torstai 21. marraskuuta 2013

Kuljen omaa tietäni


Elämän polku.
Meillä jokaisella on oma.
Sellainen, millaiseksi se on tarkoitettu.
Kaikki se mitä on ollut ennen, 
 valmistaa tähän hetkeen.
Ainoaan hetkeen, jossa elämä tapahtuu.
Tässä ja Nyt.
Kaikki kokemukset, tapahtumat ja ihmiset.
Tarkoituksenmukaisia.



Tällä matkalla,
on ollut ihmisiä, jotka pysyvät rinnalla.
Puoliso.
Lapset.
Ystäviä, kavereita, tuttuja, sukulaisia.



On ollut niitä, jotka kaatuvat elämän myrskyissä.
Ehkä nousevat jonkin ajan kuluttua.
Tai jäävät  paikoilleen.

On niitä, jotka nukkuvat, eivätkä pysty heräämään.
Elämään omaa elämäänsä.
Olemaan tyytyväisiä siihen mitä on.
Sellaiset valittavat toisten ihmisten elämästä,
syyttelevät,
huutelevat, kuinka elämää kuuluisi elää.

On ollut niitä, jotka eivät enää halua kulkea rinnalla.
Eivät halua kohdata.
Surun kautta luovun heistä.
Hyväksyn.
Jokaisella on oma tie.
Omat valinnat.


Toisinaan kompuroin omalla tielläni.
Juuriin.
Oman elämäni selviytymisen kuoppaan.
Tupsahdan pohjalle ja ihmettelen,
mitä täällä taas teen.
Pysähtyessä, tiedostan paikkani.
Hyväksyn sen.
Kuopan pohjalta löydän.
Avaimen.
 Siihen ainoaan elämään, jota minun kuuluu elää.
Itseni näköiseen, omien arvojeni mukaiseen elämään.

Muuta en voi.
Jos lähden elämään toisten odotusten mukaisesti,
siitä seuraa kärsimystä. 
Eikä vain itselleni, vaan myös kanssakulkijoille.
Kun tarpeeksi monta kertaa olen pudonnut itse kaivamaani kuoppaan, tajuan tämän.
Pudotessa, jokainen kerta, oppii jotain.
Kärsimyksellä on tarkoituksensa, 
hyväksyn sen.



Polun varrelle jäi vene, jonka purjeet eivät kantaneet.
Luotin siihen veneeseen, uskoin siihen aikansa.
Kärsin. Kerta toisensa jälkeen.
Kadotin. Oman elämäni.
Luottamuksen.

Hyppäsin pois veneestä, jota ei Elämän tuuli vienyt.
Näkymän oli peittänyt usva, 
enkä voinut nähdä mihin suuntaan kuului mennä.
Kuitenkin,
Usvan takaa kajasti Valo.
Toivo.
Astuin polulle, 
 joka vei itseni näköiseen ja kokoiseen elämääni.

Nyt tiedän Kuka olen.
Miksi olen tässä.
Minne olen matkalla.
Kiitollisena elän valintani mukaan.
Nyt voin luopua selviytymisestä ja taistelusta.
Voin hypätä tuulen mukaan, 
luottaen elämän kantavaan voimaan.
Rakkauteen.

-Sanna-

10 kommenttia:

Kruunu Vuokko kirjoitti...

Herätteleviä pohdintoja jälleen. Uskomattoman upeat hämyiset kuvat. Kiitos.

suvi kirjoitti...

kyyneleet silmissä luin tuota runoasi <3 jotenki se kolahti ja syvältä,suraan sydämeeni..samanlaisissa tuntemisissa kun itsekin olen tämän syksyn ajan elänyt.
halit sulle <3

Amalia kirjoitti...

Näinhän se on. Jokaisen on omat polkunsa kuljettava, joskus se on kuoppainenkin.

Näppi kirjoitti...

Niin koskettavasti kirjoitit, kuten edellisenkin runon. Samanlaisia pohdintoja olen itse elänyt todeksi ja miettinyt, niin samanlaisia asioita omassa elämässäni. Itse olen vielä matkalla ja kuopan pohja on tullut niin tutuksi monta kertaa. Avain on vielä kadoksissa, mutta uskon että löytymäisillään. Kiitos tästä.

sanna kirjoitti...

Ihana oli lukea teidän avoimia viestejä. Ymmärrän kohtaamisena tämänkin. Sellainen, joka on kokenut samaa, ymmärtää sanojen ja kuvien kautta. Näin voimme jakaa kokemustamme ja elämäämme. Ei ihmistä ole luotu yksin elämään, vaan jakamaan elämänsä asioita ja kokemuksia erilaisten ihmisten kanssa. Kiitos teille!

anski kirjoitti...

..niinpä, herättää ajatuksia.. Itse se on elämänsä elettävä ja valittava polkujensa suunnat, vaikkapa hieman kompuroidenkin mutta pää pystyssä ja olemalla itselleen rehellinen..

Kirsikka... kirjoitti...

Itsellä oli vuosi sitten sama tilanne....tiedän miltä tuntuu kun on pohjalla, ja tiedän miten ihanalta tuntuu, kun huomaa, että kaikella oli tarkoituksensa..ja päämäärä oli paljon parempi mitä koskaan olisin voinut kuvitella.
Pitää muista iloita, joskus vain unohtuu kunnes taas kolahtaa....
kanssaihmiset ovat ihania, pitää itsekin muistaa toimia samalla tavalla <3
Kiitos sanoistasi, voi hyvin......ihana sinä!!!!!

Vuokko kirjoitti...

Pitkästä aikaa pysähdyin lukemaan blogeja ja mitäs täältä löytyikään. Paljon koskettavia tekstejä. Tähän on nyt jo pakko jättää kommentti, sillä samoja kokeneena tiedän, millaista työtä vaatii löytää oma tie. Kulkea sillä valitsemallaan tiellä muista piittaamatta. Tehdä valintoja elämässään omista lähtökohdista. Jokaisella meistä on omat tiemme,sinun rinnallasi on pysynyt puoliso, minun rinnalla ei. Elämä romuttui täysin,mutta juureni ovat lujat ja sieltä sitä on noustu, ehkä jopa entistä ehompana...

Sasu kirjoitti...

Kiitos ajatuksistasi ja kuvista! Siunausta elämääsi!

Anonyymi kirjoitti...

Aivan huikeita, syvästi puhuttelevia tekstejä. Kiitos riveistäsi.

Valoa, voimia ja elämäniloa päiviisi!

t. Eräs Nuuskamuikkusen sielunsisko