perjantai 3. joulukuuta 2010

Yhdessä tekemisen iloa! :)


Viikko on vierähtänyt taas vauhdilla, kun päivät on täyttynyt monenlaisista puuhista ja töistä.
Viime viikonloppuna olimme mökillä siskojen ja veljien puolisoiden kanssa,
yhteensä kymmenen naista ja lisäksi yksi ihan pikkuruinen, kuukauden ikäinen tyttövauva.
Jos vähänkin kuvittelette että  siskoissa on samaa verta kuin minussakin, 
niin mitähän siellä mökillä puuhaillaan? ;)
Kaikenlaisia käsitöitä, jokainen omalla tavallaan!
Vähän liikuntaakin, mm. hauskoja hyppykuvia otimme pakkasessa auringon paistaessa.
Ja siihen vielä hyvää ruokaa ja herkuttelua, puheen pälpätystä.
Todellista naisenergiaa oli kyllä ilmassa ja 
niin hauskaa, että mulla ainakin oli kyljet kipeänä nauramisesta! ;)

Sitten kuvia kättemme töistä...
Vanhoista räsykuteista pitsimattoa oman mielen mukaan.

Valmiin ohjeen mukaan valmistui kaunis pitsimatto.

Tästäkin tulee matto, kuteet vaan loppui kesken.
Palasia taitaa tulla koko mattoon 15-18kpl, jotka kasataan yhteen, 
ehkä jokin pieni virkattu palanen tulee väleihin.
Yksi maton aloitus jäi kuvaamatta, mustasta trikoosta alkoi valmistua myös pitsimatto.


Eri sävyissä virkattuja kaulahuiveja, jotka vielä huovutetaan.


Kukka laukkuun koristeeksi.



Lapasia neulottiin myös, yhdet jäi kuvaamatta.

Rautalankakranssin vääntämistäkin kokeili yksi mun siskoista.
Ehkä vähän innostui liikaa polkemaan kasaan sitä, 
kun mä videokuvasin sitä touhua, enkä huomannut rajoittaa siskon innostumista! ;D
Onneksi rautalankaa on helppo muokata takaisin haluamaansa muotoon.


Mä vääntelin sydänkoristeita rautalangasta,
neuloin säärystintä ja tuubia.
Jälkimmäisistä kuvaa myöhemmin, kun valmistuvat.

Mietin että jotain tästä vielä puuttuu...
Kaksi teki langasta palloja kuuseen,
vesi-ilmapallon päälle kieritetty valkoista lankaa ja se uitettu vesi-liimaseoksessa.
Voi olla etten ihan kaikkia käsitöitä muista, mutta paljon siellä tapahtui
ja mökki oli kyllä sen näköinen että kymmenen naista siellä värkkäilee. :)
Kiitos vielä kaikille osallistujille ja taidamme ottaa vuoden päästä uudestaan...
Ellei jo aiemmin!!
Toivottavasti sitten pääsee äitikin mukaan. :)

Touhukasta viikonloppua teille kaikille vierailijoille!
-Sanna-

7 kommenttia:

Sirkka kirjoitti...

Just Sanna aattelin sinua, kun olet niitä ensimmäisiä postaajia minulle, kun aloitin tämän bloggailun..kiitos!

Kyllä te naiset olette tosi touhukkaita ja energisia sekä äärettömän taitavia,,ja vielä nauraakin jaksatte:) ja nauruhan vastaa kuinkas monta minuuttia aerobiggiä se nyt olikaan..:))) no se nyt on parasta sillä jaksaa taas
eteenpäin, kyllä vaan hyvät ystävät on tosi tärkeitä.
Kivoja rautalankajuttuja ja neuleita ja vaikka mitä saitte aikaan ihanat värisävyt!
Eikös olekin kiva muistella yhdessäoloa ja kättensä töistä , happi hyppelyistä hyvästä ruuasta, nam.. ym..ja sitä naurua!D
Oi että kuinka paljon saitte aikaan kaunista!

tinttarus kirjoitti...

Oi, mikä määrä naisenergiaa!
Mikä voiskaan olla mukavampaa kuin nauraa vatsalihaksensa kipeiksi:) Minä YRITIN saada ne kipeiksi tänään kuntosalilla:) Nauraminen on vaan niin paljon mukavampaa!!
Ihania kättentöitä, ootte te taitavia!
Suloisuutta ja iloa nauramistakaan unohtamatta tähän viikonloppuun!

Hanna kirjoitti...

Kuulostaa niin ihanalta - kauniita käsitöitä. ♥

Heli kirjoitti...

Ootte te taitavia!! Ihania tuotoksia ja kivaa varmasti olla samanhenkisessä seurassa puuhaamassa.

Se häkki muuten on kotiutunut. Se on niiiiiin ihana!!! Kiitos sinulle taiturille!!

Anis kirjoitti...

Kuulostaa ihan mahtavalta illalta! Porukassa on kiva tehdä ja aika kuluu siivillä. Ihania töitä saitta aikaiseksi.

Mirka kirjoitti...

Kuulostaa tosi ihanalta teidän mökkeilyloma jos näin voi sanoa :) Hyväs porukas on aina ilo olla ja kiva kun kaikki on vielä samanhenkisiä niin paljon saa aikaan :D

sanna kirjoitti...

Kyllä sitä itsekin ihmettelee, kuinka onnekas on kun on lähellä ihania ihmisia, joitten kanssa voi jakaa kaikenlaisia asioita. :) Käsitöiden ja luovuuden iloa. Kiitos teille viesteistä! <3