maanantai 26. joulukuuta 2011

Joulun ajan tunnelmaa


Toukokallion joulu on sujunut mukavasti läheisten parissa.
Aika touhukasta on ollut, kun meillä käy useita vieraita ja itsekin vierailemme sukulaisilla.
Eilinen ilta vierähti  veljen luona saunoessa ja kylpypaljussa löhöillessä.
Oli siinäkin ihmettelemistä ulkomaalaisella vieraallamme, niin erilaista kulttuuria.


Aaton tunnelmia muutamin kuvin...


Lapset halusivat kasata paketeista tornin kuusen viereen. ;)






Kuusen koristeet olen tehnyt lähes kaikki itse.
Joka jouluksi yritän tehdä jotain uutta.
Uusina koristeina on rautalangasta väännettyjä palloja. 
Ne maalasin turkoosilla maalilla ja vähän päälle valkoista maalia, kuin lumeksi.


Saadut joulukortit keräsin vanhaan ikkunaan roikkumaan pienillä pyykkipojilla.
Itsekuvatut joulukortit näyttää olevan tänä jouluna suosittuja. :)


Valokranssin tein siskolle lahjaksi.
Itselläni on ollut tällainen vessassa kaksi vuotta ja valot on aina päällä.
Toivottavasti nämä valot kestää ihan yhtä kauan.


Lapsiperheen joulu ei ole kovin rauhallinen...
Sitä kaipaan nyt, rauhallisuutta ja hiljaisuutta.
Siitä onkin toivoa, kun huomenna lähdemme mieheni kanssa kaamosmatkalle pohjoiseen. :)
Siellä on aikaa rauhoittua ja nauttia kauniista luonnosta.

Hyvää Tapaninpäivää!
Lämpimin terveisin Sanna

torstai 22. joulukuuta 2011

Havukranssi ja -köynnös


Havukranssi on koristanut oveamme jonkin aikaa. 
Sydämet ovat vaan odottaneet maalausta, 
kun ei ollut helppo löytää turkoosia spray-maalia.
Tämän joulun väreiksi olen valinnut valkoisen ja turkoosin. 
Värit tulee näkymään koristeissa, kynttilöissä, kattauksessa...

Sydämet on väännetty rautalangasta, 
kiertämällä sukkapuikon ympärille ensin lankaa 
ja siitä kierretystä sitten aletaan muotoilemaan sydän.
Samalla tekniikalla olen tehnyt joulukuuseen palloja. 
Niistä kuvia sitten kun saadaan kuusi koristeltua.
Toimme sen sisälle tänään sulamaan, joten ehkä huomenna...


Köynnöksen tein todella pikaisesti jäljelle jääneistä havuista. 
Valoineen se toivottaa ihan kaikki vieraat meille lämpimästi tervetulleeksi.

Tänään meillä oli lasten kanssa pientä järjestelyä ohjelmassa, jokainen omissa huoneissaan.
Isommat lapset puuhastelivat muuallakin talossa.
Joulu lähestyy mukavasti ja edelleenkään ei ole mihinkään kiire. ;)
Tuntuu uskomattomalta, että kun ei kiirehdi ja stressaa mitään joulujuttuja, 
niin silti kaikki tarpeellinen tulee tehtyä ja hyvällä mielellä. 
Ja muistutan teitäkin...että tänään kääntyy suunta valoa kohti! :)

Joulutunnelmissa...
-Sanna-



keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Valokransseja ja uusia verhoja


Aamuhämärässä kuvasin viime aikaisia tekeleitäni...
Rautalangasta (hitsauslangasta) vääntelemät sydänkranssit toimii nyt ikkunavaloina joulun ajan
ja ne valaisevat aika hyvin olohuonetta pimeällä.
Huomenna onkin vuoden pimein päivä, talvipäivänseisaus.
 Erilaiset valot tuovat ihanaa tunnelmaa pimeään.
Samoin lumi...onneksi saimme lunta takaisin ennen joulua.
Parhaillaan sitä tulee lisää, joten toiveissa on että saamme valkoisen joulun.
Meille tulee vieras toiselta puolelta maapalloa joulun ajaksi
ja on mukava että hän pääsee näkemään ja kokemaan suomalaista talven kauneutta.
Kielimuuri vähän jännittää mua... 
vaikka  onhan tässä vielä pari päivää aikaa muistella kuinka sitä englantia väännettiin. ;)

Vai keskittyiskö kuitenkin joulun valmisteluun? :)


Valkoinen pellava kangas on odotellut aika kauan tuolla ompeluhuoneessa.
Löydettyäni sopivat pitsit sain vihdoin innostuksen ompelemiseen.
Syksyiset verhot saivat väistyä uuden tieltä.
Laitoin virkkaamiani "lumihiutaleita" koristeeksi siihen nyt joulun ajaksi, 
ehkä ne jää pidemmäksikin aikaa.


Lastenhuoneen verhot ovat myös valmiina.
Tämä kangas miellytti lapsia värikkyydellään.
Ei kyllä ole kovin jouluiset verhot, mutta mulle ei olekaan tapana laittaa jouluksi eri verhoja.
Ja valoa ja kevättä kohti sitä pian taas mennään.


Nyt kuitenkin keskitytään jouluun, perheeseen ja läheisiin.
Kaikkiin rakkaisiin ihmisiin.
Tärkeintä mielestäni joulussa on rakkaus, 
se että välitetään toisistamme ja osoitetaan se.
Ja vähän tonttuilun muodossa leikkimieltä, niin saadaan lisää iloa taloon.
Tässä lapset ovat meille aikuisille parhaita esimerkkejä. :)



Kolme yötä jouluun on...
Rauhallinen puuhailu jatkuu vielä Toukokalliolla, 
ilman suurempaa hälinää ja hössötystä.

Mukavaa joulunodotusta!
Lämpimin ajatuksin Sanna


keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Isoäidinneliöistä virkattu matto


Mökillä ollessamme naisporukalla viime kuussa,  olimme käsitöiden kimpussa
ja mullaki oli yksi maton aloitus mukana....
Lauantaina kävimme porukalla kangaskaupassa ja 
siellä ihastuin matonkuteisiin...juuri näihin väreihin.
Silmissä alkoi muodostua kuva sellaisesta matosta, jossa on eri kokoisia ympyröitä...
Aloitinkin sitä mökillä ollessamme, kunnes... VÄLÄHTI jostain ajatus. :)
Teen isoäidinneliöistä maton! 
Nämä värit sopii just siihen.
Ei muuta kuin ympyrän purkuun ja aloitetaan alusta...



Lopputuloksesta päätellen kannatti muuttaa suunnitelmaa. 
Värikäs matto viehättää lapsia 
ja he ovatkin jo ehtineet käyttää sitä pelilautana, itse keksimälleen pelille. :)

Maton koko on 120x160cm ja kuteita meni 5,6kg.
Tätä mattoa ei oikein enää voi painonsa puolesta pestä pesukoneessa,
mutta värikkyytensä takia ei varmaan kovin usein tartte pestäkään.

Pieniä jouluvalmisteluja olen tehnyt ja olenkin päättänyt ottaa todella rauhallisesti, 
tarkoituksena  kiireetön ja lämmin joulun aika.
Joka vuosi meillä jouluvalmistelut yksinkertaistuu ja
teen vain just sen mitä haluan ja viitsin, ilman minkäänlaisia paineita. :)

Kiireetöntä tunnelmaa sinullekin!
-Sanna-


tiistai 13. joulukuuta 2011

Kampauksia


Tervehdys kaikille pitkästä aikaa! 
Olen tarkoituksella elänyt sellaista hiljaiseloa, halunnut rauhoittua ja mietiskellyt elämää.
Tänä vuonna on monenlaisia muutoksia tullut elämääni ja 
sen takia on ollut tarpeen rauhoittuminen tärkeiden asioiden äärelle.
Olen löytänyt paljon uutta ja toivon ne kulkee matkassani lopun elämääni.
Ehkä kirjoitan joskus täällä oivalluksistani...

Muutama viikko sitten tein kaksi kampausta.
Toinen niistä morsiammelle.



Tiaran pysyminen paikoillaan tuotti haastetta tämän mallisessa kampauksessa.
Todennäköisesti se kuitenkin pysyi paikoillaan juhlapäivän ajan.
Ainakin sain jälkeen päin hyvää palautetta kampauksesta ja morsian oli tyytyväinen. :)


Toinen kampaus edusti sitä perinteistä mallia jollaisia olen tehnyt aika usein.
Aina vaan toispuoleinen kiharakampaus viehättää nuoria naisia.

Ranteet kipeäksi asti olen virkannut mattoja.
Poikien huoneeseen isoäidinneliöistä värikäs matto ja 
lastenhuoneeseen revityistä lakanoista virkattu matto.
Kuvia tulee ajallaan... ;)
Kiitokset teille kaikille blogini vierailijoille!
Vaikka hiljaiseloa olenkin viettänyt, ilokseni kävijöitä täällä on riittänyt. :)

Lämpimin terveisin Sanna