Nämä tyynyt on ollu viime keväästä asti tuolla aloitettuna...
Joskus vaan jää joku työ toisten käsitöiden varjoon ja unohtuu.
Käyköhän niin joskus rakkaudellekin?
Se jää toisten asioiden varjoon ja unohtuu mikä on tärkeintä.
Joskus ne varjot ovat elämän kuormaa, jota kertyy liikaa haastavissa elämäntilanteissa.
Joskus se on itsekkyyttä.
Joskus pelkoa.
Pelkoa tulevaisuudesta, kun ei voi tietää mitä se tuo tullessaan.
Pelkoa toisen menettämisestä, pelkoa että toisellakin asioita kasaantuu liikaa
ja rakkaus jää niiden varjoon.
Silti... tajuan että voin vaikuttaa itseeni.
Voin valita pelkäänkö vai rakastanko.
Voin kysyä mitä pelkään ja miksi?
Pelko suojaa pettymyksiltä, mutta siinä ei pääse kokemaan rakkautta.
Rakkaus tuo mukanaan haavoittuvuuden, sen että saatan pettyä.
Rakastaessa pettymyksiä joutuu sietämään ja hyväksymään.
Ja kestämään surua.
Suru on vanhasta luopumista ja tekee tilaa uudelle,
muutokselle.
Elämä kulkee kuin joki, virta.
Se ei pysähdy,
vaan hakee aina jonkin uoman mistä kulkea.
Esteitä tulee eteen, mutta silti vesi vaan kulkee.
Näitä ajatuksia olen kesällä joen rannalla istuskellessa ajatellut.
Joka päivä kysyn itseltäni,
uskallanko tänään heittäytyä elämän virtaan
ja sietää kaikki sen mukana tuomat asiat ja tunteet?
Päätän uskaltaa.
Silloin saa kokea sellaisia asioita, joita ei voi kuin ihmetellä.
Todellinen elämä on ihmettä!
Kaikkine väreineen, tunteineen, asioineen...
Niin, tyynyistä... ;)
Aloitin tosiaan keväällä ja
joku prosessi on niiden mukana kulkenut,
kuten monissa muissakin käsitöissäni.
Ehkä se liittyy tuohon aiemmin kirjoittamaani...
Virkkasin omasta päästä nuo sydänpitsit pellavalangasta.
Valkoiseen kankaaseen kirjoin nimikirjaimet samalla langalla.
Pellavaiset sydäntyynyt koristavat nyt olohuoneen toisella sohvalla.
Uskalletaanhan heittäytyä elämän virtaan!
Nautitaan tästä päivästä!
Terveisin Sanna
