Viikko on vierähtänyt taas vauhdilla, kun päivät on täyttynyt monenlaisista puuhista ja töistä.
Viime viikonloppuna olimme mökillä siskojen ja veljien puolisoiden kanssa,
yhteensä kymmenen naista ja lisäksi yksi ihan pikkuruinen, kuukauden ikäinen tyttövauva.
Jos vähänkin kuvittelette että siskoissa on samaa verta kuin minussakin,
niin mitähän siellä mökillä puuhaillaan? ;)
Kaikenlaisia käsitöitä, jokainen omalla tavallaan!
Vähän liikuntaakin, mm. hauskoja hyppykuvia otimme pakkasessa auringon paistaessa.
Ja siihen vielä hyvää ruokaa ja herkuttelua, puheen pälpätystä.
Todellista naisenergiaa oli kyllä ilmassa ja
niin hauskaa, että mulla ainakin oli kyljet kipeänä nauramisesta! ;)
Sitten kuvia kättemme töistä...
Vanhoista räsykuteista pitsimattoa oman mielen mukaan.
Valmiin ohjeen mukaan valmistui kaunis pitsimatto.
Tästäkin tulee matto, kuteet vaan loppui kesken.
Palasia taitaa tulla koko mattoon 15-18kpl, jotka kasataan yhteen,
ehkä jokin pieni virkattu palanen tulee väleihin.
Yksi maton aloitus jäi kuvaamatta, mustasta trikoosta alkoi valmistua myös pitsimatto.
Eri sävyissä virkattuja kaulahuiveja, jotka vielä huovutetaan.
Kukka laukkuun koristeeksi.
Lapasia neulottiin myös, yhdet jäi kuvaamatta.
Rautalankakranssin vääntämistäkin kokeili yksi mun siskoista.
Ehkä vähän innostui liikaa polkemaan kasaan sitä,
kun mä videokuvasin sitä touhua, enkä huomannut rajoittaa siskon innostumista! ;D
Onneksi rautalankaa on helppo muokata takaisin haluamaansa muotoon.
Mä vääntelin sydänkoristeita rautalangasta,
neuloin säärystintä ja tuubia.
Jälkimmäisistä kuvaa myöhemmin, kun valmistuvat.
Mietin että jotain tästä vielä puuttuu...
Kaksi teki langasta palloja kuuseen,
vesi-ilmapallon päälle kieritetty valkoista lankaa ja se uitettu vesi-liimaseoksessa.
Voi olla etten ihan kaikkia käsitöitä muista, mutta paljon siellä tapahtui
ja mökki oli kyllä sen näköinen että kymmenen naista siellä värkkäilee. :)
Kiitos vielä kaikille osallistujille ja taidamme ottaa vuoden päästä uudestaan...
Ellei jo aiemmin!!
Toivottavasti sitten pääsee äitikin mukaan. :)
Touhukasta viikonloppua teille kaikille vierailijoille!
-Sanna-