maanantai 6. helmikuuta 2012

Hääkampaus ja juhlakampauksia


Lämmin tervehdys, pitkästä aikaa!

Mulla on ollut olosuhteiden pakosta kuukauden päivitystauko. Tietokone hajosi...
Tänään kävin siskon luona muokkailemassa kuvia, 
kun alkoi niin paljon jo itseä häiritsemään ettei pysty tänne mitään laittamaan.

Lauantaina tein kampauksia hääjuhlaan.


Tätä kuvaan katsoessa harmittelen etten ottanut sellaista kuvaa
jossa huntu näkyy kokonaan. 
Koska huntu oli todella kaunis.

Muistelin tätä kampausta tehdessä kun ensimmäisen kerran tein hääkampausta. 
Olin silloin 17-vuotias ja ystäv'äni kehotti mua tekemään kampauksen.
Mulla ei ollut harmainta aavistustakaan miten huntu kiinnitetään päähän niin, 
että se pysyy siinä koko päivän. 
Siinä hunnussa oli muistaakseni kampa vielä ommeltu väärin.
Jouduin muutamia kertoja silloin korjailemaan huntua hääjuhlan aikana...

Ehkä tuosta on vähän jotain oppinut, vuosien varrella. 
Nykyään teen ihan pienen letin piiloon siihen kohtaan hiuksia,
josta huntu kuuluu lähteä. 
Otan hiuksia kamman levyisesti ja noin sentin paksuudeltaan, 
ne sitten letitän ja tupeeraan letin pään ja laitan vielä hiuslakkaa tueksi.
Varmasti pysyy ainakin paikoillaan. :)



Morsiammen äidin kampaus


Kiharaa kaasolle...



ja muutamille ystäville. 
Tyyli kampauksissa oli sama ja huomasinkin päivän aikana,
että viimeinen kampaus meni jo melko rutiinilla.

Lastenhuoneessa on tapahtunut muutoksia, virkkaustyö etenee sohvalla istuessa ja pesuhuoneessa kuivuu haapa- ja mäntypelekkaa puutöitä varten. 
Ehkä huomenna on aikaa aloittaa sängynpäätylaitojen höylääminen. :)

Odotan innolla että pääsen työstämään pitkän tauon jälkeen puutöitä...
katotaan sitten tuleeko sellaista jälkeä että voin tänne kuvia siitä laittaa. ;)

Nyt kuitenkin lähden toisen mieluisan harrastuksen pariin... 
Pelaamaan lentopalloa. 
Pari kuukautta sitten aloitin pelaamisen akillesvamman toipumisen jälkeen 
ja ihan kivasti peli jo sujuu tai ainakin nautin siitä! 

Piristävää helmikuista viikkoa sinulle, joka täällä vierailet! 
-Sanna-


6 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Kiva että pääset jo pelaamaan. Näin auringonpaisteen ja pitenvien päivien myötä on kiva myös parantua!

Marie Elisabeth kirjoitti...

Kauniita kiharoita. Morsiamen kampaus todella kaunis! Taitava olet.
Puutyöt kuullostaa hyvältä, puun tuoksu jo työstäessä vie mennessään :)
Kauniita helmikuun päiviä sinulle myös!

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Ihastuttavat kampaukset.Kyllä sitä toiset osaa.
Kiva kun pääset taas puuhastelemaan ja pelaamaan.
Kauniita helmikuun pakkaspäiviä.
Kaisa

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä oon oottanu uutta postausta jo kauan :) Ihania kampauksia<3 :)

Titti kirjoitti...

Voi miten kauniita kiharoita!♥

Eeviregina kirjoitti...

Blogissani on sinulle postia!