lauantai 20. elokuuta 2011

Leikkimökin sisustamista


Mulla kaikki asiat tapahtuu tänä kesänä hitaasti, mutta ei haittaa. :)
Sateesta huolimatta menin leikkimökkiin vähän siivoilemaan ja kuvaamaan.
En halunnut kastella itseäni keräämällä kukkapenkeistä kimppua,
joten katkaisin yhden gladioluksista pöydälle pötköttämään.


Seinäpaneelit  on jämätavaraa, samoin kattopaneelit.
Kattopaneelit sain  veljeltäni,  jolla oli jäänyt joltain työmaalta pätkiä. 
Vielä sopiva käsittelyaine pensseleineen mukaan. Olipahan helppo homma. :)
Mökin rakentamisen ideana on ollut että, mahdollisimman paljon tehdään kierrätysmateriaaleista.



Uutta on kuitenkin verhokangas...
Halusin tietynlaista ja kirpparilta sitä etsiessä olisi voinut mennä paljon aikaa.
Verhot on ommeltu virkattuun pitsiin kiinni  ja niin ne oli helppo pujotella paikoilleen.
Näin "ruma" vaijeri ei näy juuri ollenkaan. :)


Haapapöllistä mies kokeili tuolin tekoa.
Lapsille tämä on erityisen mieluisa istuin.


Mun ehdotuksesta (olin nähnyt jossain kuvassa) hän kokeili myös tällaisia jakkaroita ja näistä mää niin tykkään!
Kuoren väri hiottuna on just sama kuin katossa.
Haluaisin vähän isompia samanlaisia sisälle takan eteen. :)



Pöydän mieheni teki mäntypelekasta ja haapapöllistä. 
Käsittelin kannen mehiläisvahalla, jotta lika ei niin tarttuisi.
Liinan kangas on kirpparilöytöjä.



Hyllyn tein itse. Silloin tais olla vielä jalka paketissa, kun tuota värkkäilin.
Tähän alle mulla on tarkoitus tehdä tiskipöytä.'
Allaskin (Emalivati) on valmiina oottamassa, kunhan pystyn paremmin toimimaan ja saan aikaseksi.
Pienet kattilat, pannut, vuokat ja aterimet ovat kirpparilta.


Nämä kivat ruusuiset sopii sisustukseen vaan niiin hyvin! :)


Pöydän ääreen mahtuu monta pientä leikkijää. 
On kiva seurata mitä kaikkea ne jo nyt on keksinyt.
Muun muassa pyykkinaru on ilmestynyt mökistä puunoksaan 
ja siellä roikkuu harsoja ja luutuja. :)


Gladiolukset on mun suosikki kukkiani.  Kasvatan niitä joka vuosi.
Tänä vuonna mulla on kaikkia erivärisiä, mielenkiinnolla odotan minkä värisiä sieltä vielä tulee. 
Tämä  väri on yksi parhaista!

Iloa elämään saa paljon kukkien kautta. :)
Hyvää viikonloppua sinulle!
Lämpimin terveisin Sanna

4 kommenttia:

Kirsikka... kirjoitti...

Suloinen leikkimökki! Siellä kelpaa leikkiä.Ihailin aikaisemmassa postauksessa olevia Norjan kuvia....sinne tekee mieli, kun katsee kauniita kuviasi!
Iloista viikonloppua!

Kodinsielu kirjoitti...

Onpas todella upea!!! HUH!

Laura kirjoitti...

Tosi kiva tuo että tekee melkeen kaikki kierrätysmateriaalista, mäkin tahdon sellaisen leikkimökin lapsilleni. =) Ja kierrellä kaikki kirpparit ja tehdä sinne löytöjä.

Nam minkä värinen gladiolus.=)

Päärynäpuun varjossa kirjoitti...

Huomasin teillä olevan hienoja puutöitä siellä sun täällä. Nuo haapatuolit ovat tosi hienoja.