tiistai 30. joulukuuta 2008


Akvaariossa pintakasvina ollut amerikankilpukka on kaunis. Tänään kun akvaario laitettiin pois, otin kasvia itsellenikin talteen asetelmaa varten. Hiekka, kivet ja simpukat on itse poimittu Norjasta lomamatkoilla. Pimeässä kynttilän valo valaisee hienosti valkoisen hiekan.

maanantai 29. joulukuuta 2008

Akvaario




Mulla on ollut kaksi vuotta siskon akvaario hoidossa opiskelujen takia. Vähän haikein mielin tyhjensin kasveja ja kaloja pois. Olohuone tuntuu aika tyhjältä, kun 240l arvaario ei valtaa yhtä seinää, eikä voi seurata kalojen uiskentelua. Varmaan eniten nautin kuitenkin kasveista, joita sai opetella kasvattamaan, toisinaan hyvälläkin menestyksellä. Tarkoitus olisi jossain vaiheessa laittaa vähän pienempi akvaario, jossa muutama värikäs kala uiskentelisi kasvien seassa.


sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Joulun tunnelmaa

Toivon enkeli ja keijukainen ovat yleensä takan päällä "suojelemassa". Joulun aikaan ne laskeutuivat alemmaksi senkin päälle, josta näkyvät paremmin. Pientä poikaamme täytyy vain koko ajan vartioida, ettei hän tuolin kanssa kiipeä tutustumaan koristeisiin.

Pikkuserkkumme valmisti meille suunnittelemani takan. Se on antanut kotiimme lämpöä kohta seitsemän vuoden ajan. Pidän takastamme kovasti. On ihana istua sohvalla ja seurata tulen leikkiä. Takka ja leivinuuni ovat kotimme sydän.
8-vuotias tyttäreni teki saunatontun isälleen joululahjaksi. Aika veikeä!
Lapaset olen kutonut jo syksyllä, vain toisesta peukalo puuttui. Ne sitten katosi jonnekin, varmaan kaikkien muitten keskeneräisten joukkoon. Joulusiivousten yhteydessä löysin ne ja eilen kudoin valmiiksi. Poika oli tyytyväinen saadessaan lapaset viimeinkin käyttöön.

tiistai 23. joulukuuta 2008

Rauhallista Joulua Kaikille!


Innostun kurssilla paperinarupalloista niin paljon, että suunnittelin jo lokakuussa valmistavani 20 kappaletta palloja joulukuuseemme. Viime viikolla sain viimeisetkin pallot valmiiksi ja nyt on joulupuu rakennettu lasten avustuksella.

Mietin mitä voisin tehdä kuusesta leikatuista alaoksista... pistelin niitä sieneen, keskelle jäi tyhjä paikka, siihen laitoin enkelin makaamaan. Tänään ostin kukkakoria varten kimpun, josta riitti kukkia tähänkin. Asetelma koristaa joulun ajan takan reunalla.

Kaksi vaaleanpunaista hyasinttia inspiroi tämän kukkakorin. Käytin kuusen havuja, sammalta ja valmiin kimpun kukkia lisukkeena. Huonekasvina jo vähän harvenneen muratin upotin myös sekaan.

torstai 18. joulukuuta 2008

Joulutähti sai peitteeksi sammalta ja kaveriksi pari paperinarupalloa. Hyasintit on vielä hankkimatta, saa nähdä millainen asetelma niistä syntyy.

Havuköynnös on koristanut etuovea tämän kuukauden ajan. Siskon kanssa uurastimme molemmille köynnökset, lapset kuljeskelivat havujen seassa ja ihmettelivät sotkua keittiömme lattialla.


Puolukanvarvut taipuivat tänään sydämiksi ja manseteiksi.

Tämä sammalkranssi on ollut tehtynä jo jonkin aikaa. Tänään se sai ympärilleen nauhan ja pääsi omalle paikalleen autotallin seinälle.

Joulukorttien sydämet ovat saaneet värinsä puolukkasurvoksesta tai oikeastaan mehun jäänteistä. Mielenkiintoisia värisävyjä ja kuvioita se saa paperiin.

Jäkälästä






Lokakuussa ihan kokeilun vuoksi tein jäkälästä enkelin ja lampaan. Enkelin annoin lahjaksi, lampaan vein pihalle kalliolle toivottamaan vieraat tervetulleeksi. Tarkoitus oli tehdä sille kaveri, mutta talven tulo pääsi yllättämään. Nyt se taitaa olla aika pahasti lumen peitossa. Lampaasta ei ollut parempaa kuvaa ja mä en vielä osaa muokata kuvia, joten nyt saa kelvata tuo.

tiistai 16. joulukuuta 2008

Joulun odotusta


Lampunvarjostin on tehty paperinauhasta ja vieressä olevat pallot paperinarusta.

Paju on upea materiaali, tässä myyjäisiin tehty iso pallo. Jonka taisi voittaa anoppini!

Oman kodin oveen valmistin sammaleesta sydänkranssin.

Naapuriin toivottelin mukavat joulun odotukset aika perinteisen kranssin kanssa.

Kattokruunuun tein mansetit jäkälästä. Sammalta myös voi olla vähän seassa, kuten kuvassa näkyy.

perjantai 5. joulukuuta 2008

Tervetuloa



Testailen, kuinka tämä blogin aloittaminen ja muokkaaminen oikein sujuu. Aika näyttää millaiseksi se tulee muodostumaan. Jos mulla on vähänkin aikaa kotitöiltä, käytän sen erilaisiin näpertelyihin tai kesällä puutarhatöihin. Tarkoitus on saada töistä kuvia tänne laitettua. Olet tervetullut vierailemaan blogissani!