keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Taimihylly


Nyt voin aloittaa taimien kasvatuksen, kun mieheni teki minulle lahjaksi hyllyn taimikasvatukseen keittiömme ikkunalle. :) Olen ihan mielissään. Saan ikkunalle nyt useampaan kerrokseen taimia ja ne saavat paremmin valoa. Ennen taimet olivat pöydällä, eikä keittiössä jäänyt pöytätilaa muihin tarkoituksiin keväisin. Tänä keväänä olen yrittänyt malttaa mieleni, etten kylväisi liian aikaisin. Ehkä täällä pohjanmaalla nyt jo olisi riittävästi valoa.

Hylly tehtiin tuoreesta koivusta moottorisahalla ja hyllyjen pinnat höylättiin. Aika näyttää, kuinka se muuttuu kuivuessaan. Varmistukseksi hylly tuettiin verhotankoon narulla, ettei varmasti pääse kaatumaan. Innoissani lähdenkin nyt upottamaan kädet multaan ja kylvämään pikkuruisia siemeniä kasvuun. Toivottavasti tänä keväänä suurin osa onnistuisi...

Iloista aprillipäivää kaikille vierailijoille!
Valmistaudunkin täällä lasteni juksailuihin, ennen kuin tulevat koulusta. Viime vuonna lapset keksivät kujeita pitkin päivää, iltaan asti. Aina ei äidin pää pysynyt mukana...

2 kommenttia:

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Hip hei ja hupsista. Hyväntuoksuisen hyllysen on miehesi nikkaroinut. Loistavaa.
Väliäkö sillä mahtuuko muuta kuin taimiruukkuja , nehän on etusijalla, vai mitä.

Hanneloore kirjoitti...

Heippa.

Hienon näköinen hylly:))
Meillä mieheni on myös luvannut minulle jonkinnäköisen tehdä..ehkä ensi kevääksi.
Tuoksu on varmasti hurmaava:)

Ihanaa lauantai-iltaa sinnepäin!
Hanneloore