Lämmin tervehdys Teille kaikille lukijoille!
Olette uskollisesti pysyneet täällä lukijoina, vaikka en ole ehtinyt kirjoitella
pitkään aikaan mitään. Kiitos siitä!
Toukokalliolla tapahtuu, ja paljon. Muutoksia.
Päällisin puolin ei juuri mitään näkyvää,
vaan sisäistä muutosta ja siten käytännössä valtavasti muutosta.
Mitä se tarkoittaa?
Kirjoittelin tänne viime syksynä, että aloitin opiskelun Hyvinvointivalmentajaksi.
Koulutus on kuljettanut minut mielenkiintoiselle matkalle,
joka on vienyt kohti omaa elämääni ja hyvinvointia.
Viime syksynä kääntyi uusi vaihe elämässäni,
kun en enää tarkastellut itseäni pahoinvoinnista käsin
, vaan aloin katsomaan Mitä Hyvinvointi on minun elämässäni.
Lueskelin viime syksyn postauksia ja siellä kirjoitin myös häpeästä.
Se ahdistava, kätkevä tunne, joka on saanut minut itsenäni piiloon toisilta ihmisiltä.
Koulutuksen jatkuessa häpeäverho alkoi väistyä.
Se on aivan ihanaa, kun löytää todella itsensä,
uskaltaa tulla näkyväksi ja elää itsensä näköistä elämää.
Olen saanut kuin uudet silmät, jolla nähdä asiat ja kokemukset toisin, selkeämmin.
Kuljen kohti Hyvää elämää, Hyvinvointia.
Olen löytänyt itsestäni omia tunteita,
tarpeita ja arvoja.
Oppinut sanoittamaan, kohtaamaan ja
kunnioittamaan niitä.
Löytänyt todellisen itseni, oman näköisen
elämän.
Olen saanut käyttöön oman parhaan
mahdollisen potentiaalin
ja elinvoiman tässä hetkessä.
Matkalaukkuuni olen saanut työkaluja
erilaisten tilanteiden kohtaamiseen.
Matkaseurana minulla kulkee Hyväksyvä
tietoinen läsnäolo.
Näen selkeästi sen mikä nyt on ja tunnen
olevani vapaa.
Haaveeni ja unelmani saavat mahdollisuuden
toteutumiseen.
Oivallusten polulla kulkiessa tunnen,
kuinka elämä kantaa.
Kuljen sitä kohti, mitä olen etsinyt.
Löydän elämän rikkauden ja valon.
Tunnen olevani perillä.
Tässä hetkessä.
Kirjoitin tuon yllä olevan tekstin viime maaliskuussa.
Sen jälkeen ihmeellisellä tavalla elämääni tuli sellaisia asioita ja tapahtumia,
joista olen vuosia haaveillut.
Unelmat alkoivat käydä toteen. Palat loksahtelemaan paikoilleen.
Olen sydämestäni kiitollinen, että itse löysin mitä olen etsinyt, vuosia.
Enkä koskaan aikaisemmin olisi uskonut, että yhden koulutuksen kautta
löydän sen sateenkaaren pään.
Lopulta, aarre löytyi itsestäni, ei mistään ulkoisesta.
Tarvitsin kyllä ulkoista apua sen löytämiseen.
Ihania kanssakulkijoita rinnalle. Ihmisiä, jotka myös ovat etsineet.
Jos sinua kiinnostaa alkaa opiskelemaan Hyvinvointivalmentajaksi, niin siihen on vielä
tänä syksynä mahdollisuus. Hakuaika elokuun loppuun, eli tämän viikon ajan. :)
Laitan tähän loppuun linkin.Jos tämä on jotain sellaista mitä olet etsinyt.
"Se mitä sinä etsit, etsii sinua"
Valoisaa ja läsnäolevaa viikkoa sinulle!
-Sanna-
Vielä mahtuu mukaan JEDUn järjestämään viikonloppukoulutukseen 2014-15!
Kalajoella valmistutaan Hyvinvointivalmentajiksi!
Koulutus on tarkoitettu henkilöille, joita Tietoisuustaidot (Mindfulness), Hyväksymis- ja omistautumisterapia (HOT), sekä kokonaisvaltainen hyvinvointi, ja sen valmentaminen ja johtaminen kiinnostavat.
Koulutus sopii myös hyvinvointiin liittyvien asioista parissa
työskenteleville tai heille, jotka haluaisivat tulevaisuudessa
työskennellä hyvinvoinnin parissa.
Hyvinvointiosaamista
kasvattamalla itsetuntemus ja kokonaisvaltainen hyvinvointi kasvavat.
Sisäinen johtajuus vahvistuu. Vastuunotto omasta elämästä lisääntyy.
Tavoitteet ja toimintatavat kirkastuvat. Motivaatio, elämän ja
elämäntapojen hallinta paranevat. Hyvän elämän kokeminen,
merkityksellisyys ja tasapaino lisääntyvät. Tietoisuustaidot kasvavat,
stressaantuminen vähenee, sekä hyväksyä ja myönteinen asenne elämää
kohtaan lisääntyvät.
Vastaavana kouluttajana Leena Vainio.
Ilmoittaudu mukaan tutkimusmatkalle sisäiseen johtajuuteen!
http://wilma.jedu.fi/browsecourses?school-id=6
Ilmoittautuminen koulutukseen - Wilma - Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä
wilma.jedu.fi
Koulutus tapahtuu meren ja joen läheisyydessä. Todella kauniissa ympäristössä.