Norjan matkailua

Jokainen kesä sinne pitää lähteä.

Sydämestä käy kutsu, sekä minulle, että miehelleni.

Lapsetkin ovat jo siihen oppineet.

Norjaan... 

Tänä kesänä reilun viikon vietimme Pohjois-Norjaa matkaten asuntovaunun kanssa.

Kaksi aikuista, neljä lasta.

Eikä olla oltu Norjan puolella kuin muutama tunti 

niin ensimmäiset ovat lempipuuhassaan.

Kalastamassa.

Minä tutkailen sorsaperhettä.

Ihmettelen meren monimuotoisuutta ja taivaan värejä.

Nuorimmat lapset iloitsivat isoista aalloista ja tuulesta.

 

Ja illalla rauhoituimme nuotion äärellä.

Ajelimme Narvikista pohjoiseen päin.

Tämä vanha pankki löytyi Rollan saarelta. Upea rakennus!

 

Kiipeilin nuorimman kanssa rinteitä, istuskelimme ja katselimme.

Siihen hetkeen ei kaipaa mitään muuta. Siinä on hyvä olla.

Hämmästelimme puita, kelottuneita, hopeisia oksia.

Tytön kanssa kiipeilimme myös, samalla lakkoja keräten.

Sateen ja auringon yhteisiä valoilmiöitä vuorien välissä. Kaunista!

Yksinkertainen on kaunista. En koskaan lakkaa ihmettelemästä luontoa.

Yksin tykkään vaellella vuorten rinteillä, tällä kertaa lähdin mutkaista tietä kipuamaan ylöspäin.

Seikkailija herää minussa ja lähden poikkeamaan pienemmille teille ja poluille.

Lopulta päädyn rinteen reunalle, polkukin on päättynyt.

Jalat ei vaan nyt tykännyt minun jokaipäiväisestä kiipeilystä.

Akillesjänne kipeentyi ja hoidin sitä liottamalla kylmässä vedessä.

Parin päivän päästä kipu helpotti.

Jälleen totesin kivunlievityksessä kylmähoidon olevan todella tehokas.

Leiriytymispaikan lähellä rakennettiin uutta siltaa.

Sateenkaari näyttää kuin siunaavan sen.

Aina hakeuduimme veden äärelle.

Tässä tyyntä, niin levollista.

Näiden hetkien vuoksi olemme täällä. 

Pysähdymme, olemme, ihmettelemme.

Poroparat hätääntyi autoista, eivätkä päässeet sorarinnettä ylös. 

Jatkoivat tietä pitkin, häiriten edelleen autoilijoita.

On meidän ihmisten hyvä oppia kunnioittamaan eläimiä.

 Sitä porot ainakin meille opettaa. Luonnon ehdoilla täällä lopulta mennään.

Paluumatkalla poikkesin katselemaan löytyykö suolta lakkoja.

Ensimmäiset olivat kypsyneet ja sain naposteltavaksi yli puolilitraa alle tunnin reissulla.

Yöttömän yön aurinko kalastajien ilona.

Nuorimmainenkin taisi oivaltaa kalastuksen salat.

Viimeisenä malttoi lähteä nukkumaan.

Virkistyneena saimme palata kotiin.

Arkiaskareisiin.

Välillä mieli palaa hetkiin, luonnon ihmeiden rauhoittamiin tilanteisiin, ihaniin kokemuksiin.

Siitä voi ammentaa voimaa tähän päivään.

Tänä päivänä sade hellittää,

käden rasituskipu hellittää, 

(olen liikaa  tehnyt kaikenlaista puutarhatyötä)

ehkä johonkin kevyeen puuhasteluun joutaisin.

Levollisin mielin jatketaan arkea.

-Sanna-