Yksi unelmistani on toteutemassa!
Kasvimaa laatikkoineen ja hiekkaviljelyineen.
Unelman toteutuminen meinasi siirtyä jälleen vuodella eteenpäin,
kun toukokuun lopussa selkäni taas sanoi yhteistyösopimuksen irti ja tekeminen kävi turhan hankalaksi.
Keksin kuitenkin vanhimmalle pojalleni kesätyöksi rakennella nuo laatikot.
Opetin pojalle sirkkelin ja moottorisahan käytön. Neuvoin kuinka laatikot rakennetaan.
Kasvimaan rakentamisesta tulikin koko perheen projekti.
Mieheni oli tehnyt pohjatyöt jo edellisenä kesänä.
Vanhin poika rakensi laatikot.
Minä ja muut lapset käsittelimme ne tervalla. (ohennettu havupuutärpätillä)
Hiekan lapioinnissa on ollut pieninkin mukana.
Laitan aluksi kuvia alkukesän puuhailuista.
Kuvalla yllä näkyy että laatikot on täytetty kokonaan hiekalla.
Istutusriveihin laitoin kasvuturvetta vähän, jotta juurtuminen ja itäminen nopeutuisi.
Pinnat peitettiin ruohosilpulla.
Siitä kasvit saavat ravinteita ja samalla suojan kosteuden haihtumiselta.
Kurpitsalle laitoin laatikkoon vanhaa kompostia ja pinnalle kasvuturvetta.
Ilta-auringossa lehdet loistavat kauniisti istuttamisen jälkeen.
Avomaakurkun laitoin myös multaan kasvamaan.
Vanhoista ikkunoista sai suojaa pienille taimille.
Kosteus ja lämpö säilyy myös paremmin.
Selkä parani pikkuhiljaa, siksi projekti onnistui etenemään,
vaikkakin kaikki kylvöt ja istutukset tuli tehtyä vähän myöhässä tänä keväänä.
Lisää kuvia tulossa kasvimaan valmistumisesta laitan pian!
Aurinkoisin terveisin
Sanna
1 kommentti:
Hiekkaviljely kuulostaa mielenkiintoiselta. Sitä niin luulisi, ettei pelkässä hiekassa voi mikään kasvaa. Pakko kokeilla joskus :)
Lähetä kommentti