keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Posliininmaalaustöitä ja arvontapalkinto


Olen ollut maalauspiirissä vuosina 1998-2003 ja nämä kaikki työt ovat siltä ajalta. Posliinityöt eivät säily ikuisesti, varsinkin jos ovat käyttöastioita, joten ajattelin siksi laittaa tänne sivuille ne muistiin. Osa töistäni olen vienyt ihmisille lahjoiksi ja osa on jo hajonnut. Ruusutaulu sopii hyvin meidän kodin väreihin. Tykkään maalata kukkia ja varsinkin ruusuja.


Unikkotaulu on vieläkin ilman kehyksiä. Voisin nyt kyllä etsiä siihen sopivat, kun olen ottanut tuon taas esille.


Kellon maalasin meidän keittiön väreihin sopivaksi. Nyt vaan tuntuu, kun tuo "uusi" lautashylly on vieressä, että mun tarvii etsiä toisen tyylinen kello. Ehkä tämä löytää paikan jostain toisesta huoneesta.


Pidin tämän kuutamomaiseman maalaamisesta, vaikka nyt se tuntuukin vähän liian synkältä.




Pesuhuoneen laattoihin maalasin rakennusaikanamme lumpeita. Niistä muodostui kuin kaksi taulua seinälle. Mietin silloin että kuinkahan värit kestävät pesuaineita...aavistuksen on värit haalistuneet, ainakin osittain.


Koivulautasia maalasin kuusi kappaletta ihan arkiseen käyttöön. Tässäkin näkee kumpaa on käytetty enemmän, lautasta vai taljoilukulhoa. Kulhossa värit ovat säilyneet paremmin. Pesen koneessa nämäkin astiat.


Kielokulhoja pienten syötävien tarjoiluun.


Nämä ihanuudet sain "lohdutuspalkintona" "Olen kotona" -blogin arvonnasta. Ihanassa rasiassa oleva saippua tuoksuu oikein hyvältä, raskiikohan sitä käyttää ollenkaan. Ja suklaasta ei ole enää murustakaan jäljellä. :) Oikein paljon kiitoksia Olivienolle! Blogissa on kaikenlaista kivaa ja viihdyn siellä oikein hyvin. Suosittelen, että käypä kurkkaamassa.

Nyt lähden vyöhyketerapiaan rentoutuun ja toivottavasti saan apua pitkään jatkuneeseen yskään.
Muistakaa pitää huolta itsestänne. Rentouttavaa ja mukavaa keskiviikkoa!

19 kommenttia:

Titti kirjoitti...

Ihania! ♥
Ihailen todella ihmisiä joilla on tuo taito!

Tuula kirjoitti...

Kätevä oot tässäkin lajissa. Minä olin myös joskus pari talvea posliininmaalauskurssilla, se oli mukavaa. Tein myös ihan käyttöön astioita, ja onhan niitten kuvat haalistuneet kun pesukoneeseen niitä laittelee... se on kyllä harmi. Ei millään viitsisi erikseen tiskailla käsin...
Nuo pesuhuonelaatat ovat kivat.

LENNU kirjoitti...

Ihastuttavia tauluja, nuo ruusut ja unikot ovat kyllä best. Voi että kun osaisi piirtää ja maalata, sinä olet kyllä tuhattaituri.

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Voiko noin kauniita lautasia käyttää arkiruokailuunkin?En raaskisi. Olet taitava. Tuo laji kuuluu sarjaan" mullaeiriitäpinna".
Nostan hattua sulle niin upeita ne on.

sanna kirjoitti...

Kiitos teille viesteistänne! Ihanasti jälleen piristätte päivääni. :)

Sirkka kirjoitti...

Tulin vielä kiittämään kauniista sanoistasi, kiitos!
Täällähän on taidenäyttely menossa ja vielä oman käden aikaansaannoksia, Onneksi olkoon! Ihailin aikaansaannoksia, hyvin...erittäin kauniita kaikki! Hienoa!
Kiitos!

Onneksi olkoon myös Olivienon arpajaisvoitostasi!

Toivottavasti saat apua yskääsi, joka on hyvin kiusallista, kokemusta on itsellänikin.

Pidetään huolta itsestämme, jotta jaksamme pitää myös toisistamme.

sanna kirjoitti...

Sirkka: Oikein lämmin kiitos sanoistasi! :) Yskään sain lääkäriltä astmalääkettä...sen pitäis tehota virusperäiseen tautiin. Aika näyttää auttaako se. Kiusallinen yskä todellakin on kun itse eikä muutkaan samassa huoneessa olevat voi nukkua. Sitten kun se jatkuu kauan, niin alkaa olla melko väsy päivisin muutaman yöunen jälkeen. Nyt onkin aika pitää erityisesti itsestäni huolta, jotta paranen. Sitten jaksan taas paremmin pitää huolta myös muista.:)

Nina kirjoitti...

Todella kauniita posliinimaalauksia, nuo kielolautaset ovat niin, niin kauniit.
Onnea mukavasta arpajaispalkinnosta!:)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea arpajaispalkinnostasi. Ja todella olet taitava, mitä kaikkea vielä yllätätkään. Kuule, oletko yrittänyt yskään ihan tavallista hunajaa, ja lusikalla vaan suoraan suuhun. Meillä se on yleensä tepsinyt!

sanna kirjoitti...

Kiitoksia Nina ja keijukainen! :)
Otan aina yskänkohtauksen jälkeen hunajaa ja se kyllä rauhoittaa. Mut sekään ei ole poistanut yskää pitemmän päälle. Olen kokeillut inkivääri- ja vihreääteetä hunajan kanssa, auringonhattutippoja, sipulia, aloe veraa, höyrytystä... Kaikkia niitä keinoja joista olen saanut helpotusta. Hetkellisesti ne helpottaakin. :) Nyt kun pitää välillä oksentaaki kun tulee niin raju yskäkohtaus, niin totesin että on jo parempi kääntyä lääkärin puoleen. Nyt sitten kokeilen astmalääkettä. Koskaan mulla ei ole tällasta yskää ollu. Toivottavasti onkin viimeinen kerta. ;)

Ira kirjoitti...

Tulin vastavierailulle... Ja wau, mitä maalauksia!!! Itse en omista moista taitoa ollenkaan, joten ihailen niitä jotka osaavat.

Mukavata loppuviikkoa! :)

LENNU kirjoitti...

Minulla olisi sinulle jotakin blogissani.

Pikkupiiku kirjoitti...

Kauniita oleet maalannut. Iloista viikonloppua.

Olivieno kirjoitti...

Olet kyllä taitava posliininmaalaaja, minäkin olen joskus kokeillut, mutta ei ole juttuni. Kaikki työsi ovat niin kauniita, eikä minusta kuutamo ole synkkä vaan lumoava!

sanna kirjoitti...

Ira: Kiva kun vierailit! Kiitos! Hyvää viikonloppua sinullekin. :)

Lennu: Kivaa! Käynpä kurkkaamassa...

Pikkupiitu: Kiitos! Samoin sinulle mukavaa viikonloppua!

Olivieno: Kiitos ihanasta viestistä!

Amalia kirjoitti...

Kauniit posliinit, etenkin noi unikot. Ne kun on mun lempikukkia.

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

Nämä sun maalaustyöt on tosiaankin taidokkaita! Ei olekaan tainnut posliininmaalauspiiri pyöriä täällä moneen vuoteen?

sanna kirjoitti...

Kiitos Amalia ja Hannele!
Ei ole tosiaan maalauspiiriä ollut useaan vuoteen. Viimeksi olin 2003, ei varmaan sen jälkeen ole ryhmää saatu kasaan.

Mari kirjoitti...

Olet aivan uskomattoman kätevä käsistäsi! Katsoin aivan suu pyöreänä näitä kaikkia ihanuuksia joita olet tehnyt! :)