Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätys leikkimökki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätys leikkimökki. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Leikkimökki valmistuu

Kun vaahtera kukki, kerroin teille että meillä alkaa pieni rakennusurakka.
Omenapuun aloittaessa kukintaansa kerron teille mikä se on.
Kuten otsikkokin kertoo, kysymys on leikkimökistä tai -majasta.

Lautakasa on vähän jo vähentynyt, kun mökin runko on noussut harjakorkeuteen.
Tässä vähän jo ulkovuoraustakin on paikoillaan. 
Vanhat ikkunat sain  vanhemmiltani ja pienemmät löytyivät meiltä.
Kuva otettu pariviikkoa sitten.

Eilen päivällä menin kuvailemaan miestäni työn touhussa, justiin ehdin ennen kuin katto tuli valmiiksi. Ulkovuoraus ja katto on tehty kuusen pinnoista.

Pintojen alla mökin sisäosan kohdalla on peltiä, jotta sade ei mene sisälle. 
Katon viimeistelyt menneillään.

Seuraavaksi on vuorossa terassi ja kaiteet.
Siinä onkin minulle puuhaa, kun kuorin pieniä kuusia paljaaksi.

Eilen illalla mökki näytti tältä.
Terassin lattia ja kaiteet valmiina. 
Nyt sisälle tulevat laudat ovat kuivumassa auringossa, niistä tulee lattia. 
Seinäpanelit sisälle löysin autotallin vintiltä...rakennus aikaisia jäännöksiä.
Sisältä mökki tulee valkoiseksi, ehkä lattiakin.
Valkoista tulee myös ulkopuolelle ikkunanpuitteisiin, oveen, ohtalautoihin ja ehkä terassin kaiteisiin. Rakennuspuuha siis jatkuu.

Toisinaan minun ideoita mieheni pitää aika erikoisina... ja ei aina ole oikein innostunut niistä! 
Tähän sain hänen pään käännytettyä seuraavalla konstilla. 
Pari vuotta sitten löysin kuvan, jossa oli omenapuuhun rakennettu kuusenpinnoista maja ja ihastuin siihen. Laitoin kuvan vessan seinälle...siellä kun on aikaa  haaveille.
Kuva taisi tehdä tehtävänsä miehenikin päässä!
Hän alkoi sen jälkeen kun oman metsän saimme ostettua, puhumaan leikkimökin tekemisestä. :)

Tänään vietämme tuplasynttäreitä kun kaksi nuorimpaa poikaa täyttävät vuosia. Eskarilainen 7 vuotta ja nuorin 3 vuotta. Vesipyssyleikkien saattelemana juhlat vielä jatkuvat illalla, kun kummeja tulee käymään.

Muistammeko aikuiset nauttia lasten ilosta?
Muistatko sinä?