sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Tarina rakkaudesta -tilkkutäkki

Tilkkutäkki tytölleni on syntynyt monenlaisten tunnemyllerrysten keskellä. Kuten olen aiemminkin kertonut, puran tunteitani tekemällä käsilläni jotain tai sitten liikkumalla. Tässä olen työstänyt rakkautta ja kaikkea siihen liittyvää. On mielenkiintoista huomata kuinka tunteet ohjaavat työskentelyä ja työ syntyy kuin itsestään ilman suurempaa suunnittelua. Olen myös huomannut sen, että "parhaimmat" työt syntyvät juuri näin.

Tässä on käytetty norjalaista tilkkutekniikkaa ja aplikoituja kuvia alike- ja päällikeompelulla.  Tikkaukset tein käsin samalla kiinnittäen vanun kankaiden väliin. Vielä jäi vähän harkintaan tarvitseeko lisää tikkauksia, jotta vanu pysyisi paikoillaan kulutuksessa. Tämä on ensimmäinen tilkkutäkkini kankaasta, joten mulla ei kovinkaan paljoa kokemusta. Jos sinulla on vinkkejä, niitä otetaan mielellään vastaan. :)


Tilkkutyökirjassa oli ehdotus, että jokaiseen työhön olisi hyvä laittaa kenelle se on tehty, työn nimi, kuka on tehnyt ja päivämäärä. Näin vuosienkin päästä tilkkutäkin mukana kulkee tieto eteenpäin. :)

Joskus kuvat selkiyttävät tunteita ja tämä täkki onkin syntynyt juuri sen takia, kertoen tarinaa minun ja mieheni rakkaudesta. Kaikilla kuvilla ja väreillä on tässä tarkoituksensa. Mietin kerronko itse tarinamme vai kerrotko sinä meidän tarinamme näiden kuvien avulla, millainen se voisi olla. Olisi mielenkiintoista lukea teidän ajatuksia, mitä tilkkutäkin kuvat ja kokonaisuus herättävät. Otatko haasteen vastaan? ;)


Tytön huoneen sisustaminen etenee pikkuhiljaa, nyt näyttää jo oikein kivalta kun on oikeanlainen päiväpeitto sängyssä. Lähes kaikki kuvassa näkyvät ovat itse valmistamistamiani tai tuunattuja. Siskoni kertoikin minulle, että tälle harrastukselle on nimikin; Homing. Muoti-ilmiö kuulemma, jota olen harrastanut koko aikuisikäni. Tuntui vähän hauskalta...nytkö tää on muotia! Minä kun olen tehnyt sitä siksi että pidän kierrätyksestä, käsillä tekemisestä ja haluan usein "omanlaisen" ilmeen ja vielä siksi ettei mulla ole kotiäitinä kovinkaan paljoa rahaa käytettävissä sisustukseen. Ilmiöön kuuluu myös   kotiin ja sosiaalisuuteen liittyvät asiat, esim. laitetaan porukalla ruokaa, pelataan pelejä, yhdessä oleminen ja tekeminen.


Leppoisaa ja rakkauden täyteistä sunnuntaita!

15 kommenttia:

-T kirjoitti...

Olet tehnyt upean ja arvokkaan tilkkutyön! Siihen on varmasti ommeltu mukaan rakkaudella täytettyjä ajatuksia, muistoja menneitä ja toivetta tulevasta, uskon niin! Jos tarinaanne aprikoin niin itselleni tuli mieleen ylimmästä kruunusta että ensin tietysti olette löytäneet elämänne prinssin ja prinsessa, toisenne.. Sen jälkeen toiveet ja haaveet lentelevät linnun muodossa, rakastatte sydämellä ja lapsiakin tähtenä elämäänne tuikkimassa :) Kesäpäivät unelmissa hellehatun ja sudenkorennon muodossa! Tässäpä tälläinen tarina :) Ota siitä se osa minkä otat, kaikki vain mun vapaasti lenteleviä ajatuksia :)

Homing! Kiva tietää että sitäpä sitä olen tainnut minäkin tietämättäni harrastaa...Aivan samoista syistä!

sanna kirjoitti...

Kiitos -T kauniista sanoistasi ja tarina ehdotuksesta. Luin sitä oikein iloisella mielellä. Eikä se arvaus kovinkaan kauas mennyt. Ehkä kerron seuraavassa postauksessa... ;)

Tytti kirjoitti...

Todella kaunis tilkkupeitto ja selvästi kertoo tarinaansa,en lähde kertomaan, mutta olen pitkälti samaa mieltä kuin ed.kirjoittaja,näin se tarina menee...Mukavaa alkavaa viikkoa<3

Elisa kirjoitti...

Samoja ajatuksia kaunis tilkkutäkkisi toi minullekin..
Olen aina haaveillut aloittavani tuollaisen tekemisen, mutta vielä se on jäänyt! Kaunista ;)

Sanna-Mari kirjoitti...

Mielettömän hieno peite!

Viipula kirjoitti...

Todella hieno peite ja ihana huone!

Eila kirjoitti...

Todella hieno tilkkutäkki! Kyllä se rakkaudella on tehty ja ihana muisto säilyy myös tuleville sukupolville!
Ehkä tekisin lisää tikkauksia, että vanu pysyisi varmasti pesun jälkeen paikallaan.
Mielelläni kuulisin tarinasi! :)

LeenaJohanna kirjoitti...

Hienon tilkkutäkin olet väsännyt.
Aivan ihana juttu kun kirjoitit tuohon peittoon.
Kivaa alkavaa viikkoa!

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Tuo on kyllä rakkaudella ja ajatuksella ommeltu kauneus.
Ihanasti sopii prinsessan vuoteelle.
Aurinkoa viikollesi.
Kaisa

Sirkka kirjoitti...

Rakkautta sitä ei voi saada eikä antaa koskaan liikaa rakkaimmilleen!
Rakkaus kaunein sana, ja aina ei sanoja tarvita..

Todella kaunis luomus!

Marge kirjoitti...

Kaunis postaus!!
Olen aika pitkälti samoilla jalanjäljillä -T: kanssa:)
Todella kaunis ja rakkaudella tehty tilkkutäkki!!! Homing, aha...Koti ja rakkaat ovat minullekin kaikki kaikessa...:)
Ihanaa, iloista ja aurinkoista viikkoa sinulle ja perheellesi!:)

Saila kirjoitti...

Ihana täkki ja huone. Olet onnekas, samoin perheesi, siinä, että osaat tehdä taidokkaita esineitä ja tekstiilejä. Nehän ovat paljon, paljon arvokkaampia kuin mitä mistään kaupasta voisi löytää.
Minulle taas tuli mieleen, että täkin alaosa on sinun ja miehesi tarinaa sydämineen ja lintuineen, ja kruunu ylhäällä keskellä kuvaa pikku prinsessaa, jonka rakkautenne synnytti...

Johanna kirjoitti...

Kaunis tilkkutyö, ihana postaus! Taideteoksilla on aina nimi, niin tälläkin. Työn merkkaaminen lisää sen arvoa, niin tekijälleen kuin jälkipolvellekin; tulee ihan entisajan kapiot mieleen... Toivottavasti kerrot ajatuksistasi ja täkin tarinaa tarkemminkin =) Sen uskon, että siinä on paljon tunteita mukana!

Irma kirjoitti...

Hei Sanna, todella kaunis peitto ja arvokas! Pikku prinsessalle olet tehnyt kauniin huoneen! Aika paljon samoja ajatuksia herätti kuin muillakin, paljon erilaisia tunteita varmasti liittyy tähän työhön. Minulle lintu merkitsee vapautta....Hyvää viikonloppua :)

Olivieno kirjoitti...

Niin upea tilkkuluomus sinulta taas! Mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavaa postausta...