perjantai 12. elokuuta 2016

Norjan matkailua: Saltstraumen


 Teimme perheen ja kahden muun läheisen kanssa lomamatkan perinteisesti Norjaan. 
Junkerdalin kanjoni on aina yhtä jännittävä paikka mennä 
kapean tien ja vastaan tulevan liikenteen vuoksi.
Innostus ja jännitys vuoristomaisemista tuntui matkaseurueessa.


 Nuorisolla oli omat kivat juttunsa Norjassa, välillä temppuiltiin, 
välillä oli omat bileet asuntovaunussa. Musiikki ja laulu soi kaikuen kallion seinämästä. 
Useana iltana lähes koko porukka pelasi krokettia upean luonnon keskellä. 
Tekemistä ja ihmeteltävää riitti kaikilla.
Kahdeksan hengen seurue tarvitsi majapaikaksi kaksi telttaa ja yhden asuntovaunun.
Nuoriso majoittui asuntovaunussa ja aikuiset teltoissa.



 Minä  otin itselle omaa aikaa ja menin rantakiville 
istuskelemaan ja olemaan luonnon tyyneydessä.
 Rauha, levollisuus, kauneus ja selkeys on läsnä. 
Tässä paikassa on hyvä olla.
Minulta ei puutu mitään.
Kaikki on hyvin ja juuri niin kuin kuuluu olla.




Saltsraumenissa on maailman suurimmat pyörrevirrat. 
Ihmettelimme korkealta sillalta niitä ja luonnon kauneutta.
Auringon paiste lämmitti ja luonto näytti parhaimman puolensa auringon valossa.
Lokit lenteli alapuolellamme. Tuuli viilenti sopivasti.
Etäisyys ja maiseman näkemisen laajuus selkeytti olemista.



Voimme nähdä asioita niin monesta näkökulmasta, monella tapaa.
Korkealta näkee kokonaisuuksia ja laajasti.
Ruohonjuuritasolta näkee sen mikä on ihan tässä ja nyt, edessä.
Varjon suojasta voi nähdä kirkkaasti ja selkeästi.
Varjo tuo rajat ja raamit. Yksityiskohdat selkiintyvät.

Kuka katsoo ja miten, se ratkaisee.
Eikä itseasiassa kukaan ole sen oikeammassa kuin toinen. 
On vain oma näkökulma ja tapa katsoa maailmaa.



Olemmehan kaikki saman luonnon keskellä ja samassa maailmassa. 
Jossa jokaisella on oma paikkansa. Oma tehtävänsä.
Miksi on niin paljon valtataistelua ja kilpailua?
Kaikille riittää, kunhan vain annamme itselle
ja toisille tilaa olla juuri se joka on.
Se, jolla on kyky tarkkailla ja olla tässä hetkessä läsnä.
Se, joka todellisuudessa on.





Puhtaat virtaavat vedet saivat haltioitumaan luonnon ihmeellisyydestä.
Virkistävää ja puhdistavaa oli tuonne pulahtaa. 
Aikuisistakin tuli uteliaita tutkijoita ja innostuivat virtaavasta vedestä.



Otin aina sopivan tilaisuuden tullen hetken itselleni.
Istahdin kivelle kuulostellen tuntemuksia ja ajatuksiani.

 Antaa virran viedä pois kaikki se, mitä en enää tarvitse.
Antaa virran puhdistaa ja virkistää.
Meillä on kyky päästää irti vanhasta ja tehdä tilaa uudelle.
Saamme mahdollisuuden kasvaa,
uudistua ja tulla enemmän omaksi itseksemme.




Säilyköön tämä valppaus ja selkeys, jonka luonnon läheisyydessä tavoitin.
Läsnäololla elämä saa virrata minussa vapaasti ja puhtaasti, juuri sellaisena kuin se on.


Luonto tekee ihmiselle hyvää. 
Se on paras paikka olla ja löytää kaikki se hyvä ja tärkeä, mitä elämässä on.
Mitä enemmän olen luonnossa, sitä paremmaksi tunnen oloni. 
Ihmeellinen on luonnon vaikutus.

Salstraumenin läheisyydessä majailimme kolmen päivän ajan.
Kalastus oli hyvin palkitsevaa pyörrevirtojen läheisyydessä
ja saimmekin nauttia seitistä tehdystä ruoasta heti alkulomasta.
Luonto oli läsnä myös ruokien muodossa.
Matkatarina jatkuu seuraavassa postauksessa.

Valoisin terveisin Sanna

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Ihminen on osa luontoa


Kuljen paljon luonnossa. Joka päivä jollain tavalla.
Oleskelen siellä, Liikun siellä. Valokuvaan. Yksin tai siskojen kanssa.
Tunnen olevani osa luontoa. 
Tahdon vahvistaa yhteyttä luontoon olemalla siellä mahdollisimman paljon.
Kun olen luonnossa, se palauttaa minut sellaiseen olotilaan jossa on hyvä olla. 
Helppo ja kevyt olla.
Se palauttaa luonnolliselle "taajuudelle". Siihen olemiseen, mitä todella olen, syvällä ytimessäni.
Arkitoimet, elämän tapahtumat, tunteet,ajatukset ja mieli saavat kehomielen reagoimaan ja suorittamaan kaikenlaista. Sitä kaikkea elämäksikin kutsutaan.
Ihminen on tarkoitettu toimimaan niin, että tekeminen ja oleminen ovat tasapainossa. 
Tuntuu äärimmäisen hyvältä olla vaan luonnossa, ilman mitään tavoitteita, suorituksia, vaatimuksia, aikataluluja, joita arkinen toiminta on täynnä.


Luonnossa löydän tasapainon.
Rauhan. Levollisuuden. 
Siellä ollessa ei tarvitse sanoja, määritelmiä, luokituksia, arvottamista, vertailua.
Siellä jokainen saa olla juuri sellainen kuin on.
Siellä on hyväksytty omana itsenään.
Siellä voin keinua aaltojen kanssa.
Tanssia puiden kanssa.
Laulaa ja iloita lintujen kanssa.
Makustella samoja kasveja ja marjoja eläinten kanssa.
Siellä voin antaa auringon lämmittää kehoani.
Valon valaista sieluani.
Tuulen heiluttaa hiuksiani 
ja sateen huuhdella kyyneleeni.
Saan vaan olla. Hengittää raitista, puhdasta ilmaa.
Eikä mitään muuta tarvita. 
Se riittää mitä on.
Hyväksyn elämän sellaisena kuin se juuri nyt on.



"Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,
tää suuri ja outo ja uus?

Minä kuulen, kuink' kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat 
ja toivot ja tou'ot muut.

Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää."

Eino Leinon runoista tämä kuvaa hyvin rauhan kokemusta, 
joka minulla syntyy luonnon keskellä.


Ihania päiviä teille kaikille.
Nautitaan kesästä, lämmöstä ja kauniista luonnosta!

p.s. Kuvat ovat siskoni Minna Hintsalan ottamia.
Käy kurkkaamassa instagramissa hänen upeita luontokuvia
https://www.instagram.com/minnah74/

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Muutos


Tervehdys teille kaikille!
Tauon jälkeen, muutostuulten puhaltaessa on aika kirjoitella tänne ajatuksia.
Viime vuodet ovat olleet suurten muutosten aikaa. Ei niinkään ulkoisesti.
Asun edelleen Toukokalliolla. Kotiin sekä puutarhaan olen keskittynyt todella vähän.
Olen tehnyt vähän käsitöitä tai kampauksia. Muutos siis näkyy tekemisissäni.
Muutos tulee näkymään mahdollisesti myös blogissa.
Olen päättänyt jatkaa täällä blogissa kirjoittelua.
En tiedä, mitä tulen tänne kirjoittamaan.
Itseasiassa, miten voisinkaan tietää, 
koska ei elämästä lopulta voi tietää mihin suuntaan se menee.
Elämä kulkee vapaana virtana, tässä ja nyt.
Jos olen läsnä, se voi kuljettaa minua ihan minne vaan,
sellaisiin tilanteisiin ja paikkoihin, joissa en ole aikaisemmin ollut.

Nyt, tunnen olevani kuin tuo kuvassa oleva perhonen.
Iso muutos on jo tapahtunut.
Minulle on kasvanut siivet ja olen löytänyt kyvyn lentää.
Elämässäni on valo, joka valaisee jokaista hetkeä, ohjaten oikeaan suuntaan.
Mutta nyt, olen fyysisesti pysähtynyt paikoilleen.
Tarkoituksella. Pysähtynyt olemaan. Kuuntelemaan elämää.



Kuljin mielenkiintoisen ja opettavaisen matkan viime vuosina.
Se matka oli ihmisyyteen, aitouteen, rehellisyyteen, tietoisuuteen,
valheiden tunnistamiseen, totuuksien näkemiseen.
Matka johti yhteyden ja oman tien löytämiseen,
Tarkoituksen näkemiseen.
Sain mahdollisuuden nähdä elämässä olevia valoja ja varjoja.
Molemmat puolet, vastakohdat, joista aina toinen auttaa tiedostamaan toisen.
Valo näyttää varjon ja varjo kertoo valosta.
Mitä tahansa tulikaan vastaan, mitä tahansa minulle hetkissä näytettiin,
sen kaiken takana on ollut Rakkaus. Hyvän tarkoitus.


Koen, että meille tarjoillaan juuri oikeanlaiset tilanteet, olosuhteet,
jotta opimme jotain, mitä juuri tässä elämänvaiheessa kuuluu oppia,
Useimmiten matka alkaa jostakin ja päättyy johonkin. Niin minullakin.
 Tänä kesänä tulin päätepysäkille, yhden matkan päätepysäkille.
Otin pysäkillä käteeni matkalaukun ja avasin sen.
Tarkastelin, mitä kaikkea matkalta onkaan tarttunut mukaan.
Tarkastelin, hyväksyen, myötätuntoisesti. Kaikki on juuri oikein näin.
Tarkastellessa vapaus alkoi täyttää sydämeni, ilo tästä hetkestä, uusista mahdollisuuksista.
Se oli yksi polku minun elämäni tiellä.
Polku, jossa opin paljon asioita elämästä. Ihmisistä. Itsestäni.

Vapauden tunne kertoi, että nyt olen jälleen lähempänä todellista, aitoa itseäni.
Kysyin samalla, että kuinka me ihmiset niin helposti lähdemme toteuttamaan toisten ihmisten odotuksia ja unohdamme osan itsestämme, omia tarpeitamme, arvojamme, omia unelmiamme.

Mistä tietää, että on eksynyt jollekin toiselle polulle, sivuraiteille omalta tieltä?
Mistä tietää, että on unohtanut jonkin osan itsestään?
Siitä, ettei jossain paikassa ole hyvä olla.
Siitä, että on epämääräistä pahaa oloa, jolle ei oikein löydä selkeää selitystä mistä se tulee.
Siitä, että toimii omien arvojen vastaisesti, jotta täyttäisi toisten odotuksia.
Siitä, että tuntee kärsimystä.
Siitä, että ärtymys nousee uudelleen ja uudelleen.
Kiukku ja vihakin, niin vapauttava vihan viesti sisältä sanoo
"Kuuntele, missä kulkevat sinun rajasi!"
"Kenen elämää elät?"


Vihan tunne kertoo muutostarpeesta. "Jonkin pitää muuttua elämässäni."
Ei viha tunteena ole "paha", kuten usein se on niin ymmärretty ja määritelty.
Vihalla ja sen erilaisilla muodoilla kuten ärtymyksellä, kiukulla, ketutuksella on hyvä viesti meille.
Se kertoo omasta tahdosta, omista rajoista, omista tarpeista ja arvoista.
Se on tunne, joka suojelee rakkautta ja totuutta sisällämme.
Kun kohtaamme vihan tunteen itsessämme, suoraan sellaisena tunteena kuin se tulee,
purkamatta sitä keneenkään toiseen, saamme valtavasti energiaa käyttöön,
jonka voimalla voimme tehdä tarvittavat muutokset elämässämme.


Muutosvoima virtaa elämässäni, tällä hetkellä.
Minä kellun elämässäni, kuin veden pinnalla kelluisin. Tässä hetkessä.
Läsnäolon kautta tiedän, mihin suuntaan on hyvä meloa.
Luotan, että elämä kantaa.
Hengitän juuri nyt sisään, hengitän ulos ja tunnen levollisuuden täyttävän sydämeni.
Ei tässä mitään hätää ole. Kaikki on hyvin ja juuri oikein.
Hyväksyn, että ainut todellisuus elämässä on jatkuva muutos.
Muutos ja virtaus, tässä hetkessä tapahtuva.
Olen pysähtynyt elämään, Olemaan juuri Nyt.
Olen perillä, vaikka olen matkalla. Elämänvirrassa.

Mitähän seuraavalla matkalla kohtaan? 
Mitä kaikkea matkalaukkuun tarttuu mukaan?
Mitä oppeja, mitä kokemuksia?


Valoisin terveisin Sanna