Kasvihuoneen edusta uusiksi

Kasvihuoneen edustalla olevat puurakenteet olivat lahonneet.

Ongelmana siinä oli myös se, että talvella routa nosti kävelyliuskan puulavoja 

ja tämän vuoksi ovea ei pystynyt aukaisemaan ja sulkemaan.

Nyt olen sitten alkanut uusimaan, kun on vielä sopivasti aikaa, 

ennen kuin työt alkaa.

Purin vanhat puurakenteet pois. Kävelyliuskat pesin puhtaaksi ja tervasin. 

Niitä ei tarvitse uusia kokonaan, koska painekyllästetty puu on kestänyt hyvin.

Lapioin kaikki vanhat mullat pois. 

Laajensin vähän reunuspenkkejä, ihan sen takia,

 että ruohonleikkuu olisi sujuvampaa tuosta kohdasta.

Mulla on ollut aina tavoitteena tehdä puutarhasta mahdollisimman helppohoitoinen.

Helppohoitoisuutta haen nyt sillä, että laitan pohjalle suodatinkankaat ja hiekan. 

Ehkä täytän laatikotkin hiekalla, ainakin osittain.

Laatikoiden reunukset rakensin nyt paksummasta puusta 

ja tervasin pidentääkseen niiden kestävyyttä.

Tänään edusta näyttää tältä, karkeasti reunukset paikoilleen asennettuna.

Nyt on aika istahtaa kasvihuoneen sisälle miettimään, 

millaisen köynnöskaaren tuohon rakennan...

Tuon järeän puutuolin on mieheni tehnyt pihaltamme myrskyssä kaatuneesta puusta.

Pidän paljon tuolin muodosta.

Toivottavasti sade on lakannut, niin pääsen jatkamaan. :)

-Sanna-

Virkattu muistojen räsymatto

Kaappeja siivotessa löytyy kaikenlaista poistettavaa,

 kuten kuluneita lakanoita, pussilakanoita ja tyynyliinoja.

Revin ne matonkuteeksi ja virkkasin matoksi.

Muistojen matossa on meidän häälahjaksi saatuja pussilakanoita,

 pienten lasten lakanoita,

vuosien takaa tutuksi tulleita kuvioita. 

Virkatessa kätkin mattoon ne parhaimmat ajatukset, ihanimmat muistot.

 Raskaista muistoista halusin luopua.

Vanhan on hyvä saada uusi muoto.

Niin kuin elämässäkin.

Elämä muuttuu ja uudistuu.

Ihmiset sen mukana, elämänvirrassa kulkiessa.

Vanhasta luopuessa tekee tilaa uudelle.

Lapset kantavat minunkin elämää mukana, 

omissa muistoissaan ja kokemuksissaan.

Toivottavasti he ovat saaneet oikeanlaiset eväät elämäntielle.

Kukin juuri hänen elämään tarpeelliset.

Tänään lähti meillä nuorimmainen eskariin ja koti on hiljainen.

Ajatukset ovat tässä hetkessä. 

Siinä, kuinka viiden koululaisen matka jatkuu.

Saattelen lapsiani heidän elämän matkan alussa.

He ovat minulla hetken lainassa, kunnes rientävät omaan, itsenäiseen elämään.

Askel kerrallaan minun on äitinä luovutettava heidät elämän kannateltavaksi.

Lukukauden alkaessa huomaan pysähtyväni ajattelemaan 

kuinka nopeasti vuodet vierii ja lapset kasvaa.

Suojeltua koulutietä kaikille lapsille ja nuorille!

-Sanna-

Kukkien kauneus

Kukat tuovat minulle kesän.

Se alkaa krookusten kukinnasta ja päättyy siihen,

 kun halla vie zinnioiden ja muiden syyskukkijoiden kukat.

Kun ajattelee kesäajan niin pitkäksi kuin kukat kukkivat, saa nauttia siitä pidempään. ;)

Rakastan vaaleanpunaisia ruusuja. 

Taustalla maapeitekukan hopean hohtoinen sävy saa ruusut vielä korostumaan.

Kukkien kauneus saa mielen lepäämään.

Värien vaikutuksen tuntee ajatuksen ja aistien kautta.

Haluan ajatuksillani luoda elämääni lisää kauneutta ja kukat auttavat minua siinä.

"Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille.

Ja mielen vapaus..."

Viime talvena hävisi minulta osa ruusuista.

Tämä valkoinen kaunokainen onneksi säilyi.

Se jaksaa kukkia pitkälle syksyyn.

Tuoden valoa pimeisiin iltoihin, toivoa seuraavaan aamuun.

Jokainen aamu herätessäni ajattelen:

Herään hyvään maailmankaikkeuteen ja hyvään päivään.

Ajatus auttaa minua uskomaan hyvään ja kauniiseen.

Saa näkemään elämässäni olevan hyvän.

Se mihin kiinnittää huomion, se kasvaa.

Valoisin mielin palaan arkirutiineihin tämän viikon alussa, 

lapset aloittavat koulun.

Toivottavasti minä pääsen aloittamaan työn. :)

-Sanna-

Maukasta puutarhan satoa

Jättiläiskurpitsan kukka paistattelee auringossa...

ja avomaakurkun kukat samoin, ikkunalasien alla.

Lämmin alkukesä on ollut hyvä tomaatille ja kurkulle.

 Satoa olemme saaneet syödä jo kuukauden ajan.

 Kirsikkatomaatti on erityisen maukasta.

Niitä tulee naposteltua vähän väliä puutarhassa puuhastellessa.

Erikoisen mallinen paprika.

 Mikähän lie syynä muotoon?

 Kaikki muut on ihan normaalin mallisia.

Luomukasviksia monenlaisia on ruoassamme  joka päivä.

Omasta kasvihuoneesta tai kasvimaalta poimitut herkut saa arvostamaan vielä enemmän luomuruokaa.

On maku vaan niin erilainen.  Täyteläisempi.

Luomutilalta kävin keräämässä mansikatkin, kun itsellä ei ainakaan vielä ole niitä.

Kieli meinas mennä mukana mansikoita maistellessa. :)

 

Vadelmapenkit omalla pihalla on tuottanut todella hyvin tänä vuonna.

Muutama vuosi sitten perustettu penkki on aurinkoisella paikalla.

Pakasteeseen on säilötty koko perheen voimin viinimarjoja, mehuja, mansikoita, mustikoita ja vadelmia.

Mies muistutti mua, että jättäisin tilaa myös hirvenlihalle, jota saadaan syksyllä.

Mä kyllä arvelen, että me ehditään ennen sitä tyhjentää pakastinta aika paljon...

Hedelmät onkin nyt saanut pysyä kaupassa,

 koska marjoista saa tuoreeltaan hyviä ravinteita, joita ihminen tarvitsee.

Lapset ovat onneksi oppineet syömään monipuolisesti erilaisia marjoja ja kasviksia.

Ja opettelevat itse tekemään kiisseleitä ja salaatteja. :)

Puutarhassa olen tehnyt sellaista siistimistyötä.

Pensaiden juurille katetta, kukkapenkeistä rikkaruohoja pois, kivetyksiä vähän uusiksi.

Uusiakin projekteja suunnitelmissa.

Aika näyttää toteutuuko ne.

Nautitaan nyt vielä makoisista tuoreista mausta.

Syksyn tuulahdus tuntuu jo.

Onnittelut vielä kaikille kaimoilleni, nimipäivän johdosta!

Terveisin Sanna

Veden äärellä kuuntelen hiljaisuutta

Meren läheisyydessä mieli lepää ja rauhoittuu.

Sen äärellä tunnen itseni pieneksi,

 itseni kokoiseksi ihmiseksi.

Meri kertoo minulle voimasta, 

levollisuudesta, liikkeestä,

muuttumisesta, pysyvyydestä.

Elämästä.

Kuuntelen hiljaisuutta.

Kun hiljentyy, alkaa kuulla.

Tärkeitä asioita.

Aalloin lailla tulee mieleen asioita, jotka on tarkoitettu minulle kohdattavaksi.

Tarkastelen suuntaa jonne olen menossa.

Valo piirtää verkkoaan kaiken kattavaksi.

Näen hyvin pohjan, sen kuviot.

Mitä selkeämpi ilma, sitä selvemmin näen.

Valon muodostamat verkot tanssivat pohjan pinnalla.

Näen jotain sellaista, mitä en ole koskaan nähnyt.

En, vaikka aina se  on ollut siinä.

En vain ole nähnyt.

Halunnut, uskaltanut, pystynyt näkemään.

Värisevät aallot kadottaa pohjan. Selkeyden.

Olisiko näin myös omien ajatusten kanssa?

Askeleet piirtyvät hiekkaan.

Näen ne hetken ajan selkeästi.

Aallot käyvät yli ja jäljet katoavat hiljalleen.

Olenko ollut askeltaessa läsnä itselleni?

Olenko nähnyt sen mitä minun kuuluu nähdä?

Elänkö elämääni tässä ja nyt?

Pystynkö seilaamaan aaltojen päällä iloiten?

Valon ja rakkauden kantamana?

Kuin lapset,

 luottavaisesti tässä hetkessä.

Valo ja rakkaus tuo esille varjon.

Minun varjoni.

Väistämätöntä on kohdata ja nähdä varjo, 

jos haluaa elää rakkaudessa.

Nyt tiedän mikä tuo varjo on.

Tiedän, miksi sitä on vaikea nähdä.

Tiedän, miksi on vaikeaa elää rakkauden kantamana,

 luottavaisena, levollisesti tässä hetkessä.

Uskaltautuessaan näkemään ja kohtaamaan oman varjonsa 

saa elää kevyesti,

 kuin höyhenen lailla kelluen. 

Elämä kantaa,

Elämä kuljettaa,

juuri oikeaan suuntaan,

oikeiden ihmisten luokse,

oikeiden tapahtumien kokijaksi.

Sattumaa ei ole. 

Ei, vaan selkeä tarkoitus.

Siihen voi luottaa.

Jokainen meistä.

Kaikella on tarkoituksensa.

Sen toistamiseen olen nähnyt ja kokenut.

Luottaen, elän tässä hetkessä.

Muistaen suunnan, elämäni tarkoituksen.

Näen sen horisontissa,

 kaukana, 

silti tiedossa.

Silloin mikään ei ole liian raskasta, 

eikä mikään kokemus ole elämässä turhaa.

Lämpimin ajatuksin 

Sanna