sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Pääsiäisajan touhuja

Ihan pikkuisen  piti pääsiäisaskarteluja tehdä. Viime vuodelta jäänyt iso muna koki muodonmuutoksen kun päällystin sen vanhan kirjansivujen suikaleilla. Koristeeksi solmeilin juuttinarusta nauhan, sopivasti samansävyinen. :) Iso pääsiäismuna köllöttelee nyt kaksimetrisen peikonlehden juurella, rönsyliljojen kaverina.

Kolme nuorinta lastamme kävivät eilen muutamassa paikassa virpomassa. Hyvin sujui nuorimmaltakin, kun isosisko oli opettanut edellisenä päivänä oikeat värssyt. Tai no... Alku sujui värssyn mukaan, mutta lopussa "tärkein" korostui selvästi, kun sanat kuuluivat: "...Mulle palkat." ;D



Tänä aamuna tein kihlajaisiin kampauksen puolipitkistä hiuksista. Opettelua on nutturakampauksen tekeminen, kun niitä on tullu vähemmän tehtyä. Tärkeintä on kuitenkin että tyttö lähtee tyytyväisenä juhlimaan. :) Gerbera sopii väriltään hyvin pääsiäisen aikaan.

Mulla on arvonta suunnitelmissa, viimeistään sitten kun 25000 kävijämäärä menee rikki. Siksi kysyisin teiltä vinkkiä, toivomusta arvontavoitosta: ompelutyö, rautalankatyö vai virkkaustyö? Toivon teiltä ehdotuksia. Enemmistö voittaa! :)

Nyt kutsuu mieheni laittama ruoka ja iltapäivällä lentopallopelit. :)

Hyvää sunnuntaita!


9 kommenttia:

Ainosofia kirjoitti...

Hei Sanna :)
Oletpa sinä taitava kampauksen tekijä. Tosi nätti tuli!

Mukavaa pääsiäisen jatkoa sinne <3

Irma kirjoitti...

Hei, söpöjä noitia ja kaunis kampaus! Kysyit vinkkiä arvontavoittoon, kallistun virkkaustyön kannalle. Kiitos muuten vierailustasi blogissani ja kommenteista, ne ilahdutti kovasti! Lisäsin sinut muuten blogilistalleni, ei kai haittaa? Mukavaa kevään jatkoa!

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Sulkaamunia on syöty ihan ähkyn partaalle.
Söpöt noidat teillä.Heillähän on oikeat otteet. Kyllä palkka on maksettava.
Kivaa jatkoa pääsiäiseenne.
kaisa

Anis kirjoitti...

Söpöjä npitia, hyvä, että palkastaan huolehtivat;). Arvontavoitoksi käyvät kaikki!

mummo kirjoitti...

Rautalankatyö vois olla ihana arvontavoitto, ku semmosia en osaa ite tehä..üü

keijukainen kirjoitti...

Suloiset virpojat, suloinen kampaus. Ja muna kukan juurella on ihana! Iloista alkavaa viikkoa!

Johanna kirjoitti...

Reippaan näköisiä rulleja teillä :) Suorastaan hämmennyin tunnustuksen saatesanoistasi, kiitos <3 Kasvaapa tässä omien blogituttavienkin määrä, mikä tuntuu hienolta!

Ja rautalankatyötä toivon minäkin =)

-T kirjoitti...

Sie näppäräkätinen olet päässyt jälleen kampauksia tekemään :) Olet jo ihan ammattilainen!!
Rautalankatyö olisi ainakin erilainen juttu, ehkäpä sitä ehdotan :)

sanna kirjoitti...

Kiitos viesteistä ja ehdotuksista! :)