sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Keväisiä puuhia Toukokalliolla

Pari päivää sitten lenkillä ollessani noin tunnin verran sateenkaari oikeastaan loisti taivaalla ja kun palasin kotia, se oli kauniisti meidän talon ympärillä. :) Harvoin näkee sateenkaaressa niin kirkkaita ja voimakkaita värejä kuin silloin oli. Pikaisesti hain sisältä kameran ja yritin ikuistaa tunnelmaa. Tämän kuvan otin takapihalta naapurin taloon päin. Samana päivänä koivujen lehdet alkoivat oikein kunnolla vihertämään. Ihana päivä ja ihanaa kun luonto todella herää! Kuvasin myös sillä hetkellä kukkivia kukkia pihallamme.

Keväisissä puuhissa Toukokalliolla on aika mennyt. Kasvimaalle kylvimme porkkanaa, sokerihernettä, silpoydinhernettä ja vähän sipulia. Vielä on vähän tilaa, laitan luultavasti sinne salaattia ja retiisiä. Kukkapenkkejä olen siistinyt ja lannoitellut niitä turpeeseen sekoitetulla hevosen lannalla. Sitä on tarkoitus hakea vielä lisää marjapensaille ja muillekin pensaille lannoitteeksi. Uuden kukkapenkin pohjalle ja kasvihuoneessa istutuskuopan pohjalle laitan myös lantaa. Nurmikko alkaa olla kohta leikkaamisen tarpeessa, paitsi etupihalla ei kasva juuri yhtään. Se on niin kovalla käytöllä lasten pihaleikeissä ja peleissä. Toisinaan se tuskastuttaa, mutta olen ajatellut että lasten leikki on tärkeämpää kuin kaunis, tasainen nurmikko. Ja saahan sitä ihailla takapihalla, jossa vähemmän liikutaan. :)


Ei kommentteja: