keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Mullan vaihtoa ja katse uuteen kasvuun


 Tänään on hyvä mullanvaihto päivä.
Kukille, juurille, tuoretta, uutta multaa.
Juuret ovat säilyttäneet talven pimeänä aikana voiman uuteen kasvuun.
Kukka on levännyt, rauhoittunut,
kunnes voi jälleen alkaa loistamaan valon kanssa kilpaa.


Pimeästä talvesta selvinneet pelargoniat leikkasin mullan vaihdon yhteydessä ja
näin sain lisää kukkia kesäksi.


Samaa olen tehnyt minäkin.
Rauhoittunut, lakannut suorittamasta ja alkanut kuuntelemaan itseäni.
Sisäistä ääntäni, sitä viisautta joka kaikille meille ihmisille on annettu.
Minulle se sanoo, että talvella kuuluu kääntyä sisäänpäin, rauhoittua ja kuunnella.
Kerätä voimia uuteen kasvuun.
Luonto ja kukatkin toimivat näin.

Kuuntelin sydäntäni.
Sisältä löytyi voima. 
Todellinen rakkaus. Rauha. Ilo.
Usko elämään, että elämä kantaa. Aina.



Kohtasin häpeääni.  
Sitä joka on estänyt mua elämästä omana itsenäni.
Häpeä syntyy rakkaudettomuudesta.
Häpeä saa menemään piiloon, peittelemään, piilottelemaan, 
salaamaan itsestään sellaisia puolia joita ei halua hyväksyä itsessään. 
Häpeä tarvitsee parantuakseen rakkautta.
Tahdoin kasvaa itsekseni, sellaiseksi joka aidosti olen. 
Elämässä on tapahtunut suuria muutoksia, ne on tullut suuren kivun kautta.



Löysin vapauden!
Että osaan lentää, siipeni kantavat! 
Annan elämän tuulen viedä, sinne minne minun tie on tarkoitettu. 
Minun ei tarvitse kuin kuunnella ja antaa mennä.
Voi sitä levollisuutta ja rauhaa, minkä olen saanut kuin lahjana.


Uutta kasvua voi vaan ihmetellä.
Ihastella iloiten.
Olen kiitollinen tällä hetkellä.

Aurinkoisia päiviä sinulle!

-Sanna-

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Rauhallista Joulua kaikille!



"Niityllä lunta, hiljaiset kadut,
taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus.
Muistojen virta, lapsuuden sadut.
Sanoma joulun on uusi mahdollisuus.

Joulu on taas, riemuitkaa nyt.
Lapsi on meille tänä yönä syntynyt.
Tulkoon toivo kansoille maan,
pääsköön vangit vankiloistaan.
Uskon siemen nouskoon pintaan,
olkoon rauha loppumaton.
Joulu on taas, kulkuset soi.
Jossakin äiti lasta seimeen kapaloi.
Tulkoon juhla todellinen,
tulkoon Jeesus Herraksi sen.
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan,
silloin joulu luonamme on.
Tahtoisin päästä paimenten mukaan,
unohtaa kiireen ja melun rasittavan.
Aamu kun koitti, tiesikö kukaan,
tuo yksi joulu sai muuttaa historian.

Joulu on taas...

Ikuisen joulun, jos tahdot löytää,
sydämes avaa ja kohtaat Vapahtajan.
Et löydä juhlaa, et joulupöytää,
löydät vain seimen ja tallin koruttoman.

Joulu on taas..."


Lämpimin terveisin Sanna

Vintage kampaus


Hei kaikille pitkästä aikaa! :)
Vintage kampausta harjoittelin tekemään muutama päivä sitten. 



Innostuneena väänsin hiuksia erilaisille kiehkuroille,
ohutta rautalankaa ja helmiä apuna käyttäen.


Mulla on ollut pitkä tauko blogin pitämisessä ja olen miettinyt jatkoa...
Haluanko pitää blogiani, käyttää siihen aikaa, blogin pitämisen motivaatiota, jne.
Nyt mulla on paremmin taas aikaa ja varmasti tässä selviää, mihin tulokseen tulen, :)

Terveisin Sanna

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Kampauksia jälleen :)

Näiden kampausten tekemisestä on jo pari viikkoa..
 Lähdimme pian tekemisen jälkeen pitkälle lomareissulle, sitten pyykinpesua pari päivää ja 
taas uudelle reissulle. :)
Siten en ole ehtinyt tehdä postauksia tänne aiemmin. 

Yllä toispuoleinen kampaus, koristeena iso kukkakoriste, joka erottuu hyvin tummien hiusten vierellä.

Kauniit, punertavat hiukset kiharsin  ja kokosin pinneillä taakse...


ja koristeeksi kaksi pientä kukkaa.


Pikkutytölle tein yksinkertaisemman kampauksen luonnonkiharoista.

Kiva joskus tehdä näin vaaleisiin hiuksiin kampaus. :) 
Ensin tupeeraan kaikki hiukset, sitten kiharran ja lopuksi kokoan pinneillä kiharat haluttuun kohtaan. 

Minulta on useampi kysellyt miten teen kampaukset. Kiitos kaikille mielenkiinnosta!
Teen siis kampauksia täysin harrastuspohjalta, itseoppineena, enkä ole ammatiltani kampaaja.
Jossain kampauspostauksessa olenkin kertonut kuinka teen. 
Voisin yrittää seuraavalla kerralla ottaa kuvia eri kampaukset tekovaiheista ja siten kertoa kuinka teen.
Kun perusidean oppii, osaa tehdä monenlaisia kampauksia. :) 

Ja uudet lukijat, olette lämpimästi tervetulleita blogiini!

Ihanaa elokuun alkua!
 Nautitaan lämmöstä edelleen. :)

-Sanna-


lauantai 16. kesäkuuta 2012

Juhlakampauksia kiharoista


Harrastukseni jatkuu, kun ihmiset haluavat teettää mulla kampauksia. 
Sama tyyli suosittuna, vaikka varmasti jokainen kampaus on erilainen, kun se käsityönä tehdään.
Ylhäällä kampaus valmistujaisiin...

... ja seuraavat kampaukset häävieraille.










Meillä täällä Toukokalliolla myllätään pihaa vähän joka suunnalla.
Kasvimaa vaihtaa paikkaa ja muuttuu hiekkaviljelyyn. 
Uima-altaan paikka vaihtuu lähemmäksi terassia ja saunaa, eikä ole niin näköisällä paikalla.
Samalla rakennusajasta asti olleet kiviröykkiöt sai kyytiä ja uusi alue kallioita paljastetaan. :) 
Työtä riittää, mutta asia kerrallaan tehdään ja koko kesä niille on aikaa.
Ja jos tämä kesä ei riitä, jatketaan sitten seuraavana vuonna! :)

Kesäisin terveisin Sanna

perjantai 18. toukokuuta 2012

Puutarha herää väreihin


Narsissit kukkivat parhaimmillaan nyt! 
Pienet etualalla, isommat kurkottelevat takaa.


Viime syksynä laitoin vähän erilaisia narsisseja kasvamaan.
Pidän näiden väristä!


Valkovuokot saavat levitä ihan rauhassa syreenin alla.


Sinitähdet taas meinaavat vallata vähän liikaakin tilaa kukkapenkistä.
Harmikseni huomasin että siperianunikot olivat hävinneet talven aikana
 melkein kokonaan sinitähtien vierestä.


Kevätkaihonkukka availee pieniä nuppujaan joka päivä lisää...


ja vaahteran kukintaa odotan!
Se on todella kaunis limenvihreine kukkaterttuineen. :)

Puutarha todella herää eloon auringon ja sateen voimalla.
Nautitaan siitä!

Hyvää viikonloppua!
-Sanna-

torstai 17. toukokuuta 2012

Rusettikampaus ja juhlakampaus


Tänään kokeilin tehdä rusettikampausta tytölle.
Tarkoituksena on tehdä tuollainen kevätjuhlaan, 
vähän siistimpänä versiona. :)




Kihlajaiskampauksessa
pinkki kukka tuo ihanaa väriä ja piristää koko kampausta.


Hiirenkorvat koivuissa ne vasta herättääkin sisäisen suunnittelijan mielessäni.
Puutarhassa alkaa tapahtumaan...
Kaikenlaista kivaa innostun tekemään ja muutkin perheessämme. ;)
Ehkä mä joskus laitan kuvaa siitä härvelistä jota me olimme koko perheen voimin 
testaamassa tuolla lammella.
Ihanaa kun on lämmintä ja kesä niin lähellä!

Lämpöisiä päiviä toivotaan edelleen. :)
-Sanna-