perjantai 20. maaliskuuta 2009

Risulinnut




Kaksi pienempää lintua on minun ensimmäisiä risulintujani. Tekeminen oli todella mukavaa ja Risusydämen ohjeen mukaan aika helppoakin. Mieheni kanssa yritimme arvuutella mitähän lintuja ne voisivat kuvata. Tuo vois olla sorsa, mutta miksi sillä on pyrstö? Ja liian iso nokka? Olisiko tuo toinen varis? Iso lintu on liian laiha joutseneksi ja liian lyhyt kaula kurjeksi. Muistuttaisiko se eniten merimetsoa? Minä tulin kuitenkin siihen tulokseen että ne eivät kuvaa mitään oikeaa lintua, vaan ovat todellakin risulintuja. Silloin niitten ei tarvitse olla minkään tietyn näköisiä, vaan saavat olla juuri sellaisia kuin ovat.

4 kommenttia:

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Ne on niitä Fanttasiiakukkoja ne.Ei niitten tarvikaan olla just ja jetsulleen.Ne on juuri hyviä silleen. Oikein siivet ja kaikki. Risusydämellä on todella hyvä ohje. Alan just vääntelemään pääsiäiskransseja hänen ohjeiden mukaan. Saa nähdä onnistuuko.
Aurinkoa ja lämpöä teidän pirttiin, näkyy lumikasat vielä olevan aikamoiset.Meillä +3 täällä kaakossa ja aurinko helottaa siniseltä taivaalta. kaisa

Suvikummun Marja kirjoitti...

Täällähän on koko lauma koolla (:
Onkohan kevättä rinnassa tuolla yhdellä, on tuollainen soidinasento siivet levällään ;)
Hienoja lintuja olet tehnyt.

Hanneloore kirjoitti...

Hei Sanna:)

Kiitos käynnistäsi ja tulinkin heti vastavierailulle..
Aivan ihastuttavia risulintuja olet taiteillut ja talonne näyttää ihastuttavalta lumikinosten keskellä:)
Risusydämesi ovat myös ihastuttavia ja joskus itsekin niitä kokeilin..ei onnistunut.
Mukavaa kesän odotusta:)
Hanneloore

Ps.Laitoin sinutkin minun blogilistaani:)

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Sannalle ojennan Luovan blogin/blogaajan TUNNUSTUKSEN,Ole hyvä.Käy noutamassa se blogistani. Olet innokkuudella ja luovuudellasi sen ansainnut.
Keväisin terveisin Kaisa Pajupirtistä.
p.s.Tarttee munkin kokeilla Risusydämen ohjeen mukaan taiteilla lintusia.Tänään tarttee taas hakea risuja. Mokomat kun loppuvat tämän tästä.