torstai 7. toukokuuta 2009

Vauvalahjaksi ompelin nimellä varustetun sydämen, tildan kaavan mukaan.
En malttanut olla kuvaamatta tänään krookuksia, kun aurinko paistoi ja kukat olivat ihanasti auki. :) Edellisen postauksen kuvan otin pilvisenä päivänä. Tänään iltapäivästä sää lämpeni oikein mukavasti ja pihapuuhat taas maistuu sateiden jälkeen. Pihaa on myllätty traktorilla, kun liiterin lähelle pitää saada tie, että polttopuut saa paremmin kuskattua ja sinne tulee myös asuntovaunulle säilytyspaikka. Tarkoitus olisi saada siitä sellaisen peltotien näköinen, jossa heinä saa kasvaa.

Omenapuut ovat kärsineet talven aikana aika paljon, murhemielellä tutkin niitä. Yksi puista on ollut alusta asti (5v) huonokasvuinen ja aina jotain tuholaisia täynnä. Se pitää varmaankin kaataa pois, ettei levitä muihinkin tuholaisia tai tautia. En vielä tarkkaan tiiä mikä sitä vaivaa, olen yrittänyt katsella kirjoista ja netistä tietoa. Pari vuotta sitten rakennettu naapurin autotalli varjostaa osan aikaa päivästä omenapuita, joten tarkoitus on laittaa johonkin muualle pihaa uusia puita. Ehkä ne tulee tuon tekeillä olevan tien läheisyyteen. Se olisi ainakin lämmin ja aurinkoinen paikka, suojassa pohjoistuulelta. Haaveena on myös kirsikkapuu, lajikkeita on onneksi sellaisia, jotka näillä korkeuksilla menestyy.

Toivottavasti huomenna on kaunis päivä, niin pääsee jatkamaan puutarhatöitä. Ilokseni sain tänään kasvihuoneen oven auki ja pesu olisikin ensimmäinen mihin siellä pitäisi ryhtyä. Valoisaa viikonloppua!

4 kommenttia:

Vuokko kirjoitti...

Hei Sanna ja kiitos vierailusta. Kauniita kättentöitä sinultakin tuntuu löytyvän ja taidat olla myös melkoinen puutarhuri :)
Jätän linkiksi toisen puutarha-aiheisen blogini, jos kiinnostaa kurkistaa...
Mukavia puuhia pihamaalla :)

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

kiitos ihanasta sydämestä, nyt koitan löytää sille edustavan paikan :)

Anonyymi kirjoitti...

jätänpä tänne puumerkkini :)

meillä myyrä on viimetalvena syönyt yhden 3 metriä korkean lehmuksen juuret. ihmettelin kun puu voi huonosti ja eilen nojatessani siihen se kaatui! ei ollut enää juuria puussa ollenkaan :(-toivottavasti omenapuusi eivät ole kuitenkaan saaneet noin kovaa kohtaloa

Sanna kirjoitti...

Kiitos vierailuistanne!
Vuokko, kävin kurkkaamassa blogiisi ja poikkean varmasti toistekin. :)
Hannele, ihana kuulla, että pidit sydämestä.
Mi, onpa ollu ankea kohtalo lehmuksella. Tänä vuonna myyrät ovat tainneet juhlia oikein tosissaan. Uskon että omanapuut selviytyvät yhtä lukuun ottamatta. Vierailin blogissasi pikaisesti, joskus kun aikaa on enemmän käytettävissa tähän puuhaan, tutustun paremmin. :)