perjantai 5. maaliskuuta 2010

Virkattuja koreja

 
 Samettilangasta aloin kokeilemaan pyöreän maton tekemistä... 
Ei siitä mattoa tullutkaan!
Ympyrä alkoi lainehtia, kun ilman mitään ohjetta virkkasin. 
Niinpä päätin kokeilla onnistuisko siitä kori... ;)

  
Se onnistui ihan hyvin ja innostuin siitä tekemään toisen...  ja kolmannenkin.
Muovikorit saivat väistyä nuorimman pojan vaatekaapista ja 
paikalle toin uudet valmistamani korit,
sukille, alkkareille ja mamiksille...

 
Mamiksille? Joku saattaa ihmetellä mitähän tuo tarkoittaa?
Meillä käytetään sitä nimitystä kalsareista ja pitkiksistä. :) 
Viime viikolla ompelin kolmelle nuorimmalle lapselle mamiksia, yhteensä seitsemän kappaletta. 
Lastenvaatteita teen yleensä "sarjana", niin saa aikaseksi nopeammin ja eipähän ole toinen lapsi kateellisena vinkumassa miks tuolle teet ja mulle ei! 
Kaapista löytyneistä kankaista hurruuttelin saumurilla ja taitteet tikkasin kaksoisneulalla, 
jolla tulee huolittelu nurjalle puolelle samalla. 

Ompelupuuhissa olen edelleenkin, mulla kun meinaa aina jäädä jokin käsityötyyli päälle! Tilkkutöitä, tyynyliinaa... 
Katsotaan mitä seuraavaan postaukseen saan aikaseksi. :)

Nyt meillä sitten alkoi hiihtoloma! 
Suuria suunnitelmia lomalle ei ole, jotain mukavaa tekemistä koululaisille kuitenkin. 
Isommat pojat pääsee isänsä kanssa laskettelemaan päiväksi ja 
pienempien kanssa käymme toisena päivänä kylpylässä. 
Latu lähipellolla saattaa myös houkutella lapsia hiihtämään 
ja mulle tuli toiselta puoliskolta vihjaus, 
että voisin opettaa jo nuorimmaistakin hiihtämään. (Lue; Voisit sinäkin vähän ulkoilla!) ;) 
Yskä on lopultakin hellittänyt, joten enköhän minä tästä suksien päälle viimeistään ensi viikolla hyppää!
Hyvää ja iloista hiihtolomaa niille joilla se nyt alkaa!

20000 kävijämäärä meni rikki, tuntuu uskomattomalta että täällä on käynyt niin paljon väkeä!
Suuret kiitokset teille kaikille lukijoilleni ja vierailijoille! 
Arvonnan järjestäminen on suunnitelmissa...

Ihanaa viikonloppua kaikille!

23 kommenttia:

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

Ihanat korit! Teillähän tuntuu olevan samat suunnitelmat hiihtoloman varalle kuin meillä :) Mies käy poikien kanssa laskettelemassa ja kaks lasta pitäis käyttää Sanifanissa kun toiset pääsi aiemmin. Tyttöjen kanssa aaattelin käydä shoppailemassa jossain kauempana, tuleepahan sitten jokaiselle jotain kivaa :)

Eila kirjoitti...

Hienot ja niin kauniit korit! Minulla on nyt myös joku "koribuumi"... haluan tehdä niitä ihan vaikka pääsiäislahjaksi :)

Vekarus kirjoitti...

Todella kauniita!

Minä olen yhä huopasesta virkattujen korien koukussa :-)

Sanna-Mari kirjoitti...

Korit on kyllä hienoja. Sain anopilta ennen joulua yhden, vois joskus kokeilla ittekkin. Tosin tarvitten siihen kyllä selkokielisen ohjeen :D
Mukavaa hiihtolomaa! Täällä vetelee loma viimesiä.

LeenaJohanna kirjoitti...

Ihanat korit.
Voi miten suloiset.
Teetkö noita koreja myyntiin?
On kyllä niin kaunis.
Tekisi mieli ostaa sinulta jokin kori.
Kivaa hiihtolomaa.
Meillä on ollut tää viikko lomaa.
Huokasen kun tuo porukka lähtee kouluun ja töihin.

Eija kirjoitti...

Hienot korit ja niin ryhdikkäät, ihanko pelkkää samettilankaa, ovat pehmoisetkin:)

Amalia kirjoitti...

Kivat korit. Tuli vaan meileen se tuluskukkaro :D
Kiva blogihan sinulla on, ei ole mikän ihme tuo 20000.

keijukainen kirjoitti...

Onpa kauniit korit. Voi, olisi ihana osata virkata. En ole sitten ala-asteen jälkeen kokeillut.

Elisa kirjoitti...

Ihanat korit, todella hienot! Hyvää viikonloppua!

Saila kirjoitti...

Tuo osoittaa hienoa sitkeyttä ja ajatuksen notkeutta, että osaa vaihtaa projektia lennossa matosta koriksi!
Onneksi olkoon uudestan hienosta saavutuksesta, olen edelleen osaamisestasi äimänä.

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Mahtava pinkka mamiksia. On mami ollut ahkerana. Onnen mukulat!
Ratkiriemukasta hiihtolomaa!!!
Kaisa

-T kirjoitti...

Todella upean näköisiä koreja! Ehdottomasti kyllä hyvännäköisiä! Mamikset ne on meidänkin pojilla, itseäni huvitti kun ekan kerran kuulin tuon nimityksen vanhimmalta pojaltani, jossain määrin osuvakin ;)

Hiihtolomalla kävin talven ekat hiihdot hiihtämässä, ja liekö ne olleet talven vikatkin hiihdot meikätytölle! On kyllä sen verran rankka laji!! Aurinkoista hiihtolomaa :)

Ainosofia kirjoitti...

Ihanat korit <3

Olivieno kirjoitti...

Hienot korit! Meilläkin mies vihjailee aika-ajoin, että voisin ulkoilla enemmän...

Nina kirjoitti...

Kauniit ja käytännölliset korit olet virkannut. Samettilangasta tulee todella viehättävä pinta.
Ahkera mamiksien ompelija olet ollut.

Riemukasta lomaa sinulle ja perheellesi! :)

Wilhelmiina kirjoitti...

Ihanat korit :)
ja hyvää lomaa :)

sanna kirjoitti...

Suuret kiitokset teille viesteistä! Minua oli näin runsaasti muistettu sinä aikana,kun netti meillä reistaili, enkä päässyt vastaamaan.

LeenaJohanna: Kyllä mä voisin tehdä myyntiinkin. Laitan tähän sähköpostisoitteeni, niin voit ottaa yhteyttä. :) sanna.tanska@suomi24.fi

Ainosofia kirjoitti...

Onnittelut Sanna :)

Voitit juuri jotain arpajaisissani.
Otatko yhteyttä ainosofia1@gmail.com

t. ainosofia

sanna kirjoitti...

Oi ihanaa! Mulla on nyt uskomattoman hyvä tuuri! Samalla viikolla voitin kahdesta arvonnasta. :) Kiitos sinulle! Laitan tietojani tulemaan.

Maria kirjoitti...

Hei Sanna! Kiitos kommentista blogissani, kiva kun uusia kommentoivia lukijoita ilmaantuu! Sinä olet kyllä ihan uskomattoman taitava ja tehokas; luin aivan huuli pyörenä tekstejäsi ja ihailin kaikenlaisia aikaansaannoksiasi!

Anonyymi kirjoitti...

Ihania nämä sun korit!! Olet viimeistellyt niin kauniisti! Mä hurahdin viime talvena virkkaamaan samantapasia matonkuteista. Jäin koukkuun ja sain Even samaan veneeseen :) Mutta tää samettilanka ja jonkun mainitsema Huopanen pääsee nyt seuraavaksi listalle! Huopasta taitaa ollakin joku kerä vaatehuoneen hyllyllä. En malta odottaa että pääsen kokeilemaan! :D
-Reeta

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Häh! Selailin blogiasi... Onko joku juttu, mitä ET osaa tehdä? :)

Voi kun mullakin olisi taitoa käsitöiden tekoon. Muuhunkin kuin ompelukoneen käyttöön!

Mieheni mummo tekee sellaisia revinnäistöitä. Olen aina ihmetellyt, että miten jollakin voi olla niin paljon kärsivällisyyttä. Sinä näytät olevan samaa sarjaa!

Tekemäsi verhot on niin ihanat. Mutta että kodinhoitohuoneeseen! Minä laittaisin kyllä olkkariin :D

sanna kirjoitti...

Maria: Mukavaa myös kun tulit tänne vierailulle! Kiitos!

Reeta: Kiitos viestistäsi! Hauskaa että tekin olette innostuneen käsitöistä, varsinkin virkkaamisesta. Kerro Evelle terkkuja!

Emilia: Kiitos! :) Mä en osaa tehdä puutöitä, savitöitä... ne pitäis vielä opetella! ;D Ei, kun niitä haluaisin opetella. Mä elän sillä periaatteella että kaikkea mitä haluan kokeilla tehdä, niin rohkeasti vain kokeilen onnistuuko. Aina ei todellakaan onnistu, mutta ei se haittaa. Mottoni on kädentöissä; Harjoitus tekee mestarin. Kaikissa töissäni olen edelleen harjoittelija, mestari en missään.
Tuon verhon tein keskenjääneestä liinasta...joten olisi ollut liian pieni olohuoneen ikkunaan. Olohuoneessamme on isot ikkunat ja varmaan menee vuosi jos siihen tekisi kirjotut verhot! Siitä koeteltas jo tosissaan minun kärsivällisyyttäni! ;)