keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Valokransseja ja uusia verhoja


Aamuhämärässä kuvasin viime aikaisia tekeleitäni...
Rautalangasta (hitsauslangasta) vääntelemät sydänkranssit toimii nyt ikkunavaloina joulun ajan
ja ne valaisevat aika hyvin olohuonetta pimeällä.
Huomenna onkin vuoden pimein päivä, talvipäivänseisaus.
 Erilaiset valot tuovat ihanaa tunnelmaa pimeään.
Samoin lumi...onneksi saimme lunta takaisin ennen joulua.
Parhaillaan sitä tulee lisää, joten toiveissa on että saamme valkoisen joulun.
Meille tulee vieras toiselta puolelta maapalloa joulun ajaksi
ja on mukava että hän pääsee näkemään ja kokemaan suomalaista talven kauneutta.
Kielimuuri vähän jännittää mua... 
vaikka  onhan tässä vielä pari päivää aikaa muistella kuinka sitä englantia väännettiin. ;)

Vai keskittyiskö kuitenkin joulun valmisteluun? :)


Valkoinen pellava kangas on odotellut aika kauan tuolla ompeluhuoneessa.
Löydettyäni sopivat pitsit sain vihdoin innostuksen ompelemiseen.
Syksyiset verhot saivat väistyä uuden tieltä.
Laitoin virkkaamiani "lumihiutaleita" koristeeksi siihen nyt joulun ajaksi, 
ehkä ne jää pidemmäksikin aikaa.


Lastenhuoneen verhot ovat myös valmiina.
Tämä kangas miellytti lapsia värikkyydellään.
Ei kyllä ole kovin jouluiset verhot, mutta mulle ei olekaan tapana laittaa jouluksi eri verhoja.
Ja valoa ja kevättä kohti sitä pian taas mennään.


Nyt kuitenkin keskitytään jouluun, perheeseen ja läheisiin.
Kaikkiin rakkaisiin ihmisiin.
Tärkeintä mielestäni joulussa on rakkaus, 
se että välitetään toisistamme ja osoitetaan se.
Ja vähän tonttuilun muodossa leikkimieltä, niin saadaan lisää iloa taloon.
Tässä lapset ovat meille aikuisille parhaita esimerkkejä. :)



Kolme yötä jouluun on...
Rauhallinen puuhailu jatkuu vielä Toukokalliolla, 
ilman suurempaa hälinää ja hössötystä.

Mukavaa joulunodotusta!
Lämpimin ajatuksin Sanna


8 kommenttia:

Amalia kirjoitti...

Kauniit noi sun sydänvalot. Hyvää Joulua teille.

Saila kirjoitti...

Onpa ihana sininen hetki kuvissa, ihan taianomainen. Kiva että tuli oikea joululumi, kun tulee kaukainen vieras.
Pellavaverhot ovat niin ihanat, lumihiutaleineen! Juuri jotakin tuollaista on haaveissa tulevan kuistin tulevaan kylpyhuoneeseen, siis joskus ehkä ensi vuosisadalla ;-) Sinne tulee salusiinit, mutta tuollainen verho sopisi salusiiniksikin mainiosti. Toivottavasti sitten ensi vuosisadalla muistan tulla tänne katsomaan mallia salusiineihin.

Tytti kirjoitti...

Hyvää ja tunnelmallista joulua sinulle <3

Terhi kirjoitti...

Onpa upeat verhot ja valot! :) Vau!
Ihanaa joulunalusviikkoa teille :)

sanna kirjoitti...

Kiitos teille! <3
Saila, kirjoitit kivasti, siitä tuli hyvälle tuulelle. :)

Arja kirjoitti...

Rauhallista Joulua<3

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Voi miten tykkään noista rautalankaväännöistä. Itse tekemällä saa justiinsa sellaiset koristeet kuin itse haluaa. Upeat sydämet♥♥!
Vielä kun ne keksis sen, että voisi itse rakentaa kynttelikön itse. En tykkää näistä kaupan perinteisistä"kolmioista" sun muista kynttelikköhärdelleistä.Kun ei itsellä ole tuota sähkömiehen vikaa. Täytyy pysytellä perinteisissä oikeissa kynttilöissä.
Sanna♥ ,sivujasi on aina niin mukava lueskella ja ihastella uutteraa askarteluintoasi, kauniita kampauksia( voi kun olisi mulla vielä se vyötärölle ulottuva hiuskuontalo, mutta.... ne lapset )
Oletuskomaton ideanikkari ja eritysesti rautalanganväännöt saa mun sythämen sykkimään ihan polkaksi asti. Sun ansiosta innostuin tekemään meidän tämänvuotisen rautalankatähtivalokoristeen keittiön ikkunalle. Käy kurkkimassa:)
Suuremmoisen ihanaa joulua koko teidän perheelle ja blogiystävyydestä kiitoksin,
Kaisa-tonttu

sanna kirjoitti...

Kaisa: Kiitos ylistävistä sanoistasi! <3 Ne lämmitti sydäntäni. Tämä syksy on ollut todella raskas ja kaikenlainen käsillä tekeminen on jäänyt vähälle, siis entiseen verrattuna. Nyt vähän taas jotain saa aikaseksi, joulun innoittamana. Taidan käydä tosiaan kurkkaamassa tähtöstä...
vaikka muistelen että olen jo käynyt. ;)