kuitenkin halusi  tämän huoneen itselleen, ehkä juuri tuon pesän takia. :) Siihen olen nyt tehnyt prinsessan lukupesää.



Huoneen teema on lähtenyt maalatusta omenapuun oksasta. Teeman mukaiset värit vaaleanpunainen, vihreä ja valkoinen helpottivat tilkkukankaiden valintaa.



Tilkkutyön aloitin jo syksyllä, kun stromsön innoittamana kokeilin norjalaista tilkkutekniikkaa. Se jäi sitten jouluaskareiden takia hetkeksi odottamaan parempaa aikaa. Tykkään tästä tekniikasta kovasti, koska siinä ei tarvitse olla niin tarkka saumojen kohdilleen osumisen kanssa. Tein tilkuista  vanhan patjan päälle päällisen, jonka voi tarvittaessa pestä.



 Päällisen toisella puolella on luonnonvalkoinen samettikangas. Siihen kirjoin samettilangalla ja ompelukoneella isoja kukkakuvioita. Samettikangas tuntuu mukavan pehmoiselta.



Jos joskus värikäs tilkkupäällinen kyllästyttää voi patjan kääntää toisinpäin ja saa siten vaaleampaa ja rauhallisempaa tunnelmaa.


Tämän sisälle kätkeytyy vieraspeitto, jota tarvitaan kun  yövieraita tulee kylään. Muina aikoina se toimii selkänojana lukupesässä. Päällinen on tehty samettikankaasta, jonka keskelle on ommeltu puuvillakangasta. Siihen olin ennen sitä aplikoinut koneella Dreams-tekstin ja linnun. Pitsit viimeistelevät päällisen.



Kukkakokeiluja tein siskoni innoittamana. Hän teki juhlapukuunsa tosi kauniin kukan ja pitihän sitä itsekin kokeilla millaisia kukkia saan aikaseksi.



Terälehtien reunat olen sulattanut kynttilän liekin lähellä. Tämä onnistuu vain sellaisista kankaista, jotka sulavat. Käytin vanhaa verhokangasta ja tilkkuja. Lehtien kohdalla tuottikin vähän hankaluuksia, kun brodeerauksessa käytetyssä langassa onkin puuvillaa, joka alkaa helposti palamaan, eikä sula. Vihreän kankaan tilkut on tytön juhlamekosta.



Kukkia tehdessä tuli ajatus köynnöksestä... aivan kuin kukat jatkuisivat seinämaalauksesta. Köynnöksen kukat ovat vaan vähän isompia ja kirkkaamman värisiä. Köynnöksen varsi on virkattu ketjusilmukoilla ja sen sisälle pujottelin rautalankaa, jotta köynnöstä saisi muokattua haluamaani asentoon. Valkoiset verhot ovat vauvan sänkykatoksen verhot ja sopivat mielestäni täydellisesti tähän. Muistaakseni ompelin nuo verhot tytölleni hänen ollessa vielä mahassa. :) Hyvä kun on käyttöä edelleen.

Prinsessakin halusi ommella jotain ja katseli Tilda-kirjaa, löytyiskö sieltä jotain sopivaa. Kruunuun hän ihastui ja minun avustamana hän ompeli sen itse. Kuin kruunuksi lukupesälle! Sopii todella hyvin pesään.

Tytön huoneen sisustaminen jatkuu vielä, kun suunnitelmissa on tilkkupäiväpeitto ja ilmoitustaulu. Aikataulua näille ei ole...sitten kun inspiraatio iskee. Yleensäkin annan "tuulen kuljettaa" itseäni ja teen sitä mikä milloinkin tuntuu parhaimmalta. Kuitenkin luotan siihen että jossain vaiheessa toteutan ne suunnitelmat jotka pitääkin. Toisinaan ne matkan varrella kyllä muuttuu... ;)

Iloista keskiviikkoa!

29 kommenttia:

Elisa kirjoitti...

Aivan ihana nurkkaus ♥ Tuonne kelpaisi kenen tahansa prinsessan mennä lueskelemaan tai torkkuilemaan. Todella kaunista, ja kaikki itse tehtyä - olet sinä taitava!

sanna kirjoitti...

Kiitos Elisa! Mulla on toisinaan vähän hankaluuksiakin tuon asian kanssa, kun yritän tehdä kaikkea mahdollista itse. Mitään ei raski ostaa, minkä vois tehdä itsekin! ;)

Vekarus kirjoitti...

Ihana, suloinen pesä!

-T kirjoitti...

Kiva tuo erilaisesti tehty tilkkupeite! Hyvät värit siinä :) Kyllä kelpaa tuolla oleskella vaikka isommankin prinsessan :)

Sanna-Mari kirjoitti...

Norjalainen tilkkutekniikka kuulostaa mielenkiintoselta, varmaan kun niitten saumojen ei niin tarvi osua...sopii mulle kun nenä päähän :D Pitää tutkia Strömsön sivulta ohjetta, onkin menny ohi tommonen, vaikka onkin lempiohjelma.
Suloset värit pesässä!

Jossu kirjoitti...

Niin kaunista! Vielä paljon ihananpaa, kuin etukäteen osasi kuvitellakaan... Mä en kyllä vieläkään oikein oo hoksannu tuon tilkkupeiton tekniikkaa, mut pitää tulla sitte lisäoppiin, jos haluaa tehdä samanlaista ;)

Eila kirjoitti...

Voi kuinka kaunis ja lämmin pesä! :)

LeenaJohanna kirjoitti...

Voi miten kaunista.
Olet kyllä taitava.
Kiva , erilainen tuo tilkkupäällinen.
Niin suloinen tuo iso DREAMS tyyny.
Hyvä idea tuo vieraspeittosäilytys.
Aurinkoista päivää sinulle!

Lallukka kirjoitti...

Olen taas myyty! Rakastan pesiä. Kelpaisi minullekkin... Kukkaköynnös on myöskin aivan mainio.
Kyllä teitin neitin kelpaa!

Anonyymi kirjoitti...

Aivan sulonen tuli tosta pesästä :) On varmaan tyttö mielissään, ku ite ainaki pikkusena (ja edelleen) tykkäsin ihan hirveesti tommosista pesistä. Ja ihania tuli noista kukistaki!! :) Hyvä et hoksattiin toi taktiikka ni voi sit käyttää vaikka missä!! :D

-sisko

sanna kirjoitti...

Te jälleen olette mua niin runsaasti muistanut täällä! Kiitos! :)
Jossu: Jos joskus innostut, niin voin neuvoa vaikka "kädestä pitäen". Varmasti osaat. Tuossa on vielä ideana että käytettäisiin samanvärisiä/tyylisiä kankaita vanhoista vaatteista yms. Mä en viittinyt kirppareilla kierrelle ja ehtiä, niin ostin uudet kankaat, vain harmaanvihreä kangas on kirpparilta.

siskolle: Tyttö on ihan mielissään pesästään, ei vaan kovin kauaa nyt ehtinyt valmiista nauttia, kun illalla tuli mahatautiin... Huomasin just Anttilaa lukiessani, että melkein samanlainen kukka oli yhdessä paidassa, eli niitä voi käyttää kyllä aika moneen paikkaan. Ihan mukavaa oli niiden tekeminenkin. :)

Pajupirttin Kaisa kirjoitti...

Kelpaa siellä kelliä ja unelmoida prinsessan haaveita.
Kukat on niin keväisiä.

Sökö kirjoitti...

Aivan mahtava kolonen irkulle! :) Voi kertakaikkiaan, kyllä sää kans osaat kaikkea mahollista että! :) Sanohan rinsessalle terkkuja.. ja muillekin pikkuvintiöille. =D

Nina kirjoitti...

Yhdellä sanalla; kaunista!
Lukupesä on ihana, tyttö on varmasti iloinen ja tyytyväinen.

mummo kirjoitti...

Kelpaa tuommosessa pesässä lueskella.. ihana!
Ja nuo kukat.. aivan huippuja!
Mää pelekään tulen kans tuuskata, ku äiti on kieltäny..üü ja jottai haaavereitaki sattunu elämän varrella..üü

Risusydän kirjoitti...

Aivan ihana prinsessan pesä.
Todella kauniit värit.
Tuo norjalainen tilkkutekniikka onkin kiinnostavan tuntuinen, hauskasti sekaisin näyttävät olevan tilkut :)
(viime sunnuntainakin Strömsössä tehtiin peittoa sillä systeemillä).
Kävin monta vuotta kansalaisopiston tilkkupiirissä, tuota tekniikkaa siellä ei käsiteltykään. Varmaan nyt on ihan pakko kokeilla, vaikka iso tyyny ensiksi....
Mukavaa viikonloppua sinulle Sanna ♥
Marja

Marge kirjoitti...

Sinä olet tosi taitava ja idearikas!!!! KAUNISTA!!!

Myös tyttösi näyttää seuraavan äidin viitoittamaa polkua..;)

Olivieno kirjoitti...

Ihana Ruususen pesä! Ja tuo tilkkutäkki on upea, en osaisi päättää kumpaa puolta pitäisin kun molemmat ovat niin hienoja! Olen nähnyt sen strömsön jakson ja minusta sinun peittosi on monin verroin hienompi!

Irma kirjoitti...

Aivan ihastuttava pesä!! Kyllä olet taitava! Tuo vieraspeittoidea on hauska! Norjalainen tilkkutekniikka kuulostaa mielenkiintoiselta ,ja näyttää hauskalta, ja meikäläiselle sopivalta tekniikalta ;)

sanna kirjoitti...

Kiitos kaikille! <3

Vaahtera-Maria kirjoitti...

Voi miten houkutteleva pesä! Onnea sen asukkaalle! :)

Ainosofia kirjoitti...

Hei Sanna,
kertakaikkisen valloittavan ihastuttava pesä.
Ja tuo peiton säilytyspiilo on kyllä hieno idea.

Kyllä kelepaa tuolla köllöillä :)

LENNU kirjoitti...

Suloinen pesä. Ja nuo kukat ovat tosi kauniita todella.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan uskomattoman kaunista.Olen käynyt kurkkimassa täällä vaikka kuinka monta kertaa ja aina löytyy toinen toistaan kauniimpaa.

-SannaV

sanna kirjoitti...

Pakollinen postaustauko menneillään kun en voi vielä uudelle koneelle ladata kuvia.
Ihanaa kun vierailette täällä ja jaksatte kommentoida. Kiitos!

tuuluska kirjoitti...

Kätevä tuo vieraspeittopakkaus! Tuosta voisi idea napata. Kaunista ja omenapuun väristä... keväistä.

Sirkka kirjoitti...

Voi kuinka hurmaavan suloisen sopukan täältä löysin...aivan kertakaikkisen ihastuttavan!
Köynnös on herttaisen kaunis ja hyvä idea tyyny..kaikki!
Kyllä sinulla on hommaa tässäkin ollut, mutta mitäpä ei rakkaalleen valmistaisi. Onnittelut!
Samoin tyttäresi kädentaidot ova huikean hienot kruunun hän on ansainnutkin, oikea prinsessa!

Iloa omaan pesään!

Jeanie kirjoitti...

Vastavierailulla :), aivan ihana prinsessan kotikolo! Itsellä samaa vikaa, ei raskis ostaa mtn minkä vois itekin tehdä :D.

sariw kirjoitti...

Vautsi vau !!!! Onpa oikea Prinsessojen unelmapesä : )