sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Koristekurpitsat, tomaatit ja kukat sisälle

Vähän aikaa on kulunut edellisestä postauksesta...syksyllä tuntuu olevan kaikenlaista touhua NIIN paljon. Koristekurpitsat keräsin yöpakkasten tultua ja ihan mukavasti niitä ehti kesän aikana tulla. Hauskoja värejä ja muotoja, toiset ei vaan oikein ymmärrä miksi niitä ei voi syödä...miks niitä sitten kasvatetaan jos ei voi? Mustamarja-aroniasta pidän, varsinkin syksyllä marjojen ja ruskan väristen lehtien takia.

Ruusubegoniat pelastin myös sisälle parvekelaatikoista. Ruukkuja etsiessä ei oikein löytynyt mieluisaa...niinpä maalasin vanhat marjapuuron väriset ruukut valkoiseksi. Ne oli juuri värinsä takia lojuneet kaapin nurkissa usean vuoden ajan, enkä vaan ollut tajunnut, että saan niistä maalaamalla vielä käyttökelpoiset.

Tästä mää tykkään! :) Tomaatteja kypsymässä sisällä ja paljon!

Tomaatit varsineen keräsin sisälle yöpakkasten tultua. Siihen asti pidin viileinä öinä isoa halogeenilamppua kasvihuonetta lämmittämässä. Taimihylly ja verhotanko saivat uuden roolin, kun kolme sankollista tomaatteja piti saada ikkunan ääreen. Sieltä saamme nyt päivittäin napostella kypsiä tomaatteja; kasvihuonetomaattia, kirsikkatomaattia, coctailtomaattia ja keltaista minitomaattia. Makoisia, makoisia on! Kuinkahan tämän jälkeen taas tottuu kaupan tomaatteihin?

Tänään vietämme tyttömme 9-vuotis syntymäpäivää. Paljon onnea rakkaalle tytölleni!

Leppoisaa sunnuntaita!

6 kommenttia:

Wilhelmiina kirjoitti...

Hyvää syntymäpäivää teidän neidille :) Meilläkin anni täyttää ihan juuri kohta 9 vuotta!

Ihailtavan paljon tomaatteja ja voi kun jaksat laitella kaikenlaista -kukkia ja kurpitsoja !

Mari kirjoitti...

Itse olen miettinyt välillä, että miksi noita koristekurpitsoja tosiaan kasvatetaan, jos ne eivät ole syötäviä? Miksei sitten ole esimerkiksi koristetomaatteja, koristeomenoita ja vaikkapa koristeluumuja.. =)

Valtavan upea määrä tomaatteja!

Amalia kirjoitti...

Ai ai , kun tahtoisin noita tomaattia. Itse kasvatetut on niiiiin hyvii. Myöhästyneet onnittelut teidän 9veelle.

Nina kirjoitti...

Oi, miten upea tomaattisato sinulla! Ja koristekurpitsat ovat todella kauniit.
En ehtinyt pakkasten armoilta yhtään kesäkukkivaa pelastaa sisälle, mutta muutoin oli kyllä jo kiva laitella syksyisiä juttuja kuistille.
Aronian syysväri on kaunis.

Elisa kirjoitti...

Oletpas ollut ahkera. Ja mikä ihana sato sulla onkaan!
Minä ostin pari koristekurpitsaa asetelmaksi ja tyttö ei meinannu millään uskoa, että ne on oikeita..

sanna kirjoitti...

Wilhelmiina: Kiitos, kerron onnittelut eteepäin! Kiva kuulla että sinulla on samanikäinen tyttö. :) Kahden hankalan vuoden jälkeen on ihanaa touhuta ja tehdä kaikenlaista. Ja nyt arvostaa kaikkea sitä mitä voi tehdä. Ei ole motivaation puutetta. :)

Marika: Itse kasvatan koristekurpitsaa siksi, kun se on nopeakasvuinen köynnös ja siinä on kauniit isot kukat. Kurpitsat ovat "vain" extraa, mitä vielä niistä voi saada. :)

Amalia: Kerron onnittelut, myöhästyneetkin. ;)

Nina: Kiitos sinulle kommentistasi! Mulla on syksyiset ruukut vielä laittamatta...

Elisa: Kiitos! On ne kurpitsat aika hauskoja...lapset leikkisi niillä mielellään. :)