Luonnonpajun keräämisen aika on parhaimmillaan.
Lehdet ovat pudonneet ja maassa ei ole vielä lunta,
niin on helppo kerätä ihan juuresta asti pajua erilaisiin käyttötarpeisiin.
Valmistin lyhtyjä pajusta punoen lasipurkin päälle.
Monesti ohjeita kaivataan myös tänne nettiin,
joten yritin saada kuvattua sellaisen kuvasarjan,
josta saisi jonkinlaisen käsityksen kuinka tällainen punotaan.
Kuvia sitten onkin aika paljon, mutta ajattelin että ne kertoo enemmän kuin sanat. :)
Ohjeiden tekeminen ei ole helppoa saada toisille ymmärrettäväksi, mutta yritän parhaani.
Aloita valitsemalla kuusi saman paksuista pajua. (n. 80cm pitkiä)
Valitse sen jälkeen niistä kolme parhaimman ja paksuimman näköistä.
Katso pajun pituudesta keskikohta, niin että jäätetään huomioimatta ihan ohuinta latvaa. (n.15-20cm)
Tee siihen keskikohtaan viilto puukolla pajun suuntaisesti,
halkaise siis paju pituus suunnassa muutaman sentin matkalta.
Ole varovainen, ettei halkea pitkältä matkalta. ;)
Nyt kolmessa pajussa on halkaistu kohta ja siihen pujotellaan kolme jäljelle jäänyttä pajua.
Pujotellaan niin että ne menee vuorotellen tyvi ja latvapää edelle.
Yllä olevaa kuvaa tarkastelemalla toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan.
Nyt kaikki kuusi pajua ovat nipussa,
Lyhdyn pohjan keskikohta ja loimi on valmiina ja punonta voi alkaa.
Valitaan kaksi samanpituista, ohuempaa pajua (kudepajut), kuin keskikohdassa oli.
Pujotetaan kudepajujen latvat myös sinne halkaistujen loimipajujen väliin.
Niin, että latvojen päät tulevat n.5cm yli, näkyville toiselta puolelta.
Aletaan punomaan kolmen loimipajun päältä ja alta niillä kahdella kudepajulla.
Alapuolella oleva kudepaju kiertää aina sisäpuolelta päälle ja
yllä oleva kudepaju taivutetaan ulkopuolelta ja menee alapuolelle.
Jatketaan niin kauan, kunnes on menty kaksi täyttä kierrosta.
Sitten taivutetaan seuraava loimipaju noin 30 astetta ja
jatketaan punomista nyt yksi loimipaju kerrallaan.
Seuraava loimipaju saa jäädä suoraan siihen missä onkin, sitten siitä seuraava loimipaju taivutetaan.
Taipumiskohtaa voi painaa kynnellä, niin paju taipuu oikeasta kohdasta siististi.
Yritetään saada punonta mahdollisimman lähelle keskustaa.
Jatketaa koko kierros samalla tavalla punoen ja loimia taivuttaen oikeaan kulmaan,
niin että siitä muodostuu "aurinko".
Jatka tästä punomista loimi kerrallaan, samalla voi vielä yrittää tasoitella loimien välejä.
Punominen jatkuu, kunnes kudepaju loppuu tyvipäihin.
Tarvitaan uudet, samanpaksuiset kaksi pajua ja jatketaan sitten.
Pujotetaan uusi kudepaju toisen alapuolelle tyvi edellä, niin että ne menee päällekkäin.
Jatka punomista uudella kudepajulla, niin että se menee
seuraavan loimen päältä ja sitä seuraavan alta.
seuraavan loimen päältä ja sitä seuraavan alta.
Tarvitaan jatkoa myös toiselle kudepajulle,
joten otetaan toinen kudepaju ja pujotetaan sekin tyvi edellä jatkettavan kudepajun alle.
Jatketaan punomista uusilla kudepajuilla.
Päättyneet voi katkaista loimipajun kohdasta niin että se "jää lepäämään" loimen päälle.
Seuraavaa kuvaa tarkastellessa näkyy katkaistut päät.
Jatka ympyrän punomista niin kauan kunnes pohja on oikean kokonen.
Siis vähän isompi kuin lasipurkin pohja on.
Ympyrää on punottu tähän asti myötäpäivään.
Käännetään työ toisin päin, koska punominen jatkuu tästä vasemmalta oikealle.
Vasenkätinen voi kyllä jatkaa toisinkin päin.
Lopputuloksen kannalta ei ole merkitystä miten päin punoo.
Nyt aletaan taivuttamaan loimipajut kohtisuoraan ylös paju kerrallaan.
Tässä voi taivutuskohtaa painaa taas kynnellä tai puukon kärjellä taipumisen helpottamiseksi.
Solmitaan kaikki loimipajut narulla yhteen.
Pohja on valmis ja seuraavaksi aletaan punomaan reunoja.
Valitaan taas kaksi saman paksuista kudepajua.
Laitetaan niiden latvat entisten viereen.
Jatketaan punomista molemmilla kudepajuilla (vanha ja uusi) yhdessä,
yhden loimipajun edestä, seuraavan takaa.
Taivuttaen kudepajua, kuten kuvassa näkyy.
Toinen kudepajun latva vaan päättyy jossain vaiheessa ja jatketaan punomista.
Reunat alkavat punonnan jatkuessa muodostua.
Tulee eteen taas jatkospaikka, kun kudepajut päättyy.
Taas valitaan samanpaksuista pajua kuin edellinenkin kudepaju.
Laitetaan päättyneen kudepajun viereen uusi ja jatketaan punomista loimen edestä, seuraavan takaa.
Otetaan toinenkin uusi kudepaju ja jatketaan samalla tavalla kuin edellä kerroin, kuvan mukaisesti.
Vanhat kudepajujen päät katkaistaan loimipajun kohdalta, sen edestä.
Punonta täättyy kun latvat tulee ja reunassa on jo korkeutta noin 5-7cm.
Kudepajut päätellään pujottelemalla ne loimipajun viereen, punonnan sekaan piiloon.
Loimipajuja pitäneen narun voi nyt irroittaa, jotta työ ei alkaisi kapenemaan.
Lasipurkki on hyvä laittaa tässä vaiheessa pajutyön sisälle,
punonnan helpottamiseksi ja työ pysyy oikean kokoisena.
Valitaan uudet kudepajut ja pujotetaan ne loimen sekaan kuvan mukaisesti,
niin että jätetään muutama sentti väliä loimeen.
Punotaan kierros loppuun ja jatketaan muutama loimipaju vielä.
Seuraavaksi pujotetaan aloituksessa jääneet kudepajujen latvat loimipajujen viereen,
niin että punonnan jatkuessa ne pääteltyy itsestään.
Tässä vaiheessa on hyvä tarkistaa pajutyön oikea leveys.
Jatketaan punomista niin kauan kunnes saavutetaan lasipurkin reunan korkeus.
Sitten on aika alkaa päättelemään työ. :)
Kuvan laatu muuttuu tässä, kun ehti tulla jo pimeä ja valo muuttui. Mut ei välitä siitä. ;)
Lasipurkki kannattaa ottaa pois päättelyn tieltä.
Kudepajujen päät näkyvät tuossa ja ne saavat jäädä odottamaan kunnes jäävät reunapäättelyn alle.
(Ne voi halutessaan päätellä myös taivuttamalla päät alaspäin loimipajun viereen.)
Aloitetaan taivuttamalla yksi loimipaju työn reunan suuntaisesti,
seuraavan loimipajun edestä ja siitä seuraavan taakse.
Katkaise taivutettu loimipaju työn sisäpuolelta niin että se jää loimipajun taakse.
Nyt työssä edetään loimipaju kerrallaan taivuttamalla
seuraavan loimipajun edestä ja siitä seuraavan takaa.
Aina katkaistaan taivutettu loimipaju sisäpuolelta loimen takaa.
Rauna alkaa muodostua ja loimipajut vähenee.
Kunnes tullaan viimeisiin. Toiseksi viimeinen menee viimeisen edestä
ja se laitetaan seuraavan loimipajun taakse, siis sen josta aloitettiin reunan tekeminen ja joka on jo taivutettu.
Otetaan viimeinen loimipajua ja taivutetaan se (aloitus) loimipajun edestä ja pujotetaan seuraavan taakse. Toivottavasti kuva selventää, koska tätä on sanoilla vaikea selittää. :)
Nyt kaikki loimipajut on pujoteltu ja päätelty.
Katkaistaan viimeinenkin loimipaju
ja kaikki muutkin mitä sisäpuolelle on jäänyt latvoja ja tyviä punonnasta.
Lyhtyyn voi laittaa rautalangasta sangan, josta sen saa roikkumaan.
Lasipurkki takaisin punontatyön sisälle ja kynttilä palamaan.
Valmista tuli! :)
Toivottavasti ohje on ymmärrettävässä muodossa.
Jos on jotain epäselvyyttä, niin toivon että annat palautetta tai kysyt asiaa viestissä.
Innostuneita punontahetkiä sinulle!
-Sanna-
8 kommenttia:
ISO kiitos ohjeesta! Siitä on varmaan noin 15 vuotta kun olen pajutöitä tehnyt viimeeksi.
Ohjeet on tosi selkeät, täytyykin viikonloppuna kokeilla ;)
Oi, miten paljon olet nähnyt vaivaa ohjeeseen, kiitos :) Toivottavasti pian ehdin kokeilemaan...
Vau! Kiitos ohjeesta, tiijä vaikka innostus jossain vaiheessa :)
oot kyllä taitava! ja tosi kiva että jaksoit ohjeenkin laittaa:)
Kiva ohje, hyvin kuvattu ja selostettu. Olen punonut rottingista koreja, periaatteet punonnassa ovat samat ;D
Upea tuli!
Minun kärsivällisyys ei taida riittää moisen tekemiseen ;-))
Mukavaa tiistai iltaa<3
Kaunista jälkeä, olen joskus kokeillut pajuista vääntää ja se on tosi vaikeeta - kuka osaa ja kuka ei :)
Kiitos palautteesta! :)
Lähetä kommentti