torstai 26. maaliskuuta 2009

Mullanvaihtoa ja vähän tuunausta

Huonekasvien uudet mullat olen saanut vaihdettua ja odotan innoissani, kun ne alkavat taas auringonvalon ja uusien ravinteiden voimin kasvamaan. Kiinanruusu ei ole kukkinut pariin vuoteen. Muuten se on kasvanut tosi hyvin, eikä talvellakaan ole tiputtanut kuin muutaman lehden. Oisko jollakin vinkkejä, kuinka te olette saaneet sen kukkimaan?

Tämän komean palmuvehkan mieheni sai anopiltaan muutama vuosi sitten synttärilahjaksi. Minä olen yrittänyt pitää siitä hyvää huolta ja on se tuuheutunut jo aika hyvin. En vielä kuitenkaan halunnut jakaa sitä, vaikka se kasvaakin tiiviisti. Siitä se tuntuu vain tykkäävän.

Peikonlehti sai uuden tuen mieheni tekemästä metallitangosta, jonka päällystin koivun risuilla. Jospa lehdet olisivat nyt paremmin turvassa lasten rei'ittämiseltä, kun sain lehdet tuettua korkeammalle kuin ennen. Juurelle istutin rönsyliljoja omissa ruukuissaan täyttämään multatilaa. Aika näyttää, antaako kohta kaksivuotias poikamme niiden olla rauhassa vai käykö samalla tavalla kuin edellisille kukille, että vain muutama ehjä lehti oli tallella. :) :)



Keittiön lampun puuosat maalasin valkoiseksi, kun ne on ollut kirsikan sävyiset, enkä ole tykännyt siitä väristä tuossa lampussa. Kultaköynnös tykkää kiemurrella verhotankoa pitkin. Kesäaikaan se tarvitsee tosi paljon kastelua, kun on aurinkoisella ikkunalla.

Keittiön pienemmässä ikkunassa minulla on "verhona" kultaköynnös, joka on lähtöisin äidiltäni saaduista kolmesta oksasta. Keskihyllyssä olevan Arabian voipytyn olen löytänyt lapsena kaatopaikalta, enkä todellakaan silloin ymmärtänyt sen arvoa, otin vain mukaani kun se oli ehjä ja kaunis astia. Tällä hetkellä se on yksi minun aarteistani, samoin ylähyllyllä olevat mummulta saadut kermakko ja sokerikko.

Ei kommentteja: