torstai 25. maaliskuuta 2010

Pulpetti no.24 ja virkattu pellavamatto

Toukokallion elämä on tällä hetkellä vilkasta ja aika haasteellista. En paljoa ehdi koneella olla ja vierailla blogeissanne. Kiitos teille, että viihdytte täällä ja olette jättäneet minulle kivoja viestejä. Ne antavat voimaa arkeen. :)

Tammikuussa maalasin tuon vanhan pulpetin, jonka olen saanut vanhemmiltani. He lienee ostaneet aikoinaan jostain huutokaupasta. Pulpetin sisäpuolella pohjassa oli tehty numero 24, josta poimin idean laittaa numero ihan näkösälle.

Nyt eskarilaisella on paikka jossa tehdä "läksynsä" ja säilyttää tärkeitä papereita ja muita aarteita. Ilmoitustaulun tekstikin on korjattu oikeanlaiseksi. ;) Sinne on jo jotain kuvia lapsi itse laittanut...näyttely tuntuu vaihtuvan aika usein! :)

Olen nyt aivan koukussa virkkaukseen. Tämän talven teemana mulla on ollut yrittää tuhlata varastossa olevia materiaaleja ja tehdä niistä jotain käytännöllistä ja kaunista. Pellavanarua on jäänyt siltä ajalta kun useita vuosia sitten olin kudontapiirissä. Kun kerran pyöreän maton tekeminen ei samettilangasta onnistunut, niin en vaan voinut antaa periksi ja kokeilla sitä uudestaan pellavanarusta. Matosta tuli minulle oikein mieluinen! :)

Aika kauan tuli ympyrää kierrettyä...kiinteää silmukkaa ja koristeeksi muutama pylväskierros. Käsille aika haastava työ, mutta kun tekee aina vähän kerrallaan niin jossain vaiheessa se vaan tuli valmiiksi.

Tänään lähden muutamaksi päiväksi lomalle, Rukalle. Huomenna mieheni tulee perässä, kunhan saadaan lapsenvahti paikalle. Kiitos jo etukäteen siskolleni, kun lupaiduit hoitamaan. Siitä onkin aikaa kun on kaksistaan lähdetty jonnekin. :)Kaunista luontoa, hiihtämistä, lepäilyä ja yhdessäoloa tiedossa. Ihanaa!

Oikein hyvää ja mukavaa viikonloppua!

13 kommenttia:

Sanna-Mari kirjoitti...

Kuinka isolla koukulla matto on tehty? Näpsäkän näkönen. Yritin itte joskus muiovikassisuikaleista, mutta siitä tuli kammottava :D
Rentouttavia lomapäiviä! :)

Jossu kirjoitti...

Kauniita ovat pulpetti ja matto, minäkin niin kovasti tykkään valkoisesta ja harmaasta :) Rentouttavaa lomaa teille, kyllä nyt onkin loma paikallaan! <3

Eila kirjoitti...

Todella hienot: pulpetti,taulu,sekä matto!!! :)

sanna kirjoitti...

Kiitos teille! <3
Sanna-Mari: Muistaakseni no.5 oli koukun koko. Mä teen vähän musta tuntuu -meiningillä, eli lisään tuntuman mukaan silmukoita. Ei mulla tosiaan eka kertana matto onnistunu, vaan tuli kori. ;D

mintsu kirjoitti...

ihanan maton olit virkannut.. ja tervetuloa tänne päin:) eli hyvää matkaa

Saila kirjoitti...

Hieno matto, kaunis pulpetti--- mutta varsinkin: Hyvää lomaa ja ihanaa aikaa!

Possumamma kirjoitti...

Mukavaa, että matto on valmistunut:) Ja sitten eikun uuden "projektin" kimppuun:)

Mukavaa viikonloppua!

Ainosofia kirjoitti...

Kauniin maton olet virkannut - miksihän noita ei nykyisin enää tehdä enempää...

Kyllä passaa lapsesi tehdä töitänsä uusitun pulpetin ääressä.

Toivottavasti oli kiva Rukan reissu - lunta ainakin piisannut :)

Sani kirjoitti...

Jopas jotakin, jossun blogin kautta eksyin tänne :D.
Kaunis blogi.
Hieno pulpetti tuli ja mahtava matto!
Aurinkoisia kevät päiviä sinne teille!
toivotteleepi Saara (ja Ella)
(jos viel muistat ;))
Piipahdan kyl toistekki :)

Johanna kirjoitti...

Heipsan! Saaralta sain ihanan tunnustuksen, jonka tahdon lahjoittaa eteenpäin sinulle, käyhän kurkkaamassa blogiini, kun kerkiit :) Jotenki luulen, että välttämättä et edellisen kommentin jättäjää tunne, sillä mulla on useita Sanna-nimisiä ystäviä, jotka nyt varmaankin ovat vähän sekoittuneet... Mut sellaista sattuu!

sanna kirjoitti...

Kiitos viesteistä!
Sani, kiva kun löysit tänne. :) tuli vähän oikosulku, tunnenko/muistanko vai en...

Jossu: Kiitos, kävin kurkkaamassa. ;) vähän mietitytti, että kukahan hän on kun en oikein osannut yhdistää keneenkään tai johonkin tilanteeseen... :)

keijukainen kirjoitti...

Olet tehnyt ihanan maton. Ja kivalta kuulostaa Rukan reissusi. Suloista pääsiäistä:)

Eila kirjoitti...

Oikein aurinkoista Pääsiäistä! :)